Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Puuhamme

YLLÄPITOON >>    

Puuhamme

Tässä osiossa näkyy lasten töitä, joita teemme toimintatuokioissamme.
 

Kuva

Kuva
Tässä työssä lapset saivat ensiksi tehdä valkoiselle paperille viivoittimella viivoja. Tämän jälkeen paperi tuli värittää neljällä valitulla värillä siten että vierekkäiset ruudut eivät saaneet olla saman värisiä. Näin syntyi upeita taideteoksia.
 

Kuva

Kuva
Tekemämme kokkihatut odottavat leipomispäivää.
 

Kuva

Kuva
Ikuistimme kädenjälkemme kipsiin.
 

Pääsiäinen

Pääsiäinen
Neulahuovutimme pienet pääsiäsmunat ja syntyi lasten käsissä myös pieniä tipuja. Askartelimme myös pienet risupesät pääsiäsmunille.
 

Kuva

Kuva
Talven riemua on tallennettu papereille lasten omilla tekemillä lumiukon kuvioilla.
 

Kuva

Kuva
Auringot ilmestyivät myös meidän iloksi iltapäivätoimintaan. Taideteoksien tekoon tarvittiin vahaliidut.
 

Kuva

Kuva
Planeetat, avaruusraketit ja oliot syntyivät
iltapäivätoiminnan ja
esikoululaisten yhteisvoimin.
 

Leivonnan tulosta

Leivonnan tulosta
Teimme herkullisia leivoksia lasten kanssa ja resepti on saatavilla iltapäivätoiminnasta. Leivokset olivat erittäin herkullisia.