Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

5.7 Biologia

YLLÄPITOON >>    

Biologia

BI: BIOLOGIA

Biologia on luonnontiede, joka tutkii elollisen luonnon rakennetta, toimintaa ja vuorovaikutussuhteita molekyyli- ja solutasolta biosfääriin. Biologialle tieteenä on ominaista havainnointiin ja kokeellisuuteen perustuva tiedonhankinta, jota Järvenpään lukiossa erityisesti painotetaan. Biotieteet ovat nopeasti kehittyviä tieteenaloja, joiden sovelluksia hyödynnetään laajasti yhteiskunnassa. Biologia tuo esille uutta tietoa elollisen luonnon monimuotoisuudesta ja kestävän kehityksen edistämisestä.

Opetus kehittää opiskelijan luonnontieteellistä ajattelua, herättää kiinnostusta biotieteisiin sekä edistää opiskelijan luonnon monimuotoisuutta säilyttävää ja ympäristövastuullista käyttäytymistä. Arvioinnissa painotetaan tiedon hallinnan lisäksi opiskelijan luonnontieteellisiä työskentelytaitoja, ryhmässä toimimista, kykyä käyttää erilaisia lähteitä biologisen tiedon hankinnassa sekä kykyä arvioida tietoa kriittisesti. Harrastuneisuus biologian eri osa-alueisiin voidaan ottaa arvioinnissa huomioon.

Jos kirjoitat ylioppilastutkinnon ainereaalissa biologian, valitse opinto-ohjelmaasi kaikki biologian kurssit, yhteensä yhdeksän kurssia sekä kemian kanssa yhteinen YTK01. Kurssien suoritusjärjestykseksi suositellaan seuraavaa:

1. vuosi BI01 BI03
2. vuosi BI02 BI04 BI07 BI08 YTK01
3. vuosi BI05 BI06 BI09


Biologian pakolliset kurssit

BI01 Eliömaailma
Tutustutaan elämän tunnusmerkkeihin, perusedellytyksiin sekä elämän ilmiöiden tutkimukseen. Opitaan elämän ja luonnon monimuotoisuuden kehittymiseen vaikuttavat tekijät samoin kuin eliökunnan ja ekosysteemien perusrakenteet sekä toimintaperiaatteet. Kurssilla tehdään vähintään yksi kokeellinen työ, joka arvostellaan.

BI02 Solu ja perinnöllisyys
Perehdytään soluun elämän perusyksikkönä; solua tarkastellaan evoluution, rakenteen, kemiallisen koostumuksen ja toiminnan kannalta. Tutustutaan geneettisen informaation rakenteeseen sekä sen siirtymiseen solusta soluun ja sukupolvelta toiselle ja geenien tapaan ohjata solun toimintaa. Opitaan periytymisen lainalaisuuksien perusperiaatteet. Kurssilla tehdään vähintään yksi kokeellinen ja/tai kirjallinen työ, joka arvostellaan. Kurssia ei suositella itsenäisesti suoritettavaksi.


Valtakunnalliset syventävät kurssit

BI03 Ympäristöekologia
Syvennetään ekologian perustietoja ja – taitoja. Erityisesti korostetaan ihmisen vaikutusta luontoon ja vastuuta ympäristöstään. Biodiversiteetti, ympäristöongelmien syyt ja seuraukset, erityisesti suomalaisissa ekosysteemeissä, ja kestävä kehitys ovat keskeisiä aihealueita. Ympäristön tilan arviointi ja oman tutkimuksen tekeminen ovat kurssin kokeellista toteutusta. Kurssi jakautuu luentoihin, kirjallisten töiden tekemiseen, maasto- ja laboratoriotöihin sekä mahdollisiin vierailuihin/vieraileviin luennoitsijoihin.

BI04 Ihmisen biologia
Kurssilla tutustutaan ihmisen elämään sen eri vaiheissa. Tarkastellaan ihmisen rakennetta ja toimintaa alkaen solusta aina kokonaisten elimistöjen tasolle asti. Lajikehitys, lisääntyminen, toimintojen säätely, sairaudet ja elimistön puolustusmekanismit sekä ympäristön ja ravinnon merkitys terveyteen ovat keskeisiä aiheita. Ilmiöitä tarkastellaan kriittisesti arkielämän esimerkkien ja uutisten avulla. Kurssilla tehdään ihmiseen liittyviä kokeita ja mahdollisesti kirjallisia tehtäviä.

