Yhä useampi suomalainen joutuu panttaamaan omaisuuttaan velkojen maksamiseksi. Panttilainaamojen myöntämien luottojen määrä on kasvanut loppuvuodesta tuntuvasti. Rahan tarpeessa ovat esimerkiksi talousvaikeuksiin joutuneet pienyrittäjät, koska pankeilta lainaa ei tahdo saada.
Rahtialus Sea Windin matkustajat on evakuoitu laivalla sattuneen tulipalon vuoksi. Rajavartiolaitoksen pelastuskopteri nouti aluksen 11 matkustajaa ja lensi heidät Maarianhaminaan. Aluksen pääkonehuoneessa syttyi uhkaava tulipalo aamuyöllä, mutta miehistön onnistui saada palo hallintaan omin toimin.
Thaimaan Bangkokissa suljetut lentokentät ovat muuttaneet monen matkasuunnitelmia. Thaimaan viranomaisten mukaan jo 350 000 turistia on jäänyt lentojen peruutumisen takia jumiin, kertoo sanomalehti Bangkok Post.