Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Opohanke1

YLLÄPITOON >>    

Mappi

Oppilaanohjauksen kehittäminen -hankeen tavoitteet

Oppilaanohjauksen kehittäminen -hanke

OHJAUKSEN KÄYTÄNTÖJEN KEHITTÄMINEN KOULUSSA

Halsuan kunta on mukana seudullisessa (Kaustinen, Perho, Halsua, Lestijärvi ja Veteli) Oppilaanohjauksen kehittämishankkeessa, johon on saatu valtion erityisavustusta vuosille 2008 – 2009.
Kehittämistoiminnan tavoitteet tiivistetysti (OPH:n tedote 25/208):
Oppilaanohjauksen kehittämistoiminnan tavoitteena on, että koulutuksen järjestäjät kehittävät oppilaanohjausta paikallisena ja seudullisena toimintana osana perusope-tuksen laadun kehittämistä siten, että oppilailla on mahdollisuus saada riittävästi oh-jausta perusopetuksen eri vaiheissa.
Erityisesti tulee kiinnittää huomiota koulutuksen nivelvaiheiden ja luokanohja-uksen sujuvuuteen sekä oppilaiden huoltajien kanssa tehtävään yhteistyöhön. Myös oppilaiden omaa aktiivisuutta ohjauksen kehittämisessä tulee edistää.
Oppilaanohjauksen yhteys koko koulun toiminnan kehittämiseen korostuu.
Työelämään tutustumiseen sekä erilaisten uravaihtoehtojen esittelyyn tulee etsiä uusia malleja. Eri oppiaineiden ja eri aineiden opettajien yhteistyötä työelä-mään tutustumisessa sekä erilaisia uravaihtoehtoja esiteltäessä tulee edistää.
Kehittämistyössä eri oppilaiden yksilölliset ohjaukselliset tarpeet sekä opiskelija-huollolliset vaatimukset korostuvat. Oppilashuoltoryhmien toiminnan aktiivinen kehittämien tukee ohjaustyötä.

Ohjauksen käytäntöjen kehittämistyö Halsuan perusopetuksessa:

• Opettajista ja muusta henkilökunnasta on muodostetaan neljä tiimiä, jotka kukin vastaavat yhden ohjauksen osa-alueen kehittämisestä. Johtokunta valitsee tiimei-hin vanhempien edustajat. Vanhempien kiinnostusta osallistua työskentelyyn tie-dustellaan kaikille vanhemmille suunnatulla kyselyllä. Yläkoulun oppilasedustajat tii-meihin valitsee oppilaskunta ja alakoulun oppilasedustajina toimivat 5-6 luokkien luottamusoppilaat. Tiimi kutsuu kuultavakseen sosiaali- ja terveyspuolen edustajan tarpeen mukaan. Tiimit sopivat itse kokoontumisajoistaan ja työskentelytavoistaan.

• Kehittämistiimit kokoontuvat yt-ajan puitteissa ja tuottavat työnsä tuloksena kirjalli-sen (sähköiseen muotoon tallennetun) mahdollisimman konkreettisen ohjeen / toimintasuunnitelman kehitettävänä olevasta ohjauksen osa-alueesta.

• Tiimien työ on oltava valmiina 16.1.2009 mennessä, jonka jälkeen muut saavat kommentoida tuotoksia.

• Kullakin tiimillä on Pedanet:ssa oma veräjä, jossa on aiheeseen liittyvää materiaalia työskentelyn tueksi. Tiimit tallentavat tuotoksensa sekä kokoontumistensa muistiot pedanet:iin tiimin sivulle:

http://www.peda.net/veraja

1. LUOKANOHJAUKSEN JA KOTI - KOULU –YHTEISTYÖN KEHITTÄMISTIIMI

Tiimin jäsenet: Päivi, Hannele, Raine, Elvi

Luokanvalvoja vastaa oman luokkansa oppilaiden opintojen etenemisen seuraamisesta ja huolehtii siitä, että oppilas saa tarvittaessa apua opiskeluvaikeuksissa tai muissa eteen tulevissa ongelmissa. Meillä ei ole selkeää ohjeistusta luokanvalvojalle, joten varsinkin uuden, luokanvalvojan tehtävän saaneen opettajan on vaikeata aloittaa teh-tävässään.

