SAS:n ja Coca-Colan ympäristösäätiö (Environmental Foundation) on tukenut jo seitsemän vuoden ajan Baltian ja Pohjoismaiden kouluja, tutkimuslaitoksia ja yleishyödyllisiä järjestöjä ympäristöstipendeillä. Tänä vuonna rahaa jaettiin n. 25 000 euroa. Stipendien tavoitteena on tukea lasten ja nuorten projekteja, jotka liittyvät ympäristönsuojeluun ja -tutkimukseen ja sitä kautta ympäristökasvatukseen.
Tänä vuonna stipendin sai 10 koulua, yksi Liettuasta, kaksi Latviasta, yksi Virosta, yksi Tanskasta ja Norjasta sekä neljä koulua Suomesta. Hakemukset käsittelevä raati piti erityisesti Suomen koulujen projekteja korkeatasoisina, siksi Suomi pärjäsi erinomaisesti stipendien jaossa.
Palokan koulu oli yksi palkituista. Haimme rahaa Palokkajärvitutkimuksiin. Olemme kouluna mukana kunnan ympäristötoimen ns. ALVA-hankkeessa, joka tähtää Palokka- ja Alvajärvien tilan parantamiseen. Olemme jo vuosien ajan tehneet normaalin koulutyön puitteissa Palokkajärveen liittyvää pienimuotoista tutkimusta. Järvellä on tehty koekalastuksia, mitattu veden happamuutta eli pH:ta, lämpötilaa, selvitetty happitilannetta ja näkösyvyyttä, tutkittu jääpeitteen rakennetta ja paksuuntumista kuluneen talven aikana. Tavoitteena on edelleen jatkaa selvityksiä mm. linnuston ja mahdollisesti kasvillisuuden osalta.
Ympäristöstipendit jaettiin 14.3.2006 Tukholmassa SAS:n päämajassa pidetyssä tilaisuudessa, jossa kukin koulu esitteli projektejaan. Koulullemme myönnettiin 15 000 Norjan kruunun palkintosumma (n. 1800 €), joka käytetään pääasiassa tutkimusvälineistön hankintaan.
¤¤¤
Ohessa esimerkki tämän talven Palokkajärven jäätutkimuksista. Koulumme luonnontieteen 9.-luokkien valinnaisryhmä (= science) on mitannut jääpeitteen paksuutta ja rakennetta tammikuun alusta lähtien samalla tutkimuspaikalla koulun rannassa n. 150 m:n päässä rannasta. Jään tutkimus on tapahtunut ottamalla jääsahalla näytepala jäästä ja mittaamalla kerrosten paksuudet. Samalla on tehty myös veden kemiaan (pH, sähkönjohtokyky. lämpötila) liittyviä mittauksia.
Palokkajärvi jäätyi 2.12.2005. Tammikuun alussa jää oli vielä heikkoa, sisältäen paksun, paikoin kerroksellisen kohvajään ja ohuen teräsjään. Tammikuun lopun kovat pakkaset kasvattivat kirkkaan teräsjään paksuutta nopeasti, lähes 40 cm:n paksuiseksi. Pakkasten heikettyä helmikuun puolessavälissä ohensivat teräsjäätä hieman, mutta maaliskuun alun kovat pakkaset kasvattivat sitä jälleen. Paksuimmillaan jää on ollut tänä talvena 58 cm (mittauspäivä 6.3.).
|