Pekkasen alueelle sijaitsee kunnan omistama käytöstä poistettu soranottoalue. Alue haluttiin maisemoida 1990-luvun lopulla ja Joutsan lukio otettiin mukaan maisemointiprojektiin. Maisemointisuunnitelman laativat lukion oppilaat Riikka Mäkinen ja Elina Iikkanen osana kuvataiteen lukiodiplomityötään ja käytännön toteutus alkoi vuosituhannen vaihteen jälkeen. Maansiirtotöiden jälkeen alueelle istutettiin opiskelijoiden suunnitelmien ja biologian kurssilaisten kasvikartoitusten pohjalta saatujen tietojen perusteella sopivaa kasvillisuutta. Istutustyössä olivat mukana lukion oppilaat kunnan kesätyöläisinä. Maisemoinnin etenemistä on seurattu sekä videoinnin että kartoitusten avulla. Seurantaa tehtiin aluksi kaksi kertaa vuodessa, myöhemmin on tarkoitus siirtyä viiden vuoden välein tehtävään kartoitukseen. Projekti päättyi maisemointityöhön, mutta alue on jatkossakin lukion opetuskäytössä ja seurantavastuu on Joutsan lukiolla.
Maisemointiprojektissa olivat mukana lukion lisäksi Joutsan kunta, Joutsan Vesihuolto Oy, Keski-Suomen Ympäristökeskus, Vapo, Ympäristöministeriö ja Opetushallitus.
Viimeisen kartoitus tehtiin syksyllä 2006 YTA-kurssin puitteissa. Kartoitus piti sisällään maaperän vesipitoisuuden kartoittamisen, tuuliolojen mittaamisen, kasvilinjojen ja kasviruutujen laatimisen soranottoalueen eri osista sekä tilanteen dokumentoinnin sekä videoinnin että digikuvaamisen avulla. Tulokset on tallennettu lukiolle.
|