Yhdistys on perustettu virallisesti 23.9.2003 ja liittynyt sitten Suomen vanhempainliiton jäseneksi. Vanhempien yhteistoiminta oli käynnistynyt noin vuotta aikaisemmin - kokouspöytäkirjoja löytyy jo tuolta ajalta. Järjestimme Aseman koulun ja oppilaitten kanssa monenlaisia tapahtumia, retkiä yms.
Retket, myyjäiset, hiihto- tai urheilupäivät, talkoot, osallistuminen koulun järjestämiin tapahtumiin, kerhotoiminta yms. ovat jatkossakin kuuluneet yhdistyksen toimintaan. Myös yhteiset keskustelutuokiot kasvatusasioista (joista on saanut tukea omaan vanhemmuuteen), sekä erilaiset koululaisten turvallisiin koulumatkoihin ja muihin koulumme asioihin liittyvien aloitteiden teko on ollut oleellinen osa vanhempien yhteistyötä. Viimeaikaisista isommista projekteista mainittakoon syksyllä 2008 koulun lähimaastoon talkootyönä noussut hieno laavu.
Kaikki lasten asioista kiinnostuneet Aseman koulun oppilaiden vanhemmat rohkeasti mukaan - emme ole mikään virallisen jäykkä porukka!
Toimihenkilöt lv. 2011-2012:
Puheenjohtaja:
Sanni Pietilä
Varapuheenjohtaja:
Vesa Paaso
Sihteeri:
Mirva Mäkelä
Rahastonhoitaja:
Anu Hanhisuanto
Muut hallituksen jäsenet:
Sari Alatalo, Mika Hekkala, Harri Pakanen ja Ilkka Sulkala.
|