Terveystarkastusten avulla kouluterveydenhuolto saa tietoja sekä yksittäisten oppilaiden että koko ikäryhmän terveydentilasta. Tarkastuksissa pyritään kartoittamaan jokaisen oppilaan terveys ja hyvinvointi kokonaisvaltaisesti huomioiden fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen tila. Tarkastuksilla pyritään tukemaan oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä, löytämään terveyden riskit ja poikkeamat sekä ohjaamaan koululainen tarvittaessa lisätutkimuksiin.
Mäntykallion koululla lääkäri on paikalla kerran viikossa, tiistai aamupäivisin. Lääkärintarkastus tehdään kaikille 5.luokkalaisille. Lisäksi ylimääräisiä tarkastuksia tehdään tilannekohtaisesti, esimerkiksi osa 3.luokkalaisista ohjataan vielä koululääkärin juttusille terveydenhoitajan tarkastuksen perusteella.
Koululaisen asiat koskevat aina koko perhettä, joten vanhemmat ovat tervetulleita lääkärintarkastukseen, ajankohta ilmoitetaan aina kirjallisena kotiin tulevan lapun mukana. Lisäksi mieltä askarruttavat asiat voi tuoda esiin kotiin täytettäväksi tulevalla kyselykaavakkeella.
Tarkastuksissa mitataan pituus ja paino, puututaan poikkeamiin ja järjestetään seuranta. Lisäksi tarkastetaan ryhti ja muut tuki- ja liikuntaelimistön mahdolliset ongelmakohdat. Ohjeistetaan ja tarvittaessa käynti fysioterapeutin luona. Terveydenhoitaja katsoo kuulon, näön, verenpaineen ja hemoglobiinin. Lisäksi tarkastetaan sydän, keuhkot, iho, suu ja nielu, korvat ja mahdollinen karsastus. Keskustellaan lapsen terveystottumuksista, perhetilanteesta, koulumenestyksestä ja harrastuksista.
|