Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Koulun säännöt

YLLÄPITOON >>    
 
Kuva
 

Koulumme säännöt ja muuta tärkeää

Koulumme säännöt on laadittu oppilaiden ehdotuksien pohjalta.

1. En kiusaa ketään ja olen kaveri kaikille.
2. Muistan tervehtiä kaikkia ja olen kohtelias toisille.
3. En käyttäydy sopimattomasti kiroilemalla tai jollain muulla tavalla.
4. Muistan, että käytävillä ja luokassa juokseminen on vaarallista.
5. Annan työrauhan itselleni ja muille. Pyydän puheenvuoron viittaamalla.
6. Muistan tehdä läksyt sovitussa ajassa ja sovitulla tavalla parhaani mukaan.
7. Yritän kaikessa parhaani.
8. Olen innokas oppilas tunnilla ja osallistun ahkerasti opetukseen.
9. En etuile, enkä häiritse ruokajonossa. Maistan kaikkia ruokia, en unohda salaattia lautaseltani ja ruokailen hyvien tapojen mukaan.
10. Pidän huolta koulun, muiden ja omista tavaroistani.
11. Kuuntelen ja noudatan ohjeita.
12. Teen järjestäjäntyöt huolella.
13. Muistan pitää hauskaa sääntöjen noudattamisen ohella.

Koulumatkat

Koulumatkoilla ja työpäivän aikana tehtävillä matkoilla on pyöräiltäessä käytettävä polkupyöräkypärää. Ensimmäisen luokan oppilaat eivät saa tulla pyöräillen kouluun. Talviaikaan pyöräily ei ole suositeltavaa muidenkaan luokkien oppilaille. Koulu ei voi ottaa vastuuta pyörien, potkureiden jne. säilyttämisestä, avainten häviämisestä tms.

Koulukuljetuksessa olevien oppilaiden on huolehdittava siitä, että he ilmoittavat kuljettajalle, jos jäävät pois kuljetuksesta.

Koulukirjat, välineet ja läksyt

Häiriöttömän opiskelun sujumiseksi on tärkeää, että oppilaalla on kaikki tarvittavat oppikirjat ja muut välineet mukana. On myös tärkeää, että koulutarvikkeissa on oppilaan nimi. Läksyjen teossa on tavoitteena omatoimisuus ja itsenäisyys, mutta vastuun kantamisessa monet oppilaista tarvitsevat vanhempien päivittäistä tukea ja ohjausta. Liikuntatunneilla oppilaalla tulee olla liikuntaan tarvittava asianmukainen varustus mukanaan.

Vaatetus

Oppilaiden tulee pukeutua sään mukaisesti koulupäivää varten. Talviaikana koulussamme on pipopakko. Ulkojalkineet riisutaan naulakkoon. Oppilaalla tulee olla sisäkengät sisällä liikkumista varten. Liikuntatunneilla tarvittavista varusteista tiedotetaan erikseen.

On myös tärkeää, että helposti sekaantuvissa vaatteissa ja kengissä (kumisaappaat) on oppilaan nimi. Koululle myös jää vuosittain suuri määrä hanskoja, lapasia, villasukkia ja muitakin vaatteita, joille ei löydy omistajaa. Näitä tavaroita säilytetään vain kouluvuosi kerrallaan. Kadonneita tavaroita voi tiedustella opettajalta tai siistijältä.

Pakkasraja

Oppilaat saavat olla välitunnit sisällä mikäli pakkasta on yli -20° C. Kyytioppilaat saavat tulla aamulla koulumatkan jälkeen sisälle. Poikkeuksia pakkasrajasääntöön tehdään koulupäivän aikana tilannekohtaisen harkinnan mukaan.

Kouluruokailu

Huoltajaa pyydetään ilmoittamaan opettajalle ja terveydenhoitajalle allergiatapaukset sekä muutkin koulutyöhön mahdollisesti vaikuttavat sairaudet. Erityisruokavalion huomioon- ottaminen kouluruokailussa edellyttää lääkärintodistusta.

Riittävä lepo

Viime vuosina kouluissa on tullut yleiseksi ongelmaksi oppilaiden epäsäännöllinen vuorokausirytmi ja riittämätön yöuni sekä sen seurauksena koulussa ilmenevä väsymystila.

Opiskeluvaikeudet ja työrauhaongelmat johtuvat usein juuri väsymyksestä. Koulu toivoo, että opettajat ja vanhemmat yhdessä tukevat lapsen tottumista säännölliseen vuorokausirytmiin, johon kuuluu myös riittävä lepo.

Liikunnan opetus

Liikunnanopetus tapahtuu jaksoittain. Jaksotuksen ja ajankäyttösuunnitelman toteutus riippuvat sääolosuhteista.

Pukeutuminen sisäliikuntaan:
Urheilu- / verryttelyhousut ja joustava pusero, myös sisäpelikengät ovat suositeltavat.

