Toiminta osana kansainvälistä UNESCO-koulujen verkkoa
UNESCO:n peruskirjan mukaan UNESCO:n päämääränä on edistää rauhaa ja turvallisuutta edesauttamalla kansojen välistä yhteistyötä koulutuksen, tieteen ja kulttuurin alalla. Pyrkimyksenä on täten edistää tavoitetta, että oikeudenmukaisuutta, laillisuutta, ihmisoikeuksia sekä perusvapauksia kunnioitettaisiin maailmanlaajuisesti riippumatta ihon väristä, sukupuolesta, kielestä tai uskonnosta.
Toteuttaakseen näitä ajatuksia käytännössä UNESCO käynnisti vuonna 1953 ASP-kouluverkkohankkeen, jonka toimialat vaihtelevat esiopetuksesta opettajankoulutukseen. Yhteistyökoulut osallistuvat UNESCO:n tavoitteiden edistämiseen johtamalla kokeiluhankkeita, joiden tarkoituksena on valmistaa lapset ja nuoret kohtaamaan menestyksekkäästi monimutkaistuvan maailman haasteet.
UNESCO ASP-koulut kokeilevat uusia lähestymistapoja, testaavat UNESCO:n aineistoja ja levittävät hyviä käytänteitä, jotka liittyvät
- globaaleihin kysymyksiin ja Yhdistyneiden Kansakuntien järjestelmään
- ihmisoikeuksiin ja demokratiaan kulttuuriperintöön ja kulttuurienväliseen oppimiseen
- ympäristönsuojeluun
|