Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Ammatillinen koulutus

YLLÄPITOON >>    

Ammatillinen koulutus

Ammatilliseen koulutukseen hakeutuminen on monille peruskoulun päättäville hyvä ja oikea valinta. Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelu on käytännönläheistä. Pääset tekemisen makuun jo opintojen alkumetreillä. Vaikka koulupäivät ovat pitkiä, ne eivät tunnu rasittavilta, koska saat harjoitella tulevan ammattisi saloja tekemällä harjoitustöitä ja erilaisia projekteja. Opetus tähtää siihen, että kolmessa vuodessa sinusta kasvaa osaava ja työelämään pystyvä oman alasi ammattilainen.

Todellisille osaajille löytyy hyvin työtä tulevaisuuden Suomessa ja palkkatasokin ammattialoilla on kohtalainen - tosin palkkauksessa on alojen kesken suurta vaihtelua. On myös hyvä muistaa, että suoritettuasi ammatillisen perustutkinnon (120 opintoviikkoa), saat yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Kaikki tiet ovat siis avoimia ahkeralle ja osaavalle nuorelle.
 
 

Koulutusalat

Koulutus jakautuu seuraavasti:

- Humanistinen ja kasvatusala
- Kulttuuriala
- Luonnontieteiden ala
- Luonnonvara- ja ympäristöala
- Matkailu-, ravitsemis- ja talousala
- Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala
- Tekniikan ja liikenteen ala
- Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala