Kiuruveden lukion ohjeita opiskelijoille, sopii vaikka lukiolaisen huoneentauluksi:
Opiskelu lukiossa on vaativampaa kuin peruskoulussa. Kotitehtävät lisääntyvät, koejaksot pitenevät ja oman suunnittelun osuus lisääntyy. Kokeita on säännöllisesti ja niihin kannattaa valmistautua ajoissa. Itsenäisen työn osuus ja oma vastuu opiskelusta kasvavat koko lukioajan. Kurssit ovat tiiviitä ja edellyttävät melko nopeaa etenemistahtia. Lukion käyminen voi aika ajoin tuntua raskaalta. Välillä saattaa tuntua, että ei ehdi tehdä kaikkea kunnolla eikä arvosanat kokeissa osoita todellisia kykyjä. Aikaa ei yksinkertaisesti tunnu riittävän kaikkeen siihen, mitä opiskelu vaatii.
Suunnittelemalla opiskelua, tehostamalla ajankäyttöä ja omaksumalla hyvät opiskelumenetelmät aikaa jää myös virkistäytymiseen, lepoon, harrastuksiin ja muuhun vapaa-ajan viettoon. Seuraavat ohjeet auttavat selviytymään opiskelusta paremmin:
1. Käytä oppitunnit tehokkaasti: kuuntele, tee muistiinpanoja, harjoittele, osallistu, kysy epäselvissä kohdissa ja aseta asioita kyseenalaiseksi. Muista, että oppikirja ja tuntimuistiinpanot ovat hyvä runko opiskelussasi, mutta käytettävissä on usein myös muita tiedonlähteitä.
2.Suunnittele itsellesi myös kotonaoloajaksi aikataulu, josta näkyvät kotitehtävien suoritusajat, kokeisiin valmistautumisajat, harrastusten ajat ja perheen töihin osallistumisajat. Pyri noudattamaan aikataulua.
3.Tee kotitehtävät tunnollisesti ja käy koulua täsmällisesti. Vältä myöhästymisiä ja aiheettomia poissaoloja. Näin vältät työn ruuhkautumista koeviikolle.
4.Opettele itsellesi sopivia opiskelutekniikoita ja mieleenpainamismenetelmiä hyödyntääksesi oppikirjasta, muistiinpanoista ja muista tiedonlähteistä saamiasi tietoja mahdollisimman hyvin.
5.Huolehdi fyysisestä ja henkisestä terveydestäsi. Riittävä liikunta ja hyvä fyysinen kunto luo perustan opiskelullesi. Hanki itsellesi ainakin yksi harrastus.
6.Osallistu tukiopetukseen. Mikäli sinulla on sairaudesta tai muusta syystä johtuvaa tilapäistä jälkeenjääneisyyttä, pyydä opettajaltasi tukiopetusta.
7.Ole yhteydessä aineenopettajaan, opinto-ohjaajaan, ryhmänohjaajaan ja rehtoriin. He auttavat ja opastavat kaikissa koulunkäyntiisi liittyvissä kysymyksissä.
Kasa hajanaisia tietoja ja taitoja eivät muodosta kokonaisuutta, johon myöhemmin opitun tiedon voi tukevasti kiinnittää. Jotta oppiminen saataisiin tehokkaammaksi ja tuloksellisemmaksi, opiskeluun tarvitaan hyvää opiskelutekniikkaa ja -menetelmiä. Menestyksellisellä lukio-opiskelulla on seuraavia ominaisuuksia:
1.Opiskelulla on hyvät ulkoiset edellytykset. Työrauha, viihtyvyys ja hyvä opiskeluilmapiiri on jokaisen opiskelijan ja opettajan oikeus. Ystävällisyys, avuliaisuus, toisten mielipiteiden kunnioittaminen, hyvät tavat ja myönteinen elämänasenne tuovat kouluun hyvät opiskeluedellytykset.
2.Opiskelu on määrätietoista. Se lähtee oman elämänuran suunnittelusta ja opiskelun toteuttamisesta tämän suunnitelman mukaisesti.
3.Opiskelussa kiinnitetään riittävästi huomiota sen tuloksellisuuteen. Tulokset, joita mitataan todistusten ja ylioppilaskirjoitusten arvosanoilla, ovat tärkeitä uranvalinnan ja koko myöhemmän elämän kannalta.
4.Opiskelussa korostuu omaehtoisuus, itsenäisyys ja vastuullisuus. Opiskelun tulisi sen vuoksi perustua omaan oivallukseen opiskelun hyödyllisyydestä ja mielekkäiden vaihtoehtojen valintamahdollisuuksista.
5.Opiskelu on kokonaisuuksien rakentamista, asiayhteyksien löytämistä ja uusien sovellusmahdollisuuksien pohtimista. Ihmisellä on älyllinen uteliaisuus ja luonnollinen halu tietää ja osata uusia asioita. Opiskelu on joskus teoreettista, ajattelun kehittämiseen tähtäävää toimintaa ilman mahdollisuutta soveltaa tietoa suoraan käytäntöön. Opiskelu ei silloinkaan saa olla yksittäisten tietojen ulkokohtaista päähän pänttäämistä, vaan se on väline uuden oppimiseen ja ajattelun kehittämiseen
|