Valmiudet monikulttuuriseen ja kansainväliseen yhteistyöhön entistä tärkeämpiä
Monikulttuurisuuskasvatuksen tutkijat ovat korostaneet, että kansainvälisyys- ja monikulttuurisuuskasvatuksessa ei ole kysymys erillisistä opintojaksoista, sisällöistä ja menetelmistä, vaan se on kokonaisvaltainen asenne ja lähestymistapa, jonka tulisi näkyä koulun kaikessa toiminnassa, ja että se on tarpeen kaikille. Uusissa opetussuunnitelman perusteissa tuodaan esille teemakokonaisuuksien sisällyttäminen koulun toimintakulttuuriin kokonaisuudessaan. Samoin korostetaan valmiuksia monikulttuuriseen yhteistyöhön kaikkia koskettavina tavoitteina.
Näitä valmiuksia on tutkijoiden parissa jäsennelty useilla tavoilla ja sellaisiksi on esitetty muun muassa:
1. Oman kulttuurinsa ja taustansa tunteminen:
sen ymmärtäminen, että yksilö katsoo asioita tietystä näkökulmasta, koska on syntynyt tiettyyn kontekstiin, ja sen tajuaminen, ettei tuo näkökulma ole yleispätevä, vaan jostain muusta näkökulmasta katsottuna asiat näyttäisivät erilaisilta.
2. Toisten kulttuurien tuntemus,
mikä sisältää sekä ulospäin näkyviä tekijöitä kuten kieli, pukeutuminen ja tavat, mutta myös kulttuurin syvärakenteeseen kuuluvia puolia kuten arvot, uskomukset ja tabut. Usein vasta kulttuurin syvärakenteen tunteminen tekee ulkoisten piirteiden ymmärtämisen mahdolliseksi.
3. Kommunikointiin liittyvät asenteet ja taidot.
Tällainen taito on tietenkin yhteisen kielen löytäminen, mutta myös monet nonverbaaliset kyvyt ovat olennaisia. Aivan yhtä tärkeitä ovat sellaiset taitoihin ja asenteisiin liittyvät valmiudet kuin empatia, perspektiivinottokyky, arvostus, kiinnostus, toisen kuuntelu ja halu molemminpuoliseen oppimiseen.
4. Yhteiskunnallinen tietämys, tiedostus ja vastuu.
Monet epätasa-arvoon liittyvät tekijät kulttuurienvälisissä suhteissa ja kansainvälisissä kysymyksissä eivät ole riippuvaisia pelkästään ihmisten välisistä asenteista, tiedoista ja taidoista, vaan johtuvat yhteiskunnallisista rakenteista ja valtakysymyksistä. Jos niitä haluaa muuttaa, ne on tunnistettava ja pyrittävä toimimaan kansainvälisyyskasvatuksen
arvojen mukaisesti.
Kansainvälisyyskasvatuksessa voidaan siis erottaa monia toisiinsa kietoutuneita osa-alueita:
1. ihmisten ja kulttuurien välinen arvostus, ymmärrys ja vuoropuhelu,
2. maailmankuvan ja tarkasteluperspektiivien monipuolistuminen sekä
3. toiminta oikeina pidettyjen arvojen ja asioiden edistämiseksi.
Suomen YK-liiton lehti Maailmanpyörä 1 / 2004, kirjoittaja Rauni Räsänen, toimii lehtorina Oulun yliopiston Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikössä, Suomen Unesco-toimikunnan jäsen.
|