Juokslahden koulu sijaitsee Jämsän koillisosassa Jyväskylä-Tamperetien tuntumassa. Ympärillä aukeavat kauniit peltoaukeat keskellään Juoksjärvi, toisaalla jylhät mäet sankkoine metsineen. Päijänteen rantaan on matkaa runsas kilometri. Lähimmät taajamat ovat Jämsä ja Jämsänkoski. Tämä on ollut hyvä paikka elää jo kivikaudelta, sitä todistavat lähiseudulta tehdyt esihistorilliset löydökset.
Juokslahden kylällä on toiminut koulu jo vuodesta 1891. Nykyinen koulu rakennettiin 1950-luvun alussa ja vuonna 1997 koulu ja piha-alue peruskorjattiin kokonaan.
Koulussamme on perusopetuksen luokat 1-2, 3-4 ja 5-6. Koululla toimii myös esikouluryhmä.
Koulu on opetustiloiltaan ja varustukseltaan erinomaisessa kunnossa. Niiden lisäksi meillä on mm. oma moderni keittiö ja tilava ruokasali. Koulurakennuksessa toimivat myös Jämsän kaupungin sivukirjasto ja ryhmäperhepäiväkoti Hulivili. Koululle on peruskorjauksen yhteydessä tehty kerhotilat ja kuntosali, jonka kylätoimikunta ja paikallinen urheiluseura Juokslahden Tempaus ovat varustaneet. Koulu onkin kylän toiminnan keskus, jossa on toimintaa lähes joka ilta.
Poikkea kylään!
|