Annettu Helsingissä 26 päivänä elokuuta 2005
Laki
ylioppilastutkinnon järjestämisestä N:o 672/2005
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §
Ylioppilastutkinto ja pakolliset kokeet
Lukion oppimäärää suorittava opiskelija osallistuu
ylioppilastutkintoon suorittaakseen tutkinnon. Muun henkilön oikeudesta
suorittaa tutkinto säädetään erikseen.
Ylioppilastutkinto suoritetaan suomeksi tai ruotsiksi.
Ylioppilastutkintoon kuuluvat kokeet ovat kirjallisia. Niihin voi kuulua
suullisia tehtäviä.
Tutkinnon pakolliset kokeet ovat äidinkielen koe ja ne kokeet,
jotka tutkintoon osallistuva valitsee pakollisiksi lukiolain (629/1998) 18 §:n
2 momentissa tarkoitetusta kokeiden ryhmästä.
2 §
Äidinkielen kokeet, kahden eri tason mukaiset kokeet ja vieraiden kielten
kokeet
Äidinkielen kokeina järjestetään suomen, ruotsin ja saamen kielen
kokeet. Suomen ja ruotsin kielessä voidaan järjestää äidinkieleltään suomen- ja
ruotsinkielisille tarkoitettujen kokeiden lisäksi kokeet, jotka perustuvat
oppimäärään suomi tai ruotsi toisena kielenä.
Matematiikassa ja toisessa kotimaisessa kielessä järjestetään
vaativuudeltaan kahden eri tason mukaiset kokeet. Vieraissa kielissä voidaan
järjestää kahden eri tason mukaiset kokeet.
Lukiolain 18 b §:ssä tarkoitettu ylioppilastutkintolautakunta
päättää, missä vieraissa kielissä kokeet järjestetään ja missä kielissä
järjestetään kahden eri tason mukaiset kokeet.
3 §
Kokeiden järjestäminen
Ylioppilastutkintoon kuuluvat kokeet järjestetään lukiokoulutusta
antavissa oppilaitoksissa kaksi kertaa vuodessa samanaikaisesti koko maassa.
Tutkinnon ja kokeiden järjestämisestä oppilaitoksessa vastaa
lukiolain 30 §:n 1 momentissa tarkoitettu toiminnasta vastaava rehtori.
4 §
Edellytykset osallistua kokeisiin
Ylioppilastutkintoon osallistuminen edellyttää, että lukion oppimäärää
suorittava on ennen osallistumista tutkintoon kuuluvaan kokeeseen opiskellut
lukiolain 10 §:ssä tarkoitetun tuntijaon mukaiset pakolliset kurssit aineessa,
jonka kokeeseen hän osallistuu. Reaaliaineen kokeeseen aineessa, jossa ei ole
yhtään pakollista kurssia, lukion oppimäärää suorittava voi osallistua
opiskeltuaan kaksi aineen lukiokurssia. Jos vieraan kielen koe perustuu
oppimäärään, jossa ei ole pakollisia kursseja, lukion oppimäärää suorittava voi
osallistua kokeeseen opiskeltuaan kolme lukiokurssia.
Rehtorin tehtävänä on tutkia, täyttääkö kokelas kokeisiin
osallistumiselle säädetyt edellytykset.
Rehtorin päätöksellä kokeeseen voi erityisestä syystä osallistua
myös lukion oppimäärää suorittava, joka ei ole opiskellut 1 momentissa
tarkoitettuja oppimääriä, mutta jolla muutoin voidaan katsoa olevan riittävät
edellytykset kokeesta suoriutumiseen.
Tutkintoon ja siihen kuuluviin kokeisiin osallistuvia kutsutaan
tässä laissa kokelaiksi.
5 §
Ilmoittautuminen kokeisiin
Kokelaan tulee ilmoittautua kirjallisesti kutakin tutkintokertaa ja
koetta varten lukion rehtorille viimeistään ylioppilastutkintolautakunnan
määräämänä päivänä. Ilmoittautuessaan kokelaan on ilmoitettava kokeen
vaativuustaso ja se, suorittaako hän kokeen pakollisena vai ylimääräisenä. Kokeen
valinta pakolliseksi tai ylimääräiseksi on sitova koko tutkinnon osalta. Kokeen
vaativuustason valinta on sitova koko tutkinnon osalta, jollei taso ole
vaihdettavissa jäljempänä 6 §:n 2 momentissa tarkoitetusta syystä.
Rehtorin hyväksymä ilmoittautuminen voidaan peruuttaa kirjallisesti
viimeistään 1 momentissa tarkoitetun määräajan päättymispäivänä.
