Tänne tulee kuvia lukuvuoden tapahtumista. Jos sinulla on hyviä kuvia, lähetä ylläpitoon - saatan jopa laittaa ne näytille. Huom! Vasemman reunan aliveräjistä löytyy lisää kuvastoja.
Sepän lukion Yo-juhlat 1.6.2013
Juhlat vietettiin tuttuun tapaan Jyväskylän kaupunginteatterissa.
KU2-kurssi vieraili Joonas Heiskan talolla ja Alvar Aalto -museolla toukokuussa 2013
Edellisten kohteiden lisäksi kävimme kaupunkikierroksella ihailemassa arkkitehtuuria ja löysimme Pekka Ervast -temppelin kaupungin ytimestä.
Penkkareista Jatta Ruokamon ottamia kuvia
Penkkarit 2013
Kevään abit maalaavat jo lakanoita!
Kuvagalleria
4.12.2012 vierailulla Taideteollisessa korkeakoulussa kuvisryhmän kanssa
30.11. jälleen kerran kuvisryhmä kävi Jyväskylän taidemuseossa!
26.11. 2012 KIELIPÄIVÄ SEPÄN LUKIOSSA
Koulun käytävillä, aulassa ja Plaza-tilassa esiteltiin eri kielten opiskelua ja kulttuuria. Mahdollisuus oli myös osallistua erilaisiin työpajoihin.
Halloweenina tapahtui myös biologianluokassa!
Lehtorit Hiltunen ja Risku opastivat anatomian maailmaan.
Vaalipaneelissa oli useita eri kunnallisvaaliehdokkaita. Vaalipaneelin juonsivat ja puheen vuoron jakoivat Sepän lukion oppilaat Aino Aalto ja Sarita Voudinmäki.
KU1.1-ryhmä kävi Jyväskylän taidemuseossa taidenäyttelyssä 23.10.2012
Ykköset Leppälahdessa 3.9.2012
Sepän lukion kevään 2012 ylioppilasjuhlakuvia
Sepän lukion ylioppilasjuhla järjestettiin viimekeväiseen tapaan Jyväskylän kaupunginteatterilla.
Pääministeri Jyrki Katainen vieraili Sepän lukiossa 17.1.2012. Pääministeri kertoi omasta työstään ja oppilaat saivat esittää hänelle kysymyksiä. Oppilaat tiedustelivat mm. pääministerin koulutuksesta ja tiedustelivat mitä mieltä hän on opintotuen korotuksista ja tulevista eläkkeistä.
Kuvataidediplomien näyttely Jyväskylän yliopistolla 2011
Jyväskylän eri lukiot järjestivät yhdessä kuvataidediplomien yhteisnäyttelyn Jyväskylän yliopiston päärakennuksen ala-aulaan syksyllä 2011. Mukana oli myös Sepän lukio