Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Miten löydän oman ammattini?

YLLÄPITOON >>    

Oma ammatti

Useimmille nuorille ammatinvalinta on varsin visainen tehtävä. Ei ole yksinkertaista tietää, mitä haluaa tehdä elämässään seuraavat vuosikymmenet opintojen päätyttyä. Moni saattaa pelätä valitsevansa väärän ammatin, jossa ei sitten viihdy laisinkaan.

Tärkeää on antaa itselleen aikaa pohtia ja suunnitella eri vaihtoehtoja. Saa olla "aivan pihalla" tulevaisuutensa suhteen. Saa olla hämmentynyt ja pelokaskin. Saa kysellä, etsiä, kokeilla ja erehtyäkin. Pikkuhiljaa kiinnostuksen kohteet alkavat jäsentyä ja tulevaisuus hahmottua.

Nykyään on yleistä, että työhistoriansa aikana ihminen vaihtaa työpaikkaa ja ammattialaa monestikin. Mikään koulutus ja työkokemus ei mene hukkaan, vaan kaikesta voi olla hyötyä muuttuvilla ja ennalta-arvaamattomilla työmarkkinoilla.

Ammatinvalinnassa itsetuntemuksesta on suurta hyötyä. Siksi opo-tunneilla tehdään harjoituksia, joiden avulla opit hahmottamaan vahvuuksiasi, taitojasi ja kiinnostuksesi kohteita. Tie itsetuntemukseen on usein kivulias ja työläs. Ole kärsivällinen. Ajan oloon suunnitelmat selkenevät ja tie aukenee edessäsi.
 
 
Kuva