Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

5.8 Maantiede

YLLÄPITOON >>    

Biologia

GE: MAANTIEDE

Maantieteessä tarkastellaan elottoman ja elollisen luonnon sekä ihmisen luomien järjestelmien rakennetta ja toimintaa. Oppiaineena maantieteessä integroituvat luonnontieteelliset ja yhteiskuntatieteelliset aiheet. Opetuksen tavoitteena on, että opiskelijalle kehittyy selkeä kuva maapallon globaaleista, alueellisista ja paikallisista ilmiöistä ja ongelmista sekä niiden ratkaisumahdollisuuksista kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti.

Maantieteellisen tiedon avulla opiskelija oppii havaitsemaan muuttuvan maailman ilmiöitä, ottamaan niihin kantaa ja toimimaan aktiivisesti luonnon ja ihmisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Järvenpään lukiossa painotetaan kokeellista työskentelyä, joka edesauttaa näiden taitojen omaksumista oman kokemuksen kautta. Tähän kiinnitetään myös arvioinnissa huomiota.

Mikäli kirjoitat ylioppilastutkinnon ainereaalissa maantieteen, kannattaa sinun valita opinto-ohjelmaasi kaikki maantieteen kurssit. Lisäksi suositellaan kurssien BI08, YTK05 ja YTK14 suorittamista. Biologian ja historian kurssien opiskelu on myös eduksi maantieteeseen keskittyvälle. Kurssien suoritusjärjestykseksi suositellaan seuraavaa:

1. vuosi GE01 GE02 GE03
2. vuosi GE04 GE06 YTK05 BI08
3. vuosi GE05 YTK14 GE07


Maantieteen pakolliset kurssit

GE01 Sininen planeetta
Kurssilla tutustutaan maantieteeseen tieteenä, maapallon asemaan aurinkokunnassa sekä Maan eri kehien rakenteisiin. Opiskelija oppii ymmärtämään miten ja miksi erilaiset luonnonilmiöt ja -maisemat sekä Maan vyöhykkeisyys muotoutuvat. Kurssilla kehitetään opiskelijan valmiuksia soveltaa luonnonmaantieteellistä tietoa sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti. Kartta on keskeinen tutkimuskohde ja väline. Kurssilla tehtävät arvosteltavat kokeelliset ja/tai kirjalliset työt tukevat soveltavaa lähestymistapaa.

GE02 Yhteinen maailma
Kurssi perehdyttää opiskelijan kulttuurimaantieteen käsitteisiin ja ihmisen toimintaan liittyviin ilmiöihin. Tutustutaan eri kulttuureihin, väestönkasvuun, asutuksen jakautumiseen, luonnonvarojen alueelliseen jakautumiseen ja niiden käyttöön sekä aluesuunnitteluun. Kehittyneisyyseroihin tutustumalla opiskelija oppii ymmärtämään ja arvioimaan ihmisen alueellista toimintaa, globalisaation vaikutuksia, hyvinvointia sekä ympäristön tilaa. Kestävän kehityksen eri osa-alueet otetaan opetuksessa huomioon tarkasteltaessa nykytilannetta ja tulevaisuutta. Kurssilla tehdään vähintään yksi kokeellinen ja/tai kirjallinen työ.


Valtakunnalliset maantieteen pakolliset kurssit

GE03 Riskien maailma
Kurssilla perehdytään luonnon toimintaan, ihmisen toimintaan sekä ihmisen ja luonnon väliseen vuorovaikutukseen liittyviin uhkiin ja riskeihin. Opiskelija tutustuu riskien alueelliseen esiintymiseen maapallolla ja oppii arvioimaan alueiden kehittyneisyyden ja alueilla ilmenevien riskien välistä suhdetta sekä mahdollisuuksia ennakoida ja varautua näihin riskeihin. Kurssin aihepiirejä painotetaan sen hetkisen maailmantilanteen mukaan ja opitaan samalla myös arvioimaan kriittisesti medioiden välittämiä riskiuutisia. Kurssin suorittamiseen liittyy kokeellinen ja/tai kirjallinen työ.

GE04 Aluetutkimus
Opiskelija oppii kurssilla kartografian perusteita, maantieteellisen tutkimuksen perusmenetelmiä sekä maantieteellisten paikkatietojärjestelmien periaatteita ja sovellusmahdollisuuksia. Maantieteellisten lähdeaineistojen perusteella opiskelija tuottaa tutkielman itse valitsemastaan alueesta. Kurssi jakautuu teoriaosioon, mahdolliseen maastotyöskentelyyn sekä oman aluetutkimuksen tekemiseen. Kurssia ei voi suorittaa itsenäisesti.


Koulun omat maantieteen syventävät kurssit

GE05 Maailman kehittyneisyyserot
Kurssin tavoitteena on perehdyttää opiskelija erilaisiin tapoihin jakaa maailmaa, globalisaatioon, kehittyneisyyden eroihin, kehitysmaiden erityisongelmiin, niiden ratkaisumahdollisuuksiin ja tulevaisuuteen maantieteellisestä näkökulmasta. Aihepiirit vaihtelevat vuosittain. Kurssilla käytetään vaihtelevia työskentelymuotoja ja sen suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista oppitunneilla. Kurssilla ei ole koetta vaan se suoritetaan kurssityöllä/töillä. Kurssista on mahdollista saada joko suoritusmerkintä tai arvosana.

GE06 Maantieteen työkurssi
Kurssilla opiskelija tutustuu maantieteellisen kenttätyöskentelyn työtapoihin teoriassa ja käytännössä. Teorialuentojen lisäksi kurssilla perehdytään tarkemmin oman alueen (Järvenpää ja sen lähialueet) luonnon- ja kulttuurimaantieteellisiin oloihin kenttätyöskentelyn avulla. Oman alueen tutkimus raportoidaan kirjallisesti. Kurssin aikana tehdään mahdollisesti vierailuja ja pidempiä maastoretkiä. Kurssia ei voi suorittaa itsenäisesti. Kurssista saa suoritusmerkinnän. Ryhmässä voi olla enintään 24 opiskelijaa.

GE07 Maantieteen abikurssi
Kurssilla kerrataan ja syvennetään pakollisten kurssien keskeisiä aihepiirejä. Lisäksi nivelletään muiden maantieteen kurssien aihepiirejä pakollisten kurssien tietoainekseen ja harjoitellaan esseevastausten kirjoittamista. Tulkitaan erilaisia karttoja, diagrammeja ja tilastollista aineistoa valmistautuen näin maantieteen reaalikokeeseen. Abikurssilla pyritään myös perehdyttämään opiskelijaa erilaisiin opiskelumenetelmiin, jotka helpottavat laajan poikkitieteellisen tietoaineksen omaksumista. Kurssia ei voi suorittaa itsenäisesti. Kurssista saa numeroarvosanan.