|
|
Opintoretken sisältö tukee työsuunnitelmassa olevien opetus- ja kasvatustavoitteiden toteutumista. Retket merkitään työsuunnitelmaan.
Retkistä laaditaan erillinen suunnitelma: Tiedosto [retkisuunnitelmalomake.doc]
Retken tavoitteet, sisältö ja rahoitus suunnitellaan ja hyväksytään yhteisesti huoltajien kanssa. Talousarvio laaditaan alustavasti siinä vaiheessa, kun retkestä päätetään ja sitä korjataan varainkeräyksen edetessä ja kustannusten varmistuessa.
Koulu ja huoltajat päättävät yhteisesti varojen keräämisen ja käytön periaatteet sekä kirjanpidon hoidon. Sovitaan myös, miten toimitaan, mikäli rahaa jää jäljelle tai retkeä ei toteuteta lainkaan (vaihtoehtoinen toiminta, rahojen palautus).
Pääperiaate on, että kaikille oppilaille taataan tasavertainen mahdollisuus osallistua retkelle riippumatta siitä, pystyvätkö oppilas tai huoltaja osallistumaan varainkeräykseen tasapuolisesti muiden kanssa. Varojen keräämisen tulee olla kaikille vapaaehtoista.
Retken rahoitussuunnitelman yhteydessä päätetään myös siitä, moniko koulun ulkopuolinen henkilö osallistuu retkeen yhteisillä varoilla sekä siitä, mikä heidän tehtävänsä retkellä on. Opettajien vastuu oppilaista ja opetuksen toteuttamisesta on kuitenkin jakamaton.
Retken ajaksi huoltajien kanssa sovittavat erilliset toimintaohjeet kirjataan suunnitelmaan.
Mikäli oppilaalla on retken aikana lääkitys, varmistaa opettaja huoltajan kanssa, kenen hallussa lääkitys retkellä on sekä lääkitysohjeet, tarvittaessa kirjallisesti. Jokaiselta huoltajalta on saatava retken ajaksi yhteystieto, josta huoltaja tarvittaessa tavoitetaan retken aikana.
Mikäli oppilas ei voi osallistua retkelle, on hänelle järjestettävä opetussuunnitelman mukainen opetus koulun toimesta.
|
Turvallisen retken huoneentaulu Apulaisosastopäällikkö Markku Poutala OAJ
1. Vastuu
Opettajan vastuu oppilaistaan on jakamaton.
2. Koulun toimintaa
Retken tai leirikoulun on oltava koulun toimintaa. Tämä edellyttää, että ne on merkitty vuosisuunnitelmaan.
3. Kohde
Kohde on valittava siten, että se on oppilaat ja heidän käyttäymisensä huomioon ottaen turvallinen. Vältä kohteita, joissa vaara on ilmeinen ja valvonta vaikeaa, esim. kylpylöitä.
4. Pelisäännöt
Sovi hyvissä ajoin käyttäytymissäännöt selviksi yhdessä oppilaiden kanssa. Tiedota pelisäännöistä myös vanhemmille.
5. Suunnittelu
Hyvä suunnittelu estää vahinkoja. Suunnittele siis retki ajoissa ja huolellisesti. Tiedosta riskit ennalta, jotta voit hallita ne.
6. Vanhemmat
Vanhempien mukanaolo on tärkeää, mutta heidän mukanaolonsa ei vähennä opettajan vastuuta.
Kaikkien vanhempien on oltava selvillä retken yksityiskohdista, ja heiltä on saatava kirjallinen suostumus siitä, että heidän lapsensa voi osallistua retkelle.
7. Vakuutukset
Vakuutukset kuntoon. Onko koulu vakuuttanut oppilaat myös luokkaretken ajaksi? Ellei ole, tarvitaan erillinen vakuutus. Ota mukaan vakuutusyhtiön ympärivuorokautinen yhteysnumero, josta saat neuvoja oikeista toimintatavoista.
8. Raha
Valitettavasti retkien ja leirikoulun toteuttaminen vaatii itse hankittua rahaa. Opettajilla ei ole velvollisuutta osallistua rahan hankintaan eikä vastuuta retkikassasta. Johtajan ja opettajan täytyy kuitenkin olla selvillä vastuuhenkilöistä ja rahanhankinnasta.
9. Toteutus
Huolellisen valmistelun ohella suunnitelman mukainen toteutus on paras tae siitä, että retkestä tulee onnistunut ja turvallinen. Valvonta on aukotonta ja vahingoittumisvaara vähäinen. Vaikka opettaja on varmasti tehnyt voitavansa, vahinkoja voi sattua, mutta sattuuhan niitä luokkahuoneessakin.
10. Viikonloppuretket ja retket koulun loma-aikoina
Vuosisuunnitelmaan kuulumattomat retket eivät ole koulun toimintaa. Nämä retket eivät ole opettajan työtä, vaan opettaja osallistuu niihin yksityishenkilönä. Hän vastaa vahingoista joukon johtajana, mutta vahingon tapahtuessa korvausvelvollisuus ei kuulu työnantajalle.
11. Vapaaehtoisuus
Opettajaa ei voi velvoittaa järjestämään retkeä tai leirikoulua. Nämä ovat vain yksi vaihtoehto koulun toiminnassa. Opettaja voi pelkästään vastuuseen ja turvallisuusuhkiin vedoten todeta, ettei retkeä tai leirikoulua voida järjestää. Tätä mielipidettä on kunnioitettava ja yhdessä etsittävä muita toimintavaihtoehtoja.
12. Korvaukset
Vuosisuunnitelmaan merkitty retki tai leirikoulu on opettajalle virkamatka, josta maksetaan virkaehtosopimuksen mukaiset korvaukset.
|
|
Työkalu opettajan käyttöön |
|
|
|