Ylioppilastutkintolautakunta voi erityisen painavasta syystä hyväksyä määräajan
päätyttyä tapahtuneen ilmoittautumisen.
Ylioppilastutkintolautakunta voi hakemuksesta erityisen painavan
syyn vuoksi mitätöidä tutkintoon kuuluvaan kokeeseen tai erilliseen kokeeseen
tehdyn sitovan ilmoittautumisen. Koetta, johon ilmoittautuminen on mitätöity,
ei lasketa kyseisen aineen kokeen suorituskerraksi. Jos ilmoittautuminen mitätöidään
eikä kokelas ole osittainkaan osallistunut kokeeseen, kokeesta ei peritä maksua
tai peritty maksu palautetaan lautakunnan määräämässä ajassa tehdystä
hakemuksesta. Ylioppilastutkintolautakunta voi hakemuksesta erityisen
painavasta syystä myös hyväksyä muutoksen ilmoittautumiseen sisältyviin
tietoihin, jos ilmoittautumisessa on todistettavasti tapahtunut virhe.
6 §
Ylioppilastutkinnon suorittaminen
Ylioppilastutkintoon voi kuulua vain yksi koe samassa oppiaineessa.
Äidinkielen koe voi olla oppimäärään suomi tai ruotsi toisena kielenä perustuva
koe, jos kokelaan oma äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame tai jos kokelas
on viittomakieltä äidinkielenään tai ensikielenään käyttävä. Toisen kotimaisen
kielen kokeena voi suorittaa ruotsin tai suomen kielen oppimäärään perustuvan
kokeen sijasta ruotsin- tai suomenkielisille kokelaille tarkoitetun äidinkielen
kokeen kyseisessä kielessä.
Vähintään yhden tutkinnon pakollisista kokeista tulee olla 2 §:n 2
momentissa tarkoitettu vaativampi koe tai toisen kotimaisen kielen kokeena
suoritettu äidinkielen koe. Valtioneuvoston asetuksella säädetään
mahdollisuudesta kokeen vaativuustason vaihtamiseen silloin, kun tutkinnon
pakollisesta kokeesta on annettu hylätty arvosana.
Ylioppilastutkinto tulee suoritetuksi, kun kokelas on suorittanut
hyväksytysti pakolliset kokeet. Tutkinto tulee suoritetuksi pakollisessa
kokeessa annetun hylätyn arvosanan estämättä, jos arvosana ei
ylioppilastutkintolautakunnan vahvistamien perusteiden mukaan estä
tutkintotodistuksen antamista eikä kokelas ole kirjallisesti kieltänyt hylätyn
arvosanan merkitsemistä todistukseen.
Kun koe katsotaan 10 §:n nojalla keskeytyneeksi ja hylätyksi tai 11
§:n nojalla hylätyksi, tutkintoon ei sovelleta, mitä edellä 3 momentissa
säädetään tutkinnon suorittamisesta hylätyn arvosanan estämättä.
7 §
Ylioppilastutkinnon suorittamiseen käytettävä aika
Ylioppilastutkinto tulee suorittaa enintään kolmena peräkkäisenä
tutkintokertana. Valtioneuvoston asetuksella säädetään mahdollisuudesta
suorittaa tutkinto pitemmän ajan kuluessa silloin, kun pakollinen koe hylätään
tai tutkinnon suorittaminen keskeytyy.
Jos kokelas ei ole suorittanut tutkintoa 1 momentissa säädettyjen
tutkintokertojen rajoissa tai 1 momentin nojalla säädetyn pitemmän ajan
kuluessa, suoritetuista kokeista ei muodostu ylioppilastutkintoa eikä kokeita
voi sisällyttää ylioppilastutkintoon. Tutkinnon suorittamisen voi tällöin
aloittaa alusta.
Ylioppilastutkintolautakunta voi hakemuksesta erityisen painavan
syyn vuoksi päättää, että kokelas voi tutkinnon ollessa kesken aloittaa
tutkinnon suorittamisen alusta.
8 §
Koesuoritusten arvostelu
Koesuoritukset tarkastaa ja arvostelee valmistavasti
lukiokoulutusta järjestävän oppilaitoksen asianomaisen aineen opettaja ja
lopullisesti ylioppilastutkintolautakunta. Jos oppilaitoksessa ei ole kyseisen
oppiaineen opettajaa, joka voisi arvostella suorituksen, alustavaa arvostelua
ei tehdä.
Kokeista annettavista arvosanoista säädetään valtioneuvoston
asetuksella. Kokeesta voidaan ylioppilastutkintolautakunnan päätöksen mukaan
antaa myös arvosanaa yksityiskohtaisempi arvostelu.
