5.11 Uskonto
Uskonnonopetuksen keskeinen tehtävä on perehdyttää opiskelija omaan
uskontoonsa, sen kulttuuriperintöön sekä uskonnosta nousevaan
elämänkatsomukselliseen ja eettiseen ajatteluun. Muihin uskontoihin tutustutaan
niiden omista lähtökohdista käsin. Uskonnonopetuksessa uskontoa tarkastellaan
laajasti osana kulttuuria ja yhteiskuntaa sekä yhteisön ja yksilön elämää.
Uskonnonopetus on erilaisia näkemyksiä huomioon ottavaa ja yksilöllistä
vakaumusta kunnioittavaa. Oppiaineksen opetuksessa hyödynnetään viimeaikaista
teologista ja uskontotieteellistä tutkimusta. Koska uskonto on osa kulttuuria
ja yhteiskuntaa, uskonnonopetuksella on luontaiset kytkennät myös
humanistis-yhteiskunnallisiin tieteisiin ja taideaineisiin.
Uskonnonopetuksessa luodaan edellytykset ymmärtää uskontoja ja soveltaa
tätä tietoa oman maailmankatsomuksen, kulttuurin ja yhteiskunnan jäsentämisessä
sekä kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa. Opetuksessa käytetään hyväksi
uskontojen omia lähteitä, tutkimusta ja eri medioiden välittämää ajankohtaista
materiaalia. Opetuksessa painottuvat aktivoivat työtavat, joiden avulla
uskonnon sisältöjä liitetään opiskelijoiden kokemusmaailmaan ja autetaan heitä
prosessoimaan ja sisäistämään kurssien sisältöjä ja kasvamaan asetettujen
tavoitteiden suuntaan.
Opetuksen tavoitteet
Uskonnon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija
·hallitsee uskontoihin liittyvää
kulttuurista lukutaitoa niin, että hän ymmärtää uskonnon merkityksen ja
vaikutuksen niin yksityisen ihmisen ja yhteisön elämässä kuin yhteiskunnassa ja
kulttuurissakin
·hallitsee käsitteitä, tietoa ja taitoa,
joiden avulla hän osaa pohtia ja analysoida erilaisia uskontoihin liittyviä
kysymyksiä
·kykenee rakentamaan, jäsentämään ja
arvioimaan omaa maailmankatsomustaan ja kulttuuri-identiteettiään sekä arvostaa
oman kulttuurinsa ja muiden kulttuurien uskonnollista perinnettä
·kunnioittaa ihmisiä, joilla on erilainen
vakaumus ja pystyy elämään ja toimimaan eri kulttuureista tulevien ja eri
tavoin ajattelevien ja uskovien ihmisten kanssa monikulttuurisessa
yhteiskunnassa ja maailmassa
·ymmärtää henkilökohtaisen vastuun
merkityksen sekä tiedostaa erilaisten eettisten ratkaisujen taustalla
vaikuttavat arvot ja niiden merkityksen
·hallitsee uskonnollisiin ja moraalisiin
kysymyksiin liittyviä keskustelu- ja ajattelutaitoja sekä uskontoihin liittyvän
tiedon itsenäistä hankintaa ja kriittistä arviointia.
Arviointi
Uskonnon opetuksessa arviointi kohdistuu katsomuksellisten ajattelutaitojen
hallintaan, joka tarkoittaa kykyä yhdistellä, eritellä ja arvioida uskontoja,
uskonnon ja kulttuurin sekä uskonnon ja yhteiskunnan vuorovaikutusta.
Opetuksessa opiskelijoita ohjataan arvioimaan asetettujen ja omien tavoitteiden
saavuttamista. Arvioinnissa otetaan huomioon opiskelijan työn määrä ja laatu
sekä opiskelijoiden yksilölliset taidot. Arvioinnin tulee kannustaa
opiskelijoita oman työskentelynsä suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen.