Laurin blogi

Annetaanko väärää tietoa tahallaan?


Luulo ei ole tiedon väärti
Enontekiön koulutoimen hallinnon uudistamisen yhteydessä eräs valtuustossa istuva väitti Hetan koulukeskuksen rehtorin joutuneen "ajojahdin kohteeksi". Kyseessä on lähes täydellinen asioiden ja toden päälaelleen kääntäminen. Kun väittäjä tiedetään fiksuksi hän teki tämän ilmeisesti aivan tietoisesti - taikka sitten johdettuna harhaan. Minkäänlaista rehtoriin henkilökohtaisesti kohdistettua ajojahtia ei ole voinut edes olla. Miten rehtoria olisi käytännössä voitu jahdata? Olisivatko uudistusta ajaneet luottamusmiehet vaatimuksillaan ahdistaneet rehtoria niin innokkaasti että sitä voi sanoa ajojahdiksi - naurettava väite? Mutta sen sijaan koulukeskuksen työntekijöissä on yllättävän monia jotka kertovat vuosien mittaan joutuneensa itse ajetuksi nurkkaan tai kestämättömään tilanteeseen, josta kouriintuntuvana osoituksena ovat tehdyt rikosilmoitukset ja oikeuden päätökset sekä suuri joukko opettajia, jotka ovat tästä syystä muuttaneet muualle. Ajojahdista yksin rehtoria ei silti voi syyttää, mutta tietyn "ystäväpiirin" vuosi vuodelta tiiviimmäksi rakentunut yhteistyö ampui jo omaankin nilkkaansa kunnan koulutoimen jouduttua tilanteeseen, jossa opettajien ammattiyhdistysliike joutui väkisin vastapuolelle neuvottelupöytää työnantajansa kanssa kunnanvaltuuston päätettyä lomauttaa koko henkilöstönsä; rehtori joutui tekemään toimivia lomautussuunnitelmia samalla kun "vastapuoli" laadiskeli niistä virallista valitusta hallinto-oikeuteen - ja sitä tilannetta hallintoon pesiytynyt ympyrä ei kestänyt. Koulukeskuksen työilmapiiristä ja hallintotavasta on tehty ihan virallinen tutkimuskin, mutta se tuntuu haudatun niin syvälle ettei siinä todetut epäkohdat ja huonon työilmapiirin syyt ole päässeet laajempaan tietoisuuteen. Asiakirjasta löytyy silti kopio. Ajojahtisyytös tuo mieleen huhun, jonka mukaan aikoinaan Enontekiön riistanhoitoyhdistyksen hallitukseen ei olisi sallittu pääsyä kenellekään "junantuomalle", minkä päätöksen laittomuutta ja liittymistä syrjintään silloinen yhdistyksen paljasjalkainen johto tuskin tuli edes ajatelleeksi. Liekö nyt kysymys vastaavasta uskosta omaan napaan. Tiedä häntä. Huhuissa lienee sen verran perää, että on syytä kysyä:


Demokratiaan vai syrjintään ja nepotismiinko koulutamme enontekiöläisiä nuoria?
Todellisuudessa kunnan koulutoimen hallinto on ollut vuodesta 2004 enemmän tai vähemmän sekaisin silloisen koulutoimenjohtaja T. Pulkkisen irtisanouduttua yllättäen ja muutettua pois kunnasta. Hänen lähtöönsähän liittyy useita kunnallispoliittisia "kiemuroita", sillä Tanja oli juuri saanut kunnallisvaaleissa taakseen ylivoimaisesti eniten äänestäjiä, mutta keskustapuolueen kunnallisjärjestö ( joka vastikään yritti erottaa myös nykyisen kunnanhallituksen puheenjohtajan järjestöstä) ei päästänyt Pulkkista ansaitsemaansa asemaan kunnallishallinnossa (valtuuston puheenjohtajaksi). Tiettävästi Tanja P. koulutoimenjohtajana ajoi jo ennen vuotta 2004 nyt vihdoin tapahtunutta hallinnon uudistamista, ja sai vastaansa saman muutosvastarinnan joka nyt ratsastaa "rehtorin puolesta". Raaka totuus paljastuneekin kysymällä muutosta vastustavien motiiveja; Miksi he pitävät kiinni kynsin ja hampain henkilöstä kun kysymys on vuosikausia sekaisin olleen hallintorakenteen uudistamisesta - ettei vain kyse olisi joidenkin taustalla puuhaavien piilovaikuttajien rehtori-bulvaanista ja henkilökohtaisten suhteitten avulla "saavutetuista henkilökohtaisista eduista". Tuntuu uskomattomalta että taustalla pelattaisiin niin härskiä peliä välittämättä yleisesti tunnetuista säännöistä ja määräyksistä koulumaailmassa, jossa kaikkien lähtökohtana pitäisi olla oppivat lapset ja heidän etunsa eikä vain muutamien aikuisten saavuttama asema päätöksenteossa, jonka hallinnon sekavuus ja vastuiden epäselvyys ovat luoneet.


Hallinnon uudistamista on puuhattu lähes vuosikymmenen jo.
Ilmeisesti nyt väärää informaatiota levittävä luottamushenkilö ei ole tutustunut tosiasioihin myöskään lainsäädännön ja kunnallisten työsopimusten puolella - vaikka vakuuttikin tuntevansa työturvallisuuspuolen hyvin ja vetosi omakohtaiseen kokemukseensa. Ainakin viranhaltijalain § 37 on kyseiseltä herralta tainnut jäädä kokonaan lukematta taikka ymmärtämättä ja musta aukko tuntuu olevan myös nyt voimassa olevissa kunnallisissa virkaehtosopimuksissakin. Kunnathan eivät enää saa olla nepotismin linnakkeita eivätkä eläkelaitoksia, jotka huolehtivat joidenkin kuntalaisten toimeentulosta kehdosta hautaan saakka vain siksi että ovat sattuneet syntymään paikkakunnalla ja siksi saaneet taakseen joukon kuntatalouteen vaikuttavia sukulaisia. Enontekiölläkin on noudatettava demokratiaa ja tasa-arvosääntöjä eikä sukulaisuus, kaveruus tai henkilösuhde säädösten mukaan takaa kyvykkyyttä mihinkään virkaan tai toimeen. Esimerkiksi rehtorilta vaaditaan kaikkialla Suomessa hallinnollinen pätevyys (keskimmäinen arvosana). Enontekiöläisyys ei kelpaa ansioluotteloon - ainakaan muualla kuin Enontekiöllä ja täälläkin se on osoitus että siihen uskovan voi ajatella myös sisaruuden, appeuden, ystävyyden tai pelkän tuttavuuden kelpaavan perustaksi kenen tahansa asettamiselle etuoiketettuun asemaan. Mikä lain mukaan on esimerkki syrjinnästä.


Väärää tietoa "saavutetuista eduista"
Nyt levitetään tahallaan kuntalaisten keskuuteen väärää tietoa jonka mukaan koulukeskuksen rehtorille ei voitaisi tarjota esimerkiksi lukion kielten lehtorin virkaa, johon hänellä on pätevyys ja tarjota siitä normaalia palkkaa. Väitetään totuuden vastaisesti myös että rehtorille pitäisi siinä tapauksessa maksaa entistä rehtori-koulutoimenjohtajan palkkaa, vaikka kyseinen lakimuutos tehtiin jo vuonna 2003, ja voimassa olevat sopimukset mahdollistavat jopa hänen irtisanomisensa kokonaankin ilman minkäänlaisia korvauksia siinä tapauksessa, että rehtori kieltäytyisi selvästi huonommin maksetusta, mutta hänelle tarjotusta lehtorin virasta. Kaikki tämä käy selville esimerkiksi kunnallisen työmarkkinalaitoksen neuvottelupäällikkö Vuokko Piekkalan artikkelista Kuntatyönantaja-julkaisussa. Vastaavat lainkohdat löytyvät myös Enontekiön kunnanvaltuuston jäsenille kesäkuussa 08 jaetusta kokousmateriaalista, joten väärän tiedon levittäminen lienee täysin tahallista ja tarkoituksellista. Ihmetellä silti tuskin kannattaa tätäkään, sillä opettajien lomautusfarssi osoitti täysin mahdolliseksi sen, että pienikin piiri voi helposti tehdä koko kuntahallinnosta yleisen naurunaiheen.

Vuontisjärvessä 27.7.08
L.O.

Enontekiön kunnan koulutoimea, kouluverkostoa ja -hallintoa on viimeisten kymmenen vuoden aikana muutettu rajusti. On ollut erilaisia kokeiluja hallintotiimeistä koulutoimenjohdon ostopalveluun eikä käytännössä tietyistä hallinto- ja vastuusuhteista ole kai kenelläkään ollut aina riittävää tietoa. Koulutoimen sisällä tieto ei ole kulkenut siten kuin pitäisi ja päätöksenteossa usein ovat perusteet puuttuneet kokonaan tai ovat olleet puutteellisia. Kyläkouluista on puolet lakkautettu ja jäljelle jääneistä kouluista puolet ovat nyt ns. yhtenäiskouluja joista toiseen on liitetty hallinnollisesti kunnan ainoa lukio. Kilpisjärven yhtenäiskoulu on toiminut uranuurtajana sekä yhtenäisessä perusopetuksessa että etäopiskelussa. Silti se on jäänyt hiukan orvoksi kunnan muun koulutoimen muutoksessa eikä kilpisjärveläisten kokemus ja tietotaito ole paljoakaan saanut vaikuttaa esimerkiksi Hetan yhtenäiskoulun oppimisympäristöjä ja koulun toimintaa suunniteltaessa muutama vuosi sitten. Koulutoimen pöytäkirjoista voi päätellä Kilpisjärven koulun jääneen syrjään muussakin ja syynä lie se, että tietotekniikan kehitystä ei koulutoimen hallinnossa ole oikein ymmärretty. Ehkä tästä "yksinapaisuudesta", ehkä joistain muistakin syistä kirkonkylän koulukeskusta saneerattaessa hallintovastuussa ollut koulutoimen johtotiimi päätti valita Hetan koulun strategiaksi tieto- ja viestintätekniikassa keskittämisen atk-luokkaan ja vastusti vaatimuksia kehittää opetusta ja oppilaiden perustaitoja siten kuin opetushallitus asian esitti (Perusopetuksen tvt:n kehittämissuunnitelma 2005). Hallintotiimin valinta johtikin sitten moniin ongelmiin, myös taloudellisiin, joista ei kuitenkaan julkisesti ole puhuttu - eikä kai saisikaan puhua. Luultavasti juuri tästä syystä myös opiskelu yläluokilla ja lukiossa koetaan vanhanaikaisen jähmeänä (herbartilaisena) ja esimerkiksi lukuvuonna 07-08 järjestetty uskonnon etäopiskelu koettiin toivottoman hankalana - oppilaat kun eivät ole Hetassa saaneet peruskouluaikanaan juuri minkäänlaista tvt-koulutusta koska oppilaskäytössä ei ole tietokoneita lainkaan atk-luokan ulkopuolella. Nyt kunnan taloudellinen tila estää jatkossakin tarvittavan tietotekniikan hankkimisen luokkiin eikä opettajiakaan kyetä kouluttamaan vuonna 2004 voimaan tulleiden opetussuunnitelmien mukaiseen opetukseen. Kysyä sopiikin: Kuka vastaa siitä ettei Hetassa annettava opetus voi välineellisten puutteiden vuoksi olla opetussuunnitelmien mukaista? Opiskelijoiden ja heidän vanhempiensa on nykyisin helppo vertailla opetuksen toteutumista opetussuunnitelmiin ja ihmetellä sopiikin miksei Enontekiöllä ole vielä kukaan tarttunut tähän ja vienyt asiaa eteenpäin.