Jos kokelaan äidinkieli on muu kuin se kieli, jolla hän suorittaa
tutkinnon tai erillisen kokeen, tai kokelaan äidinkieli on muu kuin se kieli,
jolla hän suorittaa äidinkielen kokeen, taikka kokelaan koesuoritusta on
heikentänyt jokin muu erityisen painava peruste, ylioppilastutkintolautakunta
voi ottaa tämän arvostelussa huomioon.
9 §
Tutkinnon täydentäminen ja erillisten kokeiden suorittaminen
Ylioppilastutkinnon 6 §:n 3 momentin mukaan hyväksytysti
suorittanut henkilö voi täydentää tutkintoa sellaisten oppiaineiden kokeilla,
jotka eivät sisälly hänen suorittamaansa tutkintoon, ja sellaisten oppiaineiden
kokeilla, jotka ovat eri tasoisia kuin hänen suorittamaansa tutkintoon
sisältyvät samojen oppiaineiden kokeet.
Henkilö, joka ei ole suorittanut ylioppilastutkintoa, voi suorittaa
tutkintoon kuuluvia kokeita erillisinä. Erillisistä kokeista ei muodostu
ylioppilastutkintoa, eikä niitä voi sisällyttää tutkintoon.
10 §
Keskeytynyt koe
Jos kokeeseen ilmoittautunut henkilö jää saapumatta koetilaisuuteen
tai ei jätä koesuoritusta arvosteltavaksi, koe katsotaan keskeytyneeksi ja
hylätyksi.
11 §
Seuraamus vilpillisestä menettelystä ja järjestyksen rikkomisesta
Kokelas, joka syyllistyy vilpilliseen menettelyyn tai vilpin
yritykseen taikka avustaa siinä tai muutoin törkeästi rikkoo järjestystä,
menettää oikeutensa osallistua kokeisiin kyseisenä tutkintokertana. Kokeet,
joihin kokelas on samalla tutkintokerralla ilmoittautunut, katsotaan
hylätyiksi.
Ennen 1 momentissa tarkoitetun seuraamuksen määräämistä kokelaalle
on ilmoitettava, mistä teosta häntä epäillään, häntä on kuultava todistajan
läsnä ollessa ja asiasta on hankittava muu tarpeellinen selvitys. Päätös on
annettava todisteellisesti tiedoksi kokelaalle, jota se koskee.
Päätöksen 1 momentissa tarkoitetussa asiassa tekee lukion rehtori.
Rehtorilla on oikeus saada poliisiviranomaiselta virka-apua asian
selvittämiseksi.
12 §
Tutkintotodistus ja kokeiden suorittamisesta annettavat todistukset
Ylioppilastutkintotodistus annetaan kokelaalle, joka on 6 ja 7
§:ssä säädetyllä tavalla suorittanut tutkinnon ja jolle annetaan lukion
päättötodistus tai todistus ammatillisen perustutkinnon suorittamisesta, sekä
henkilölle, joka on osallistunut tutkintoon lukiolain 18 a §:n 1 momentin nojalla
sekä edellä 6 ja 7 §:ssä säädetyllä tavalla suorittanut tutkinnon.
Valtioneuvoston asetuksella säädetään, mitkä arvosanat merkitään
ylioppilastutkintotodistukseen, tutkintotodistuksen päiväämisestä ja muista
todistuksista, joita ylioppilastutkintoon kuuluvien kokeiden suorittamisesta
annetaan.
Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen todistusten antaminen
edellyttää, että tutkintokertoihin ja kokeisiin osallistumisesta säädetyt
maksut on suoritettu.
13 §
Muutoksenhaku ylioppilastutkintolautakunnan päätökseen
Ylioppilastutkintolautakunnan päätökseen haetaan muutosta
valittamalla Helsingin hallinto-oikeudelle siten kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään, jollei jäljempänä tai muualla laissa toisin säädetä.
Ylioppilastutkintolautakunnan päätökseen, jolla koesuoritus on
arvosteltu, ei saa hakea muutosta valittamalla. Jäljempänä 14 §:ssä tarkoitetun
tarkistusarvostelun tulokseen ei saa hakea muutosta valittamalla.
14 §
Tarkistusarvostelu
Ylioppilastutkintolautakunnan päätökseen, jolla koesuoritus on
arvosteltu, saa hakea lautakunnalta tarkistusarvostelua. Hakemuksen voi tehdä
kokelas, alle 18-vuotiaan kokelaan huoltaja tai koesuorituksen valmistavasti
arvostellut opettaja. Tarkistusarvostelu ei johda alkuperäistä arvosanaa
heikompaan arvosanaan, eikä sen perusteella anneta alkuperäistä heikompaa 8 §:n
2 momentissa tarkoitettua arvostelua.
