Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >
Logo
YLLÄPITOON >>    
Kuva
 
Kuva
 
Kuva
 

Luontokasvatus

Lahden koulu on luontopainotteinen. Painotamme opetuksessamme luonto- ja seikkailupedagogiikkaa. Järjestämme vuosittain luontoon liityvää elämyksellistä tai seikkailullista toimintaa. Tämän mahdollistaa koulumme sijainti luonnon keskellä.

Vanhemmat ovat rakentaneet koulumetsäämme luontopolun tauluineen, nuotiopaikan, laavun, ulkoauditorion ja seikkailuradan. Luontopolkutaulut on tarkoitus uudistaa kuluvan lukuvuoden aikana.

Olemme järjestäneet mm. Seitsemän veljeksen seikkailun, Intiaaniseikkailun ja Kierrätysseikkailun. Joulun aikaan olemme järjestäneet kynttilävaelluksia ja Luciakulkueita metsässä. Myös nuotiopaikka ja laavu ovat ahkerassa käytössä oppituntien aikana ja tietysti yhteisinä ulkoilupäivinä.

Koulumme on ollut kolme vuotta mukana Vihreä lippu-projektissa. Tämän projektin aikana olemme saaneet aikaan konkreettisia tapoja säästää luontoa. Olemme saaneet rakennutettua koulun pihalle jätekatoksen jaokkeineen ja luokkiin jätelajitteluun sopivat astiat.
Jätteiden vähentämiseen liittyi myös kankaisten käsipyyhkeiden käyttöönotto luokissa. Oppilaat valmistivat itse käsipyyhkeensä ja huolehtivat niiden pesemisestä viikottain koululla. Keittiössä ja saniteettitiloissa käytetään edelleen paperisia käsipyyhkeitä, jotka hävitetään biojätteen mukana.
Kiinnitämme huomiota veden säästämiseen mm. sulkemalla hanan aina käsienpesun jälkeen ja ilmoittamalla HETI vuotavista vesihanoista.

Olemme tehneet paljon käsitöitä ja askarteluja jätemateriaalista ja pitäneet kierrätys- ja kirpputoreja joulu- ja palmumyyjäisten yhteydessä. Pyrimme huomioimaan luonnon oppimateriaalivalinnoissamme.

Oppilailla on tiettyjä vastuualueita mm. ikkunoiden sulkeminen pitkän välitunnin aikana sähkön säästämiseksi, tietokoneiden ja valojen sulkeminen sekä paperikeräyslaatikoiden tyhjentäminen.

Olemme toimineet projektissa nyt kolme vuotta ja 13.12.2004 saimme Suomen Ympäristökasvatusseuralta iloista postia pitkäjänteisestä luonnon ja ympäristön hyväksi tehdystä työstä: Saimme pysyvästi vihreän lipun liehumaan lipputankoomme!