Pukeutuminen ulkoliikuntaan:
Verryttelypuku tai muusta joustavasta materiaalista tehty asu sekä lenkkikengät.

Liikuntavälineet:
Talviliikuntaa varten sukset ja luistimet sekä luistelukypärä.

Poissaolot

Kun oppilas sairastuu tai on muusta syystä poissa koulusta, oppilaan huoltaja on velvollinen ilmoittamaan koululle oppilaan poissaolon syyn mahdollisimman pian.

Mikäli poissaolon syy on tiedossa etukäteen (muu kuin sairaus), on poissaolosta sovittava opettajan kanssa. Luokanopettaja voi antaa oppilaalle luvan poissaoloon enintään kolmen (3) päivän ajaksi. Enintään viikon poissaoloon vanhempien pitää pyytää lupa koulun johtajalta. Viikkoa pidemmät poissaolot anotaan sivistyslautakunnalta. Poissaoloihin liittyen on tärkeää sopia opettajine kanssa poissaolon aikana suoritettavista koulutehtävistä, ettei oppilas jää kohtuuttomasti jälkeen opetuksesta.

Lomamatkat

Koulu suosittaa seuraavaa:

Perheen yhteiset lomamatkat pyritään tekemään ensisijaisesti koulun loma-aikoina.
Jos yllämainittu ei ole mahdollista, samalle oppilaalle suositellaan myönnettäväksi vain kerran lukuvuodessa vapautus koulunkäynnistä perheen yhteisen lomamatkan tai muun siihen rinnastettavan syyn vuoksi.
Tukiopetusta ei ole tarkoituksenmukaista suunnata oppilaalle, jonka oppimisvaikeudet johtuvat edellä mainituista syistä. Koulu toivoo huoltajien ottavan huomioon tämän suosituksen.

Oppilaan oikeudet (perusopetuslaki)

30§ Opetukseen osallistuvalla on työpäivinä oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta ja oppilaanohjausta.

16§ Opetuksessa tilapäisesti jälkeen jääneille tai muutoin erityistä tukea tarvitseville tulee antaa tukiopetusta.

17§ Oppilaalla, jolla on lieviä oppimis- tai sopeutumisvaikeuksia, on oikeus saada erityisopetusta muun opetuksen ohessa.

Oppilaan velvollisuudet (perusopetuslaki)

35§ Oppilaan tulee osallistua perusopetukseen, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta. oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.

36§ Oppilasta, joka rikkoo järjestystä, menettelee vilpillisesti tai käyttäytyy muuten epäasiallisesti, voidaan rangaista kurinpidollisesti. Kurinpitorangaistuksia ovat kirjallinen varoitus ja oppilaan erottaminen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan luokasta oppitunnin jäljellä olevaksi osaksi. Epäasiallisesti käyttäytyvä oppilas voidaan määrätä enintään kahden tunnin pituiseen jälki-istuntoon.

Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään.

Opettajat päättävät luokasta poistamisesta, jälki-istunnosta ja tehtävien suorittamisesta. Jälki-istunnosta ja "laiskanläksystä" ilmoitetaan oppilaan huoltajalle. Kirjalliset varoitukset antaa koulunjohtaja ja erottamisesta päättää koulutoimenjohtaja.

Kouluterveydenhoito

Kouluterveydenhoito ylläpitää ja edistää koululaisten ja kouluympäristön kokonaisvaltaista terveyttä ja tukee opiskelua yhteistyössä kotien, koulun henkilökunnan ja muiden yhteistyötahojen kanssa.

Toiminnan tavoitteena on seurata ja tukea oppilaan kasvua ja kehitystä sekä hyvinvointia, huolehtia suojarokotusten antamisesta ja erityishoitoa tarvitsevista oppilasta. Toiminnassa korostetaan yksilöllisyyttä ja herätetään oppilaan kiinnostusta terveyteensä sekä tuetaan aktiivisesti oppilaan terveyttä edistäviä valintoja. Kouluterveydenhoito tukee omalta osaltaan nuoren terveen itsetunnon kehitystä.

Hyvä muistaa:

yli 10 päivän poissaolot sairauden vuoksi tulisi tiedottaa terveydenhoitajalle
esteet rokotuksille sekä muualla saadut rokotukset tulisi myös tiedottaa terveydenhoitajalle.
Koulutapaturmat

Tapaturmissa oppilaan huoltajaan otetaan yhteys heti. Tavallisimmissa tapauksissa oppilasta hoidetaan koulussa tai hänet toimitetaan avustajan saattamana terveyskeskukseen tutkimukseen ja hoitoon. Koulu vastaa oppilaasta kunnes huoltajaan on saatu yhteys ja jatkotoimista on sovittu.

Joissakin lievemmissä tapaturmissa välitöntä terveyskeskukseen lähettämistä ei ole tarpeellista tehdä, vaan oppilaan tilannetta jäädään yhdessä seuraamaan. Opettaja tiedottaa kuitenkin huoltajalle tapahtuneesta.