Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Ilmakehän läpäisevyys ja radioteleskoopit

YLLÄPITOON >>    

Ilmakehän läpäisevyys ja radioteleskoopit

Lähes kaikki tietomme avaruudesta on saatu sähkömagneettisen säteilyn välityksellä. Taivaankappaleiden lähettämää säteilyä on ensin pystytty havainnoimaan vain näkyvän valon aallonpituusalueella käyttäen optisia kaukoputkia. Ensimmäiset radioaaltoalueen havainnot tehtiin 1930-luvulla. Näkyvä valo ja radioaallot (radioikkuna) läpäisevät Maan ilmakehän. Sen sijaan gamma- ja röntgensäteily samoin kuin osittain ultravioletti- ja infrapunasäteily absorboituvat Maan ilmakehään.
Maata kiertävät tähtitieteelliset satelliitit keräävät tietoa avaruudesta lähes koko sähkömagneettisen spektrin alueelta.

Radioteleskooppien avulla voidaan Maanpinnalla hyödyntää ns. radioikkunaa. Radioteleskooppi vastaa toiminnaltaan peilikaukoputkea. Koska radioaaltoalueella aallonpituus on 10 000-kertainen näkyvän valon aallonpituuteen verrattuna tarvittaisiin myös 10 000-kertainen teleskooppi. Ongelman ratkaisuna käytetään useita samaan kohteeseen suunnattuja radioteleskooppeja, joiden havaitsemat signaalit yhdistetään kaapelilla vastaamaan suurta yksittäistä radioteleskooppia (radio interferometria).
Tällaisten synteesiteleskooppien avulla voidaan tuottaa tarkkoja radiokuvia taivaan eri kohteista.