Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

2.3 Järvenpään lukion arvoperusta

YLLÄPITOON >>    

2.3 Järvenpään lukion arvoperusta

Yhteisöllisyys

2.3 JÄRVENPÄÄN LUKION ARVOPERUSTA

Järvenpään lukion toiminnan kantavana ideana on yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden yhdistäminen. Tämä näkyy myös lukion tilojen suunnittelussa. Eri oppiaineiden opetus ja yksilöllinen ohjaus ryhmittyvät korkeakoulumaisiksi tiedekunniksi ja toiminnalliseen keskiöön sijoittuvat yhteinen toiminta ja itsenäinen työskentely. Lukion arvoissa on otettu huomioon myös Järvenpään kaupungin arvot (huolenpito ihmisestä, vastuullisuus, taloudellisuus ja oikeudenmukaisuus) sekä sen opetustoimen ja perusopetuksen arvopohja (vastuullisuus, oikeudenmukaisuus, huolenpito ihmisestä, luovuus ja innovatiivisuus). Seuraavien arvojen kautta konkretisoidaan arvoperustaa Järvenpään lukion kannalta olennaisissa asioissa:

 

Yhteisöllisyys

Yhteisöllisyyteen kuuluu toimiva kommunikaatio ja yhteisön jäsenten välinen luottamus. Järvenpään lukiossa on keskustelulle avoin ilmapiiri, tehokas tiedottaminen sekä vastaanottajilla kyky ja tahto hankkia tietoa asioista. Erilaisia tapoja tehdä yhteistyötä opetellaan ja harjoitetaan aktiivisesti. Positiivisilla traditioilla luodaan ”me”-henkeä. Toimiva yhteisö myös kykenee oppimaan virheistään, kehittymään ja sovittelemaan ristiriitoja. Yhteisössä sen kaikilla jäsenillä pitää olla turvallista, kaikkien pitää saada osakseen tasa-arvoista ja oikeudenmukaista kohtelua ja kaikkien työtä pitää kunnioittaa. Työympäristöä ja sen kulttuuria kunnioitetaan ja siitä pidetään huolta.

                                           

Yksilöllisyys

Yksilöllisyys rakentuu yksilön terveelle itsetunnolle sekä omien kykyjensä ja voimavarojensa realistiselle tuntemiselle. Kyky antaa ja ottaa vastaan rakentavaa kritiikkiä on tärkeä. Oppimismyönteinen asenne lähtee siitä, että yksilön luovuutta ja motivaatiota tuetaan. Jokaisella on mahdollisuus yksilöllisiin valintoihin ja niistä annetaan tietoa. Omalle ajattelulle jätetään tilaa. Yksilöllisyyteen kuuluu myös humanismi ja kyky empatiaan: muiden ihmisten ainutkertaisuuden ja erilaisuuden hyväksyminen.

 

                      Vastuullisuus

Vastuullisuus on yhteisöllisyyttä ja yksilöllisyyttä yhdistävä voima. Se perustuu yhteisön sääntöjen sekä tavoitteiden selkeyteen ja niihin sitoutumiseen. Sosiaalistumisen tavoitteena on yhteisön normeihin oppiva ja sen arvoja kunnioittava ihminen. Vastuullisuus ilmenee yhteisön jäsenten itseohjautuvuuteen kannustamisena sekä työn tekemisen tukemisena ja kiittämisenä. Vastuullisuus tarkoittaa myös, että pidetään huolta muista yhteisön jäsenistä ja pyritään terveisiin elämäntapoihin ja kestävään kehitykseen. Aktiivisuus koulun toiminnassa ja muussa yhteiskunnassa on osa vastuullisuutta.