”Huoltajien mahdollisuus osallistua koulun opetus- ja kasvatustyön suunnittelemiseen ja arviointiin yhdessä opettajan ja oppilaiden kanssa edistää kodin ja koulun yhteistyö-tä. Huoltajille tulee antaa tietoa opetussuunnitelmasta, opetuksen järjestämisestä, oppi-lashuollosta ja mahdollisuudesta osallistua kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön. Tä-mä edellyttää opettajien aktiivista aloitetta yhteistyössä sekä keskustelua ja tiedotta-mista huoltajien, opettajan ja oppilaan oikeuksista ja velvollisuuksista. Yhteistyön lähtö-kohtana tulee olla eri osapuolten kunnioitus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. --- Erilaisia kodin ja koulun vuoropuhelua tukevia yhteistyömuotoja tulee kehittää koko perusope-tuksen ajan ja erityisesti siirryttäessä kouluasteelta toiselle tai muissa siirtymävaiheis-sa.” (OPS perusteet 2004)

Toimivan kodin ja koulun yhteistyön on todettu vaikuttavan myönteisesti oppilaiden koulumenestykseen, tehtävien tekemiseen, yleiseen koulutuksen arvostamiseen sekä siihen asennoitumiseen. Hyvällä yhteistyöllä voidaan ehkäistä monien ongelmien syn-tymistä ja helpottaa niiden ratkaisemista. Meillä kodin ja koulun välinen yhteistyö rajoit-tuu lähinnä vanhempainiltoihin sekä erilaisten rikkeiden selvittelyn yhteydessä tehtä-vään yhteistyöhön huoltajien kanssa.

Tiimin tehtävänä on laatia luokanvalvojan toimintasuunnitelma ja tuottaa siihen liittyvä materiaali sekä kehittää nykyisiä ja ideoida uusia kodin ja koulun yhteis-työmuotoja.

Ainakin seuraavia asioita tulee pohtia:

• Niveltiedon siirtäminen oppilaista luokanopettajien kesken sekä luokan-opettajalta yläkoulun
• Oppilaiden tutustuttaminen uuteen kouluun: ajankohta, päivän ohjelma jne.
• Luokkahengen edistäminen
• Luokanvalvojan tunnit eri luokka-asteilla: tuntien lukumäärä, ajankohta, ai-heet jne.
• Kehityskeskustelujen toteuttaminen eri luokka-asteilla: ajankohta, tiedon kerääminen muilta opettajilta, keskustelussa käytettävät lomakkeet ym.
• Vanhempainiltojen kehittäminen: ajankohdat, mitä teemoja syytä käsitellä eri luokka-asteiden vanhempainilloissa, miten…
• Muiden kodin ja koulun yhteistyömuotojen ideointi

Lähteenä voi käyttää ainakin luokanohjaajan käsikirjaa ja koulutyöopasta (Fu-turix)

2. TYÖELÄMÄYHTEISTYÖN KEHITTÄMISTIIMI

2. TYÖELÄMÄYHTEISTYÖN KEHITTÄMISTIIMI

Tiimin jäsenet: Jorma, Sari, Martti, Taina

”Opetussuunnitelmaan tulee sisältyä kuvaus, miten yhteistyötä paikallisen työ- ja elin-keinoelämän kanssa toteutetaan koko koulun toiminnan tasolla. Tämän yhteistyön kes-keisen osan muodostavat työelämän edustajien vierailut luokkatunneilla, työpaikka-käynnit, projektityöt, eri alojen tiedotusmateriaalien käyttö ja työelämään tutustuminen (TET). Eri oppiaineiden opetukseen tulee sisällyttää kokonaisuuksia, jotka liittävät opis-keltavan aineen antamat tiedot ja taidot työelämän vaatimuksiin ja mahdollisuuksiin.” (OPS perusteet 2004)

Halsuan perusopetuksessa työelämään tutustuminen painottuu TET-jaksoihin, mutta ne ovat ehkä ääneet ”irralleen” muusta opetuksesta ja koulun toiminnasta. TET-jaksot ovat kuitenkin oppilaille hyvin merkittäviä kokemuksia ja niitä olisi mahdollista hyödyn-tää monissa oppiaineissa. TET-jaksojen avulla eri oppiaineiden opetusta on mahdollis-ta elävöittää sekä tehdä oppimisesta kiinnostavaa ja merkityksellistä. Työelämään tu-tustumisen keinovalikoimaa tulee myös laajentaa.

Tiimin tehtävänä on laatia suunnitelma työelämäyhteistyön toteuttamisesta kou-lussa ja tuottaa siihen liittyvää materiaalia opettajien työn tueksi huomioiden aina-kin seuraavat asiat:

• Työelämään tutustuminen alakoulussa: miten toteutetaan eri luokka-asteilla

• Millaisten kokonaisuuksien / tehtävien avulla TET-jaksojen kokemuksia kä-sitellään eri oppiaineissa (= TET-jaksojen integrointi eri oppiaineisiin) eri luokka-asteilla

• Millaisia muita eri oppiaineiden opetukseen liitettäviä työelämäyhteistyön muotoja, esim. yhteisesti toteutettavia vierailuita, projekteja ym. toteute-taan. (Esim. luokka-asteittainen suunnitelma)

• Ope-TETin mahdollisuudet yläkoulun puolella

3. ENNALTAEHKÄISEVÄN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISTIIMI

3. ENNALTAEHKÄISEVÄN OPPILASHUOLLON JA TUKIOPPILASTOIMINNAN KE-HITTÄMISTIIMI

Tiimin jäsenet: Maarit, Satu, Laila, Tapani

Opetussuunnitelman perusteissa todetaan oppilashuollosta seuraavaa:
Opetussuunnitelmaan tulee laatia suunnitelma, jossa kuvataan oppilashuollon tavoit-teet ja keskeiset periaatteet:
• toiminta kouluyhteisön terveyden, hyvinvoinnin, turvallisuuden, sosiaalisen vastuulli-suuden ja vuorovaikutuksen edistämiseksi
• oppilaalle tarjottava yleinen oppilashuollollinen tuki ja ohjaus koulunkäynnissä sekä lapsen ja nuoren fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen tukemisessa
• yhteistyö oppimissuunnitelman tai henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan suunnitelman laatimisessa ja seuraamisessa sekä jatko-opintojen suunnittelussa
• oppilaalle tarjottava oppilashuollollinen tuki erilaisissa vaikeuksissa ja kurinpitoran-gaistuksen yhteydessä sekä silloin, kun opetukseen osallistuminen on evätty
• oppilashuollon yhteistyö kodin, koulun, oppilashuollon palvelujen asiantuntijoiden tai muiden asiantuntijoiden ja paikallisten tukiverkostojen kanssa
• toimenpiteet ja työn- ja vastuunjako ongelma- ja kriisitilanteiden ehkäisemiseksi, ha-vaitsemiseksi tai hoitamiseksi:
- poissaolojen seuranta
- kiusaaminen, väkivalta ja häirintä
- mielenterveyskysymykset
- tupakointi ja päihteiden käyttö
- erilaiset tapaturmat, onnettomuudet ja kuolemantapaukset
• koulumatkakuljetuksissa yleiselle turvallisuudelle asetettujen tavoitteiden toteuttami-nen
• kouluruokailun järjestämisessä huomioon otettavien terveys- ja ravitsemuskasvatuk-sen ja tapakasvatuksen tavoitteet.

Halsuan perusopetuksen osalta oppilashuollon toimintasuunnitelmaa ei ole kirjattu, vaikka toimintaa toteutetaankin. Etenkin toisten huomioiminen, erilaisuuden hyväksy-minen sekä turvallisen ja myönteisen ilmapiirin edistäminen ovat asioita, joilla kouluviih-tyvyyttä voitaisiin nykyisestä parantaa. Menettelytavat silloin, kun tarvitaan erityisiä tuki-toimia sekä koulukiusaamistapauksissa olisi syytä kirjata. Erilaisten rangaistuskäytän-töjen vaikuttavuuden pohtiminen olisi varmaan myös paikallaan. Myös tukioppilastoi-minnalla voidaan ennaltaehkäistä monia ongelmia, helpottaa niiden ratkaisemista sekä parantaa kouluviihtyvyyttä.

