Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

5.12 Elämänkatsomustieto

YLLÄPITOON >>    

Elämänkatsomustieto

ET: ELÄMÄNKATSOMUSTIETO

Elämänkatsomustieto on oppiaineena perustaltaan monitieteinen. Se ammentaa aineistonsa niin ihmis-, yhteiskunta-, kuin kulttuuritieteistä. Opiskelu perustuu ihmisten mahdollisuuteen ja oikeuteen elää vapaina ja keskenään tasavertaisina. Lähtökohtana on ihmisen oma kyky tutkia maailmaa ja laajentaa tietämystään ja ohjata yhteisin toimin elämäänsä. Ihminen rakentaa itse tulevaisuutensa. Näin kehittyvät myös oma eettinen arviointikyky, vuoropuhelun, kuuntelun ja itseilmaisun taidot. Pyrkimyksenä on polkujen löytyminen kohti hyvää elämää niin yksilönä kuin yhteisönä.

Elämänkatsomustiedossa arviointi perustuu tietoaineksen omaksumiseen ja katsomuksellisen ymmärryksen kehittymiseen. Keskusteluissa ja pohdinnoissa arvostetaan erityisesti itsenäistä ajattelua, kriittisyyttä, ajattelun johdonmukaisuutta, selkeyttä ja systemaattisuutta. Tärkeää on myös suvaitsevaisuuden perusasenne sekä kyky huomioida eri näkökulmia ja katsomustapoja.

Lukiolainen suorittaa aineryhmästä UE, UO, ja ET kolme pakollista kurssia sen mukaan, mitä katsomusta edustaa. Syventäviä kursseja voi valita myös ristiin näiden aineiden välillä. Ylioppilaskirjoitusten ainereaaliin valmistauduttaessa kannattaa hyödyntää sekä valtakunnallisten syventävien kurssien anti, että laajentaa tietojaan myös koulukohtaisilla syventävillä ja soveltavilla kursseilla.

Ryhmäjako:
• Luterilaiseen kirkkoon kuuluvat evankelis-luterilainen uskonto UE. Tähän voivat myös muut halutessaan osallistua
• Ortodoksiseen kirkkoon kuuluvat ortodoksinen uskonto UO
• Muihin uskontokuntiin kuuluvat tai uskontokuntiin kuulumattomat elämänkatsomustieto ET

Jos opiskelet uskontoa ja haluat kirjoittaa elämänkatsomustiedon ylioppilaskirjoitusten ainereaalissa, sinun tulee suorittaa ylimääräisenä elämänkatsomustiedon kurssit. Vastaavasti elämänkatsomustiedon opiskelija voi kirjoittaa uskonnon ainereaalin suoritettuaan ylimääräisenä uskonnon pakolliset kurssit.


Elämänkatsomustiedon pakolliset kurssit

ET01 Hyvä elämä
Kurssin keskeisiä kysymyksiä ovat, mitä on hyvä elämä, millaisista aineksista se koostuu ja miten tavoitella sitä. Kurssilla opitaan eettinen peruskäsitteistö, minkä avulla on mahdollista arvioida erilaisia uskomuksia ja elämänkatsomuksia koskevia suuntauksia ja väittämiä. Samalla tarkastellaan elämänhallinnan keinoja ja mahdollisuuksia vaikuttaa itse omaan elämäänsä.

ET02 Maailmankuva
Kurssilla tutkitaan maailmankuvan muotoutumista, muuttumista ja kehittymistä sekä tarkastellaan tieteellisen ajattelun pohjalta erilaisia maailmankuvia ja etsitään niiden ominaispiirteitä. Huomiota kiinnitetään myös kasvatuksen ja kulttuurin, yhteiskunnan, median sekä tieteen ja taiteen merkitykseen maailmankuvan muovaajana.

ET03 Yksilö ja yhteisö
Yhteiskuntaetiikan perusteet sekä oikeudenmukaisuuden, ihmisoikeuksien ja demokratian toteutumisen pohdinta muodostavat kurssin pääsisällön. Yhdessä tutkitaan, missä määrin erilaiset ihmiset saavat oikeutta tässä yhteiskunnassa ja maailmassa nyt ja tulevaisuudessa. Oleellisia teemoja ovat myös vallankäytön olemus ja sen muodot, erilaiset valtasuhteet, poliittiset ideologiat, ihanteet ja virtaukset, utopiat sekä demokratian muodot.


Valtakunnalliset elämänkatsomustiedon syventävät kurssit

ET04 Kulttuuriperintö ja identiteetti
Oma katsomuksemme ja kulttuurimme on vain yksi muiden joukossa. Ihmisen peruskysymykset ja –tarpeet ovat kaikkialla samanlaiset mutta vastaukset peruskysymyksiin ovat kulttuurisidonnaisia. Kurssilla lähdetään omasta kulttuuriperinnöstämme ja edetään sitten maailman monikulttuurisuuteen. Ydinkysymys on, miten eri kulttuurit ja niiden muutokset voivat toimia hyvän elämän lähtökohtana ja kehyksenä.

ET05 Maailman selittäminen katsomusperinteissä
Oppiaineen opintojen päätteeksi analysoidaan erilaisia tapoja selittää maailmaa myyttisissä, uskonnollisissa ja uskonnottomissa katsomusperinteissä. Kurssilla perehdytään erilaisten katsomusten syntyyn, historiaan ja tutkimukseen. Muita aiheita ovat mm. myytit maailman selittäjinä, uskontokritiikki, ateismi, agnostismi, vapaa-ajattelu, sekä humanismi ja kristinusko länsimaiden katsomuksellisina perusvirtauksina.

Elämänkatsomustiedon ja filosofian yhteinen abikurssi-> katso FI5