Projektyönäni on tehdä
dokumenttifilmi Frankfurtiin
suuntautuvasta Comeniusmatkastamme
ja sen valmisteluista. Minä kuvaan
materiaalia sekä Suomessa että
Saksassa, ja suunnittelen
materiaalista dokumenttifilmin,
joka mahdollisesti julkaistaan
myös TV-ohjelmana. Kuvauksen
saloissa minua on opastanut
Tuukka Temonen, Optipari Oy:n
toimitusjohtaja. Hän tulee myös
auttamaan ohjelman editoinnissa,
saamme nimittäin editoida videon
Optipari Oy:ssä. Optipari Oy myös
pyrkii saamaan ohjelman julkisuuteen.
Kuvaan eniten Elina Laaksosta,
joten ohjelmassa kerrotaan
erityisesti hänen matkansa sujumisesta.
Tietysti myös muut Comenius-matkailijat,
sekä satunnaiset ohikulkijat pääsevät
videolle.
Idea matkan dokumentoimisesta lähti
Iitin lukion uskonnon ja psykologian
opettajalta, Lasse Aliselta.
Hänen mielestään matka olisi mukava
dokumentoida! Lasse on auttanut ja
auttaa edelleen minua projektin kanssa.
Anna Rannisto
|