Päivän taustalla on Valentinus-niminen marttyyri. Pyhiä Valentinuksia on useitakin, mutta tavallisesti Valentinus-legendat yhdistetään vuonna 269 marttyyrina kuolleeseen Ternin piispaan, jonka haudalle pystytettiin kirkko vuonna 350.
Pyhimystarinoissa pyhä Valentinus on ollut rakastavaisten suojelija.
Englannissa Valentinuksen päivän vietto oli melko vakiintunutta jo 1500-luvulla. Sen vietto on synnyttänyt runsaasti tapoja ja uskomuksia, joiden teemana on rakkaus ja symbolina sydän.
1800-luvun puoliväliin mennessä oli Valentinuksen päivä, Valentine, jo ylittänyt Atlantin, ja Yhdysvalloissa siitä on kehkeytynytkin todellinen kansanjuhla. Manner-Euroopassa päivän vietto on tullut yleisesti tunnetuksi vasta 1900-luvulla alkaen Ranskasta.
Meillä aloitettiin Valentinen päivän vietto ystävänpäivänä 1980-luvulla sydänyhdistysten ja Suomen Punaisen Ristin voimin. Pian rupesi postikin kannustamaan ystävänpäiväkorttien lähettämiseen. Päivän merkeissä on kaupan myös sydänaihein koristeltua paperitavaraa, pieniä muistoesineitä ja makeisia. Ja kaikkiin viesteihinhän kuuluu päällimmäiseksi tuulahdus Valentinuksen ystävyyden hengestä, oli se sitten totta tai tarua.
|
Luokkaan voidaan järjestää ystävänpäivän tai koko viikon kestävä leikki.
Viikon tai päivän alussa arvotaan jokaiselle oma salainen ystävä. Kukin pyrkii muistamaan omaa salaista ystäväänsä monin eri tavoin: ystävällisin sanoin, teoin, nimettömällä kortilla tai muulla tavalla. ”Hämätä” voi olemalla ystävällinen ja auttavainen muitakin kohtaan ja muistamalla muitakin kuin omaa salaista ystäväänsä.
Viikon tai päivän lopussa jokainen yrittää arvata, kuka oli hänen salainen ystävänsä. Lopuksi salaiset ystävät paljastetaan.
|
Haluatko sanoa vieraalla kielellä "I love you"?
- tsekki: Miluju te!
- tanska: Jeg elsker dig
- hollanti: Ik hou van jou
- espernato: Mi amas vin
- viro: Ma armastan sind
- ranska: Je t'aime
- saksa: Ich liebe dich
- kreikka: S'ayapo
- unkari: Szeretlek
- islanti: Eg elska thig
- italia: Ti amo
- japani: Aishiteru
- norja: Eg elskar deg
- portugali: Amo-te
- romaani: Te iu besc
- venäjä: Ya tebya liubliu
- slovakia: Lubim ta
- espanja: Te quiero
- ruotsi: Jag älskar dig
- turkki: Seni seviyrum
|