Kestävän kehityksen periaatteiden mukaisten toimintatapojen ohjeistus lukuvuodelle 2007-2008
Satu Lahti
1. JOHDANTO
Joutsan-Luhangan yläaste on Joutsan kunnan ainoa peruskoulun yläaste. Oppilaita koulussa on 201, joista suurin osa Joutsasta ja loput lähikunnista, pääasiassa Luhangasta, ja Hartolasta. Pääsääntöisesti oppilaiden kouluaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 - 14.50. Osa oppilaista on kuljetusoppilaita, jotka saapuvat koulualueelle joukkoliikenteen avulla. Keskustassa asuvat oppilaat tulevat kävellen, polkupyörillä tai mopoilla.
Koulukiinteistön keskirakennus, jossa sijaitsevat taito- ja taideaineiden opetustilat on rakennettu vuonna 1969. Vuonna 2003 valmistuneessa remontissa laajennettiin tekstiilityön luokkaa, jolloin sinne saatiin mm. lisää vesipisteitä. Yläasteen päärakennus on valmistunut 1974 ja sitä on korjattu mm. kattorakenteiden ja pintakäsittelyjen osalta. Kiinteistössä työskentelee oppilaiden lisäksi 19 opettajaa, joista osa käy pitämässä tunteja myös muilla kouluilla. Taito- ja taideaineiden luokissa pidetään tunteja myös ala-asteen oppilaille. Lisäksi koulurakennuksessa työskentelevät siistijät ja vahtimestarit. Keskuskeittiö ja ruokala sijaitsevat koulun vieressä olevan lukiorakennuksen tiloissa. Keittolan toiminta kuuluu kunnan teknisen toimen alaisuuteen. Ruokalassa käy päivittäin aterioimassa noin 500 henkilöä, peruskoulun ja lukion oppilaiden lisäksi myös opettajia ja muuta henkilökuntaa.
Joutsan-Luhangan peruskoulun yläasteella ympäristökasvatus toteutuu tällä hetkellä pääsääntöisesti läpäisyperiaatteella oppiaineisiin sidottuna. Uuden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden voimaan astumisen myötä ympäristökasvatuksen merkitys opetustoimessa ja arkipäivän käytänteissä voimistui edelleen ja samalla tarkentuivat oppiainekohtaiset ympäristökasvatuksen osa-alueet. Tavoitteena ympäristökasvatuksessa on oppilaan kasvaminen ja suuntautuminen eettisesti ja moraalisesti vastuulliseksi yhteiskunnan, ihmiskunnan ja luonnon jäseneksi, mikä tapahtuu kestävän kehityksen perusperiaatteiden omaksumisen kautta. Olennaista ympäristökasvatuksessa on oppilaskeskeisyys, havaintojen ja kokemusten merkitys. Myös ulkopuolisten tahojen sitominen toimintaan mukaan on huomion arvoista ja antaa merkityksellisyyttä toiminnalle.
Jotta oppilaat saavuttaisivat edellä mainitut tavoitteet, on Joutsan-Luhangan yläasteen sitouduttava yhteiseen ympäristösuunnitelmaan, joka seuraavassa esitellään. Yleiset käytänteet koskettavat kaikkia koulukiinteistössä ja keskuskeittiöllä työskenteleviä, oppiainekohtaiset tavoitteet sitovat kunkin aineen tai aineryhmän opettajia. Olennainen osa koulun ympäristösuunnitelman toteutumisessa on kuitenkin opettajien omalla motivaatiolla ja halulla sitoutua yhteisiin tavoitteisiin. Motivaatiota ja kiinnostusta voidaan lisätä asiaan perehdyttävillä yhteisillä koulutuksilla. Opettajien johdolla voidaan kehittää yläastelaisten omaa arvomaailmaa ja sen pohjalta mahdollisesti herääviä projekteja. Ympäristösuunnitelma valmistui syksyn 2003 aikana, otettiin käyttöön lukuvuoden 2003-2004 aikana ja sitä päivitetään ja tarkennetaan tarvittaessa.
Ympäristösuunnitelman toteutumista Joutsan-Luhangan yläasteella valvoo ympäristöraati, jonka vastuuhenkilönä ja kokousten koollekutsujana toimii tehtävään nimetty ympäristövastaava. Lukuvuonna 2008-2009 koulun ympäristövastaavana toimii bg-opettaja Satu Lahti. Ympäristöraati koostuu eri aineryhmiä edustavista opettajista sekä koulun ympäristöedustajaoppilaista. Ryhmän koostumus ja vastuuhenkilö voivat vaihdella vuosittain, mutta suositeltavaa on, että ympäristövastaava olisi toimessa vähintään kolme vuotta kerrallaan, jolloin turvataan raadin toimien jatkuvuus. Ympäristöraadin oppilasjäsenet tulevat toimintaan vapaaehtoisesti ja raadin toiminta on linkitetty tiivisti Suomen Ympäristökasvatuksen seuran ylläpitämään Vihreä Lippu -toimintaan. Raati valvoo käytännössä ympäristösuunnitelman toteutumista ja arviointia sekä mahdollisesti järjestää yleisiä tiedotteita, tapahtumia ja projekteja ympäristöasioihin liittyen vuosittaisen teeman nimissä. Lukuvuonna 2008-2009 ympäristötyön teemana on Kestävä kulutus. Lisäksi työryhmään kuuluvat oppilasedustajat voivat valvoa esim. luokkien paperinkeräysastioiden tyhjennystä, pihan siisteyttä ja osallistua yleistä viihtyvyyttä lisääviin tapahtumiin. Oppilasedustajat voivat harkinnanvaraisesti käyttää ympäristöedustajan tehtävien hoitoon esim. biologian tunteja. Ryhmä kokoontuu aina tarvittaessa, mutta vähintään kerran lukuvuodessa.
Päivitetty 18.8.2008
Satu Lahti
|