BI05 Bioteknologia
Syvennetään solun hienorakenteen ja solun eri osien toiminnan tuntemusta. Keskeisiä aiheita ovat geenien rakenne ja toiminta sekä toiminnan säätely, mikrobiologia, geeni- ja biotekniikka. Tärkeitä kysymyksiä ovat erityisesti geenitekniikan luomat mahdollisuudet sekä tekniikkaan liittyvät eettiset ongelmat arkielämän ratkaisujen kannalta. Kurssilla tehdään vähintään yksi kokeellinen tai kirjallinen työ, joka arvostellaan. Kurssia ei suositella itsenäisesti suoritettavaksi.


Koulun omat syventävät kurssit

BI06 Syventävä bioteknologiakurssi
Jatketaan ja syvennetään BI05 kurssin teemojen opiskelua. Kurssilla käsitellään mm. uusia biotekniikan saavutuksia, ihmisen perinnöllisiä tauteja, ihmisen lisääntymiseen liittyviä ongelmia ja niiden hoitamista, sikiödiagnostiikkaa sekä geenimuunneltuja tuotteita. Kurssiin liittyy biologiaa käsittelevien tiedeuutisten kriittinen tarkastelu sekä tieteellisiin artikkeleihin tutustuminen. Kurssi tulisi suorittaa heti BI05 – kurssin jälkeen. Kurssista annetaan numeroarvosana.

BI07 Biologian laboratoriokurssi
Kurssilla havainnollistetaan ja syvennetään pakollisten ja syventävien kurssien sisältöjä laboratoriossa tehtävien tutkimusten kautta. Kurssi perehdyttää opiskelijat kokeellisen laboratoriotyöskentelyn perusteisiin. Kurssilla opitaan kasvattamaan ja käsittelemään erilaisia elollisia materiaaleja (esim. homeita, bakteereita, kasveja, eläimiä). Tutkitaan eliöiden anatomista rakennetta ja toimintaa. Biologisen tutkimuksen yleiset menetelmät mm. preparaattien valmistus, mikroskopointi, erilaiset kemialliset määritysmenetelmät ja spektrofotometria tulevat tutuiksi. Kurssin arvioinnissa kiinnitetään erityistä huomiota tuntiaktiivisuuteen ja laborointitaitoihin. Kurssiin liittyy lisäksi kirjallisten raporttien kirjoittamista. Kurssin aikana tehdään mahdollisesti vierailuja. Kurssista saa suoritusmerkinnän. Ryhmässä voi olla enintään 24 opiskelijaa.

BI08 Maapallon ja Suomen ekosysteemit – jäätiköiltä sademetsiin
Kurssilla syvennetään maapallon ja Suomen erilaisten ekosysteemien tuntemusta. Aiheita lähestytään sekä biologisesta että maantieteellisestä näkökulmasta. Kurssin aikana luodaan yleiskuva maailmanlaajuisista ekosysteemeistä sekä paneudutaan syvällisesti ja monipuolisesti yhteen maapallon ja yhteen Suomen alueeseen ja niiden biomeihin: maaperä, ilmasto, kasvillisuus, eläimistö, ihmiset, ympäristöongelmat ja niiden hoito. Alueet valitaan kurssin alussa. Kurssiin kuuluu kokeellinen ja/tai kirjallinen työ raportteineen. Kurssista saa suoritusmerkinnän. Kurssia suositellaan myös kaikille maantieteestä kiinnostuneille.


BI09 Biologian abikurssi
Kurssilla luodaan yleiskuva biologiasta ja liitetään eri kursseilla käsitellyt aiheet osaksi laajaa kokonaisuutta. Kerrataan biologian pakollisten ja valtakunnallisten syventävien kurssien keskeiset sisällöt sekä harjoitellaan biologian reaalikokeen erilaisiin kysymyksiin vastaamista. Kerätään tietoa biologisen tutkimuksen uusista tuloksista. Kurssi arvioidaan numeroarvosanalla.