Enontekiö on myös olennainen osa saamelaisten kotiseutualueesta ja saamen kieli sekä saamenkielinen opetus ovat kehittyneet huimasti tänä samana aikana jolloin perusopetuksessa oppilasmäärät ovat kyläkoulupiireissä vähentyneet. Kaaresuvannossa ja Kilpisjärvellä saamenkieli on kiitettävällä tavalla otettu toiminnassa huomioon ja saame kuuluu luonnollisena tekijänä näiden kahden koulun imagoon, mutta Hetan yhtenäiskoulussa opiskelu takkuaa lähinnä siksi että vapaaehtoisen saamen tunnit on sijoitettu muun koulutyön jälkeen, jolloin opiskelijat kokevat sen hankalana ja ylimääräisenä rasitteena. Myös yhteistyötä muiden saamelaisalueen koulujen kanssa on moitittu ja muun muassa Kautokeinon koulut ihmettelivät keväällä 2008 miksi heidän yhteydenottonsa ovat jääneet vastausta vaille kokonaan. Hetassa vieraillutta Kautokeinon koulua ei otettu vastaan koulukeskuksessa lainkaan. Ongelmallisinta lienee kuitenkin se, että saamenkieliseen opetukseen ja -kielen opetukseen ohjattuja taloudellisia resursseja jää käyttämättä koska koulun toiminnassa ei ole kyetty mukautumaan uusiin haasteisiin. Hölmöintä silti on se, että Enontekiön lukion toiminnassa ei ole tiettävästi mitenkään hyödynnetty sijaintiamme saamelaisalueella.

Hetan koulukeskuksessa työskentelee kaikkiaan lähes kaksisataa oppilasta ja noin neljäkymmentä aikuista. Opettajia oli lukuvuonna 2007-08 Hetassa 22, joista noin puolet muodollisesti päteviä. Enontekiöllä on opettajien pätevyys ja vaihtuvuuskin ollut perinteisesti erittäin hyvä, mutta Hetta muodostaa tästä nyt selvästi poikkeavan työympäristön ja viime vuosina useita opettajia on lähtenyt sieltä "ovet paukkuen". Syyksi tähän moni heistä kertoo Hetan koulukeskuksen huonon työilmapiirin ja sen ettei koulutoimen hallinto ole "ajan tasalla" eikä kuntatyönantaja ole tehnyt asialle mitään, vaan esille tuodut ongelmat salataan.
Kunnan taloudellinen tila johti myös päättäjät turvautumaan koko henkilöstönsä (joita on lähes 150 ) lomauttamiseen vuosina 2008 - 2010. Tämä tehtiin yhteistyössä Helsingin herrojen kanssa ja kunnan hallinto saikin talouden tervehdyttämistoimet hyvään alkuun kesälomiin -08 mennessä. Ansiokasta oli varsinkin se, että kuntapäättäjät saivat selvitysmiehet luottamaan paikallisten tahtoon "tervehdyttää talous". Opettajien osalta lomautukset kuitenkin keskeytettiin kun lääninhallituksen tarkastuksessa keväällä todettiin lomautusaikaisten opetusjärjestelyjen olleen lainvastaisia ja osin myös hävyttömän huonosti suunniteltuja. Osa suunnitelmista olikin mahdotonta toteuttaa käytännössä. Tämän vuoksi ei ollutkaan ihme jos kunnan hallinnosta vastaavilla heräsi epäilys siitä ettei suunnittelua oltu tehty tarvittavalla vakavuudella taikka niin ettei opettajien ammattiyhdistys ( Eoay ) ollut päässyt vaikuttamaan järjestelyihin jo suunnitteluvaiheessa. Tiedettiin, että opettajien ammattiyhdistyksen johdolla ( puheenjohtaja, sihteeri ja pääluottamusmies) ja suunnitelmat tehneellä rehtorilla oli takanaan vuosia kestänyt ystävyys- ja yhteistyöhistoria. Nyt ammattiyhdistyksen ja rehtorin piti olla muodollisesti vastapuolia koska Eoay teki rehtorin laatimista suunnitelmista valituksen hallinto-oikeuteen. Kun Rovaniemen hallinto-oikeuden päätös sitten tuli, koki Enontekiön kunnan hallinto varmasti itsensä petetyksi ja joutuneensa naurunalaiseen tilanteeseen luotettuaan siihen että hallintovirkamies jonka tehtäväksi suunnittelu oli annettu pystyisi tekemään osapuolista riippumattomasti työnsä. Mikäänhän ei silti todista näin käyneen ja opettajien lomautusten aikaisten töiden suunnittelun epäonnistuminen voi olla yksinkertaisesti vain liian vaikeaa tehdä aukottomasti.

