Lukio-opintojen tarkoitus on valmentaa opiskelijoita yo-tutkintoon, jatko-opintoihin sekä myös tulevaan työelämään. Työelämään valmennus ei tietenkään suju pelkkien opintojen avulla, vaan kesätöillä sekä muilla kokemuksilla (mm. millaista palvelua nuori kohtaa) on myös erityisen suuri merkitys.
Opinto-ohjauksessa pyritään kutsumaan yhä enemmän yrittäjävieraita kertomaan oman alansa erityispiirteistä. Lisäksi työelämätietoutta käsitellään II vuosikurssilla opo-tuntien puitteissa. Ykköset tekevät joka kevät pienryhmätyöskentelyn päätteeksi jatko-opinto- ja työelämäretken, jolla tutustutaan korkea-asteen opintoihin ja erilaisiin työpaikkoihin.
Lukio-opinnoissa työelämään tutustutaan myös eri aineissa tehtävien vierailujen kautta (Peurunka, voimalaitos), joilla samalla nähdään kyseisen alan työpaikkoja. Uusina kursseina tarjolla ovat Yrittäjyys -kurssi ja Tutor -kurssi, joilla opiskelijat pääsevät itse kokemaan ja tekemään.
Mahdollisuuksien mukaan hyödynnetään sponsoreiden tukea yritysvierailuissa:
- 12.11.2007 olimme Metso Paper oy:n Rautpohjan paperikonetehtaalla Jyväskylässä, retken sponsoroi Teknologiateollisuus ry.
- 11.12.2007 olimme Viestinnän alan retkellä Grafilassa Jyväskylässä tutustumassa Kirjapainoon ja mainostoimistoon. Retken sponsoroi Imago -hanke.
Tällä sivulla on muutamia kuvia retkiltämme.
11.4.2008 oli Ammattilaispäivä, jolloin yrittäjä- ja ammattilaisvieraat kertovat omasta työstään.
|