Uudet tukioppilaat (12) valittiin seitsemännen luokan lopussa oman halukkuuden, muiden oppilaiden arvioiden ja opettajien kommenttien pohjalta. He tulevat toimimaan kaksi vuotta tukioppilaina. Varsinaisina tukioppilaina toimivat siis aina 8- ja 9- luokkalaiset.
Tukioppilaat järjestävät 7-luokkalaisille “Tullaan tutuksi” -päivän Pekkasten leirikeskuksessa lukuvuoden alussa. 8-luokkalaiset myös toimivat kummeina uusille 7-luokkalaisille, pitävät näille muutaman oppitunnin vuoden aikana ja auttavat tarpeen tullen.
Tukioppilaat järjestävät ohjelmaa erilaisiin koulun tapahtumiin, järjestävät koulun pikkujoulut ja potkiaiset, suunnittelevat erilaisia teemoja piristämään kouluviikkoja, pitävät aamunavauksia ja ovat muutenkin oppilastoiminnan selkärankana. Oppilaat voivat tukareiden välityksellä myös saada ehdotuksiaan ja ideoitaan kuuluville.
Tukioppilaat:
9. lk Tuomas Hauvala, Santtu Kilpinen, Riku Keihäs-
niemi, Satu Holla, Mirka Penttinen, Ella Kuitunen,
Teemu Rämö, Pyry Lavia ,Saara Kolari,
Marika Valtonen ja Sanni Niinikoski
8.lk Lina Kuhanen, Riikka Lehmussaari, Suvi Minkkinen ja
Veli-Matti Räsänen (kummiluokkana 7A)
Eppu Långström, Liisa Niemi, Essi Tarvonen ja Tessa
Tommila (kummiluokkana 7B)
Henna Laitinen, Meri Nieminen, Siiri Sokkanen ja
Oskari Liias (kummiluokkana 7C)
|