Tarkistusarvostelua koskeva hakemus on toimitettava lukion
rehtorille 14 päivän kuluessa siitä ajankohdasta, jolloin kokeeseen
osallistuneella on ollut tilaisuus saada arvostelun tulos henkilökohtaisesti
tietoonsa. Ylioppilastutkintolautakunta määrää tarkistusarvostelua toimittamaan
arvostelijat, joista kukaan ei ole aikaisemmin arvostellut kohteena olevaa
koesuoritusta. Arvostelijoita tulee olla vähintään kaksi.
Valtioneuvoston asetuksella säädetään ylioppilastutkintotodistuksen
ja muun 12 §:n 2 momentissa tarkoitetun todistuksen antamisesta silloin, kun
suoritukseen haetaan tarkistusarvostelua, sekä tarkistusarvostelun tuloksen
ilmoittamisesta.
15 §
Muutoksenhaku rehtorin päätökseen
Lukion rehtorin päätökseen, jolla rehtori on evännyt
osallistumisoikeuden ylioppilastutkintoon tai siihen kuuluvaan kokeeseen saa
kirjallisesti hakea oikaisua lääninhallitukselta. Lääninhallituksen päätökseen
tässä momentissa tarkoitetussa asiassa haetaan muutosta valittamalla
hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.
Päätökseen, jolla lukion rehtori on määrännyt 11 §:n 1 momentissa
tarkoitetun seuraamuksen, haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen.
Päätös pannaan täytäntöön tehdystä valituksesta huolimatta, jollei
valitusviranomainen kiellä täytäntöönpanoa.
Valitus 1 ja 2 momentissa tarkoitetusta päätöksestä on tehtävä 14
päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Muutoksenhausta on muutoin voimassa,
mitä hallintolainkäyttölaissa säädetään. Valitukset tulee käsitellä
kiireellisinä.
Jos 2 momentissa tarkoitettu päätös kumotaan, ilmoittautuminen
niihin kokeisiin, joihin henkilö on jäänyt rehtorin päätöksen jälkeen
osallistumatta, mitätöityy hakemuksetta ja koekohtaiset maksut palautetaan.
Hallinto-oikeus tai korkein hallinto-oikeus voi valituksen hyväksyessään
päättää, että kokelas saa aloittaa tutkinnon suorittamisen alusta.
16 §
Tietojensaantioikeus
Ylioppilastutkintolautakunnalla on oikeus saada maksutta
lukiokoulutuksen järjestäjiltä kokeiden järjestämistä ja arvostelua varten
tarpeelliset tiedot.
17 §
Eräät ylioppilastutkintoa tasoltaan vastaavat tutkinnot
International Baccalaureate -tutkinnon, Reifeprüfung-tutkinnon sekä
Eurooppa-koulujen eurooppalaisen ylioppilastutkinnon suorittaminen tuottaa
samat oikeudet kuin lukiolain 18 §:ssä ja tässä laissa tarkoitetun tutkinnon
suorittaminen.
18 §
Tarkemmat säännökset
Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä
tämän lain täytäntöönpanosta.
19 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2006.
Tällä lailla kumotaan 21 päivänä marraskuuta 1994 annettu
ylioppilastutkintoasetus (1000/1994) siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.
Kuitenkin asetuksen 11 §:n 2 momentin säännöksiä noudatetaan, sellaisina kuin
ne ovat olleet asetuksessa 733/2002, vuoden 2007 loppuun kokelaan osalta, joka
ei lukion opetussuunnitelman mukaisesti opiskele pakollisena oppiaineena
perusopetuksessa alkanutta toista kotimaista kieltä tai joka on ennen 1 päivää
syyskuuta 2004 lukiolain 13 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla vapautettu toisen
kotimaisen kielen opiskelusta lukiossa. Tämän momentin nojalla suoritetut
kokeet voidaan uusia hyväksyttyjen ja hylättyjen kokeiden uusimista koskevien
säännösten mukaan.
Mitä muualla laissa säädetään ylioppilastutkintoasetuksessa
tarkoitetusta ylioppilastutkinnosta, koskee lukiolain 18 §:ssä sekä tämän lain
voimaan tultua tässä laissa tarkoitettua ylioppilastutkintoa.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanemiseksi
tarvittaviin toimenpiteisiin.
HE 31/2005
SiVM 9/2005
EV 95/2005
Helsingissä 26 päivänä elokuuta 2005
Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN
Opetusministeri
Tuula Haatainen