Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Jyväskylän lukiokoulutus > Cygnaeus-lukio > Ajankohtaista > Vanhemmille ja huoltajille >

Vanhemmille ja huoltajille

YLLÄPITOON >>    

Blogi (huomaa kommentointimahdollisuus)

STAGE
Kevään korvat on Cygnaeus-lukiossa käännetty STAGE-kanavalle. Jo nyt voi sanoa, että kyseessä on yksi kokonaisvaltaisimmista oppimis-ja opiskeluprojekteista, mitä olen rehtoriurani aikana nähnyt. oikeastaan hieman harmittaa, ettei joku kasvatustieteilijä ole observoimassa ja auditoimassa tapahtumaa kokonaisuudessaan, sillä kyse on todella ison ryhmän yhteistyöstä, josta syntyy huikaisevia esityksiä viikottain televisiioon.
Itseäni ainakin jännittää joka keskiviikko ja sitten jännitys muuttuu ylpeydeksi ja iloksi osaavista nuorista ja osaavista opettajista. Ja siitä ilmeestä, jolla cyg maailmalle menee. Siinä on niin paljon hymyä, ettei sitä kehitetä vain televisiota varten. Se on osa koulumme tekemsitä - ennen ja jälkeen Stagen
Kesä lähenee ja koulun suuret juhlat. Cygnaeus-lukiolle vuosi on ollut kulttuuritäyteinen. Se osoittaa, että sivistyksemme kantaa mukanaan paljon taitoa ja taidetta. Asioita, joista joskus aika kovassa maailmassa on syytä pitää kiinni ja joita kannattaa vaalia.
Kommentteja
Vanhemmille ja huoltajille
Kevään 2012 ylioppilaspuhe ei aukea tällä sivulla. Kiitos Ari kauniista puheesta!
Jätä kommentti
Otsikko:

Lähettäjä:

Blogin/kotisivun osoite (Linkiksi nimestäsi. Ei pakollinen):

Kommentti:

Roskapostin estämiseksi kirjoita kahteen seuraavaan kenttään sama itse valitsemasi numero, joka on muu kuin 0 (nolla):
Numero: Vahvistus: