Atlantilla kulkeva hirmumyrsky Ike on voimistunut erittäin vaaralliseksi nelosluokan hurrikaaniksi. Hurrikaani uhkaa Karibian valtioita vain muutama päivä sen jälkeen, kun trooppinen myrsky Hanna riehui alueella. Yhdysvaltain hurrikaanikeskuksen mukaan Iken myrskytuulet puhaltavat jopa yli 60 metriä sekunnissa.
Ruotsissa on tavattu ensimmäistä kertaa nautaeläimillä esiintyvää sinikielitautia, kertoo yleisradioyhtiö SVT. Kahden eläimen on vahvistettu sairastuneen Hallannissa sijaitsevalla nautatilalla. Ruotsissa on varauduttu Euroopassa silloin tällöin esiintyvään sinikielitautiin jo vuoden ajan. Tauti on vaarallinen lampaille, lehmille, vuohille ja hirvieläimille. Se ei tartu ihmisiin.
Ylöjärvellä vesijohtoverkostoa on kloorattu tehokkaasti viikonlopun ajan. Talousveden keittokehotus laajennettiin lauantaina koskemaan kaupungin koko vesijohtoverkkoa, kun aiemmin puhtaista näytteistä löytyi perjantaina yksittäisiä bakteereja. Kloori tuhoaa yleisimmät bakteerit vedestä heti. Asukkaita pyydetään kuitenkin juoksuttamaan vettä parin minuutin ajan kloorin vaikutuksen tehostamiseksi.
Ainakin kymmenen ihmistä on kuollut ja 30 loukkaantunut linja-auton liikenneonnettomuudessa Kroatiassa, uutistoimisto Hina kertoo. Poliisin mukaan turma sattui aamuseitsemältä Suomen aikaa Zirin seudulla Zagrebin ja Splitin välisellä moottoritiellä. Onnettomuuden olosuhteet eivät tuoreeltaan olleet tiedossa.
Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon, Kultaisen leijonan, sai tänä vuonna amerikkalaiselokuva The Wrestler. Elokuvan on ohjannut Darren Aronofsky ja pääosassa näyttelee Mickey Rourke.