Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >
Logo
YLLÄPITOON >>    

Mitä Vihreässä lipussa on tulossa?

Kestävä kulutus teemaa aletaan kartoittaa haastattelujen ja kopiomäärän aktiiviseurannan kautta. Myös koulun jätteiden lajittelun taso ja opasteiden kunto kartoitetaan. Syksyllä 2008 aloitetaan säännölliset aamunavaukset raatilaisten toimesta ja myös ilmoitustaulu kokee muodonmuutoksen ja paikanvaihdoksen. Raadin johdolla koulu osallistuu ympäristöaiheisiin kilpailuihin ja kouluihin kutsutaan mahdollisesti vierailevia tähtiä kertomaan aiheesta. Myös tukioppilaat osallistuvat ympäristökasvatuksen teemoihin oman toimintansa mukana.

Vihreä lipun lähiympäristö -teeman myötä koulussa tapahtui mm. seuraavaa:
- Lähiympäristön siivousta
- Koulun pihan ja sisätilojen parannuskohteiden kartoittamista
- Vessojen seinämaalaukset
- Jätevedenpuhdistamolla vierailu
- Joutsan luonnon tilan tutkiminen
- Lähialueeseen tutustuminen; vierailuja eri kohteisiin
- Keväinen nuukuusviikko ja sen sisältämät tapahtumat
- Ympäristö- ja maataideteoksia Koulumäelle
- Raadin kevätretki
- Tutustuminen lähialueen yrittäjiin ja yrityksiin
- Joutsalaiseen kulttuuri- ja perinneympäristöön tutustuminen ja tutkimuksia sekä posterinäyttely keskustan rakennetusta ympäristöstä

Vihreän lipun vesi-teeman myötä koulussa tapahtui mm. seuraavaa:
- Aamunavaus kv.-vesipäivänä
- Vedensäästö -niksikisa
- Vuotavien vesikalusteiden kartoitus
- Eritrean vedenpuute -video
- Kesä alkaa -mittari biologian luokassa lukiolla
- Ympäristösuunnitelman päivittäminen
- Vesitiedotteita käytäville
- Valokuvauskisa energia ja liike -aiheesta
- Lumen likaisuusmittaus
- Lumen sadantamittausta syksyllä 2006
- Veden makutesti
- Miltä vesi tuntuu? Miltä vesi kuulostaa? -mittaus
- Vesiympäristön tutkiminen luonnossa
- Seiskojen veneilyretki
- Raatilaisten kevätretki
- Mikä on karvalehti? - tutkimus
- Miten kurkku kutistuu? -koe
- Vesipolku yseille
- Vesitutkimuksia oppitunneilla
- Vesi kuvataiteessa
- Vesivisa luokittain koko koululle
 

Vihreä Lippu

Vihreä lippu on koulujen ympäristökasvatusohjelma ja ympäristömerkintä. Vihreään lippuun osallistuvat koulut pyrkivät tekemään kansainväliset kriteerit täyttävää ympäristökasvatustyötä, muuttamaan arkikäytäntöjään ympäristöystävällisemmäksi ja ottamaan oppilaat mukaan päätöksentekoon. Onnistuneet projektit palkitaan ohjelman tunnuksella salkoon nostettavalla vihreällä lipulla.

Joutsan-Luhangan yläaste on ollut mukana vihreä lippu -projektissa vuodesta 2003 alkaen. Koulussamme toimii aktiivinen ympäristöraati, joka valitsi ensimmäisen toimintakauden teemaksi jätteiden vähentämisen. Ympäristöraati ideoi myös ympäristöaiheista toimintaa lukuvuoden jokaiselle kuukaudelle. Työ palkittiin syksyllä 2004, kun koululle myönnettiin Vihreä Lippu merkiksi onnistuneesta ja tuloksellisesta ympäristötyöstä. Saman syksyn aikana valittiin uudeksi teemaksi energia ja sen säästäminen. Loppuraportti tästä teemasta lähetettiin keväällä 2006 ja kolmannen kauden teemaksi valittiin vesi ja Joutsan vesistöt. Joulukuussa 2006 koulumme sai tiedon meille nyt jo kolmannen kerran myönnetystä tunnustuksesta. Keväällä 2007 alkoi yläasteella - nyt jo siis neljäs - uusi toimintakausi, jonka teemana oli lähiympäristö. Myös tämä toimintakausi päättyi lipun luovuttamiseen koululle joulukuussa 2007. Keväällä 2007 koulullemme myönnettiin lisäksi oikeus siirtyä kestävän Vihreän lipun tasolle, mikä on maakunnallisesti varsin merkittävä tunnustus yläkoulujen parissa.

Esimerkkejä koulumme ympäristöraadin ideoimista tapahtumista:

o Vihreä talvi -kasvistonäyttely
o Ympäristöviikko
o Ympäristövisa
o Luontovalokuvauskilpailu
+ Aamunavauksia, joulutervehdys, aurinkokeittimen valmistus, retkiä, tiedotteita, opasteita, ympäristöraatilaisten tehotarkastukset luokkiin...