Tiimin tehtävänä on laatia ennaltaehkäisevän oppilashuoltotyön suunnitelma ja tuottaa siihen liittyvää materiaalia. Suunnitelmassa on otettava huomioon

• Ennaltaehkäisevän oppilashuoltotyön toimintamuodot

• Eri toimijoiden vastuualueet ja tehtävät ennaltaehkäisevässä oppilashuoltotyös

• Tiedonsiirtomenettely eri toimijoiden välillä

Lisäksi tiimin tehtävänä on laatia suunnitelma tukioppilastoiminnan käynnistämi-sestä ja vakiinnuttamisesta

• Tukioppilastoiminnan käynnistäminen lukuvuonna 2008 – 2009: tiedotus, tu-kioppilaiden valinta, tukioppilaiden koulutus ja ohjaus

• Tukioppilastoiminnan vakiinnuttamisen suunnitelma

4. OHJAUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMISTIIMI

4. OHJAUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMISTIIMI

Tiimin jäsenet: Anitta, Simo, Leena, Katja

Opetussuunnitelman perusteissa ohjauksen järjestämisestä todetaan seuraavasti:

Ohjaustoiminnan tulee muodostaa koko perusopetuksen ajan kestävä jatkumo, jonka to-teutuminen taataan siten, että ohjaustyöhön osallistuvat opettajat toimivat yhteistyössä oppilaan opintopolun aikana ja opiskelun nivelvaiheissa.
Kaikkien opettajien tehtävänä on ohjata oppilasta oppiaineiden opiskelussa sekä auttaa häntä kehittämään oppimaan oppimisen taitojaan ja oppimisen valmiuksiaan sekä ennal-taehkäistä opintoihin liittyvien ongelmien syntymistä. Jokaisen opettajan tehtävänä on op-pilaiden persoonallisen kasvun, kehityksen ja osallisuuden tukeminen.
Oppilaalla ja hänen huoltajallaan on oltava mahdollisuus saada tietoa perusopetuksen työ-tavoista, valintamahdollisuuksista ja niiden merkityksestä oppilaan oppimiselle ja tulevai-suudelle. Oppilaalle ja hänen huoltajalleen tulee selvittää ohjauksen järjestämiseen, opis-keluun, oppilashuoltoon ja tukipalveluihin liittyvät koulukohtaiset asiat. Huoltajalle tulee järjestää tilaisuuksia neuvotella oppilaan opiskeluun ja valintoihin liittyvistä kysymyksistä opettajan, oppilaanohjaajan, oppilaan ja huoltajan yhteisissä tapaamisissa.

Koulussa toteutettavan ohjauksen tulee ennaltaehkäisevän toiminnan lisäksi tukea erityi-sesti niitä oppilaita, joilla on opiskeluun liittyviä vaikeuksia tai jotka ovat vaarassa jäädä koulutuksen tai työelämän ulkopuolelle perusopetuksen jälkeen.

Ohjaustoiminnan periaatteet ja työnjako eri toimijoiden kesken on määriteltävä opetus-suunnitelmassa. Opetussuunnitelmaan tulee sisältyä kuvaus, miten yhteistyötä paikallisen työ- ja elinkeinoelämän kanssa toteutetaan koko koulun toiminnan tasolla. Tämän yhteis-työn keskeisen osan muodostavat työelämän edustajien vierailut luokkatunneilla, työpaik-kakäynnit, projektityöt, eri alojen tiedotusmateriaalien käyttö ja työelämään tutustuminen (TET). Eri oppiaineiden opetukseen tulee sisällyttää kokonaisuuksia, jotka liittävät opiskel-tavan aineen antamat tiedot ja taidot työelämän vaatimuksiin ja mahdollisuuksiin.

Tiimin tehtävänä on laatia ohjaussuunnitelma, jossa kuvataan opetussuunnitelman vaatimusten mukaisesti oppilaalle annettava ohjaus ja ohjauksen suorittaja oppi-mispolun eri vaiheissa.