Rehtori
Tiina Aro
Opettajat
1-2 lk Sanna Multala
Sanna Multalan sijaisena lv 2011-2012 on Laura Syrjänen.
3-4 lk Tiina Aro
5-6 lk Ari Koivu
Erityisopettaja
Anne Heino
Koulunkäynnin ohjaajat
Pia Äikäs
Natalia Haikonen
Kouluemäntä
Vuokko Tuominen
Siistijä
Irma Toropainen
Kouluterveydenhoitaja
Merja Koivisto
|
Kylän yhdistykset ja koulu ovat esittäneet kunnalle lähiliikuntapaikan rakentamista koulun piha-alueelle. Koulutus- ja vapaa-aika lautakunnat ovat päättäneet, että lähiliikuntapaikkakartoitus tehdään koko kunnan alueella. Kartoitukset saatiin tehtyä keväällä 2011.
Lähiliikuntapaikan toteuttamisen ensimmäisenä toimenpiteenä on Hyötispisteen siirtäminen pois koulun piha-alueelta. Hyötispiste siirretään kylän yhteiselle tontille Maakansantien varteen. Hyötispiste siirrettiin pois koulun pihalta kesällä 2011 kylätoimikunnan, kunnan ja Kymenlaakson jätteen yhteistyönä.
Koululle on kunnan hankerahoilla hankittu tasapainoa kehittävä vaapputukki, joka asennetaan paikoilleen kyläläisten ja teknisten palvelujen yhteistyönä.
Koulutuslautakunnalle on elokuussa 2011 jätetty esitys määrärahojen varaamisesta vuoden 2012 talousarvioon koulun pihan turvallisuushanketta sekä lähiliikuntapaikan toteuttamista varten.
Iitin kunta on myöntänyt lähiliikuntapikkahankkeelle määrärahan vuoden 2012 talousarviossa.
Lähiliikuntapaikkahankkeseen liittyviä palavereita pidetään kevään aikana, ensimmäinen niistä pidettiin 10.2. 2012. Palavereissa koordinoidaan kunnan ja toimikunnan hankkeeseen liittyvät vastuut, toiminnot ja hankinnat. 26.3. pidetään koululla Lähiliikunta-keskustelu- ja infotilaisuus, johon on kutsuttu koulujen rehtorit ja Iitin kylien hanketoimijat.
7.4. Lähiliikuntapaikkahanke aloitettiin hankkeen tiellä olevien puiden ja maantien puoleisen kuusiaidan kaatamisella. Vanha koivukuja kaadettiin tulevien maatöiden vuoksi. Osa koivukujan puista oli osittain lahoja ja niiden kaataminen oli turvallisuusnäkökulmastakin tarpeellinen ratkaisu. Uudempi koivukuja olikin jo vuosia sitten istutettu tätä toimenpidetta silmällä pitäen. Kaatohomman suorittivat asiantuntevin ottein ja ripeässä tahdissa Maakansan Nopsan iskuryhmä, jossa oli mukana useita moottorisahamiehiä. Puut, oksat ja havut kerättiin ja kuljettetiin tehokaalla kalustolla pois piha-alueelta.Vanhempainyhdistys vastasi talkookahvituksesta.
Suurkiitokset Nopsan porukalle. Yhteistyö on voimaa!
Maisema on nyt koululta sekä kylältä päin erilainen. Jo pitkältä matkalta autoilijat voivat nähdä koulun pihasta tulevat koululaiset ja muun liikenteen. Näin ollen liikenneturvallisuus on lisääntynyt.
Koululta päin näemme Maakansan pellot ja komeat linja-autokatokset.
Maanteiden suunnasta voi nähdä koulun pihalle ja nähdä koulun toimintoineen, pellettisiilon Vihreä Lippu-kuivioineen ja myöhemmin myös houkuttelevan lähiliikuntapaikan. Näin koulu on näkyvästi ja konkreettisesti osa
elävää maaseutua.
Kunhan lähiliikuntapaikka on saatu valmiiksi, niin alueen maisemointia jatketaan.
Tavoitteena on, että lähiliikuntapaikka on kaikkien iiittiläisten käytössä tulevan syksyn aikana.
Koulun valmistukeittiöön tehdään remontti kesällä 2012.
Koulun ja vanhempainhdistyksen uudet logot on otettu käyttöön koulun kotisivuilla. Logot suunnitteli koulumme, nyt jo yläkoulun 9. luokalla oleva oppilas, Ilari Roivas ja hän myös toteutti ne Hasa Tuomisaaren ohjauksessa. Kiitokset Ilarille ja Hasalle.
|