Oppilaanohjauksen tehtävänä on tukea oppilaan kasvua ja kehitystä siten, että oppilas kykenee edistämään opiskeluvalmiuksiaan ja sosiaalista kypsymistään sekä kehittämään elämänsuunnittelun kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja.
Kaikki opettajat ohjaavat oppilasta oppiaineiden opiskelussa sekä auttavat häntä kehittämään oppimaan oppimisen taitojaan ja oppimisen valmiuksia sekä ennaltaehkäisevät opintoihin liittyvien ongelmien syntymistä. Jokainen opettaja tukee myös oppilaiden persoonallista kasvua, kehitystä ja osallisuutta.
Opinto-ohjaaja on ohjaukseen erikoistunut opettaja. Hänen tehtävänään on oppilaan henkilökohtaisen kasvun ja kehityksen tukeminen, opiskelun sekä ammatillisen suuntautumisen ohjaus.
Opinto-ohjaaja toteuttaa oppilaanohjausta
- luokkamuotoisella ohjauksella
- yksilöllisiin kysymyksiin syventävällä henkilökohtaisella ohjauksella
- sosiaaliseen vuorovaikutukseen perustuvalla pienryhmäohjauksella
- työelämään tutustumisella
Ohjauksen tarkoituksena on edistää koulutyön tuloksellisuutta, lisätä hyvinvointia koulussa sekä ehkäistä syrjäytymistä. Sen avulla edistetään myös koulutuksellista, etnistä ja sukupuolten välistä tasa-arvoa.
Oppilaan turvallista siirtymistä koulutuksen eri nivelvaiheissa perusopetuksen sisällä ja perusopetuksen päättövaiheessa seuraavalle kouluasteelle tuetaan opinto-ohjaajien ja opettajien välisellä yhteistyöllä, joka ylittää oppilaitosten ja kouluasteiden väliset rajat.
|