Silti opettajien ammattiyhdistyksellä on hämmästyttävän vahva vaikutusvalta Enontekiön koulutoimessa ja varsinkin Hetan koulukeskuksen hallinnossa. Tämä näkyy hyvin em. koulutoimen hallintotiimin kokoonpanossa. Sen sisäänpäin kääntyneen toiminnan paljastaa hyvin tiimin omasta toiminnastaan tekemä itsearviointi . Vaikka hallintotiimikokeilu lopetettiin sittemmin on oletettavaa, että yhteistyö ammattiyhdistyksen ja koulukeskuksen rehtorin välillä jatkui ja ehkä vain tiivistyi. Tämä todistui selvästi lukuvuoden 07-08 Hetan koulukeskuksen opettajien kokouksissa, joissa vaaditut muutokset päätöksenteon tekniikassa saivat säännöllisesti vastaansa juuri rehtorin ja kyseisen ammattiyhdistysjohdon yhdessä. Normaali yhteistyö on toki toivottavaa, mutta kuten rehtorien oma liittokin toteaa, on "kaveeraus alaisten kanssa" osoitus siitä että työpaikalla toimii tietty sisäpiiri mikä vaarantaa sekä työyhteisön tasa-arvoisuuden että ilmapiirin. Hetan koulukeskuksen työilmapiiristä käytiin melkoinen keskustelu kevätlukukaudella opettajien sähköpostissa ja sen jälkeen kuultuaan mahdollisista muutoksista hallinnossa rehtorin "tukijoukko" keräsi ja esitti kuntapäättäjille "adressin", jonka allekirjoitti noin puolet koulukeskuksen opettajista. Kirjelmään ei pyydetty nimiä muilta koulun työntekijöiltä eikä muiden koulujen opettajilta (joiden työympäristöt ja -olosuhteet olivatkin erilaisia) huolimatta siitä että kyseiseen rehtorin virkaan on ajoittain liitetty myös koulutoimen johtajuus. Luultavasti "adressin" seurauksena kunnassa nähtiinkin vain että se todisti jonkinlaisen opettajien sisäpiirin olevan todellakin olemassa, jonka seurauksena opettajakunta oli jakautunut "kahteen leiriin".

Enontekiöllä on siis koulutoimen hallinnoinnissa vaivannut jo pitkään monenlaiset ongelmat joista yksi on hallintojärjestelmän, vastuiden ja päätöksenteon epämääräisyys. Tämä epämääräisyys johtuu paitsi eri kokeiluista ja muutoksista itse järjestelmässä mutta myös siitä ettei tiettyjä toiminnallisia määräyksiä ja ohjeita ole noudatettu. Vaikka kunta on pieni ja toimijoiden keskinäiset suhteet ovat mutkikkaita on tärkeätä noudattaa hallinnoinnissa määrättyjä periaatteita joissa henkilökohtaiset intressit jätetään taka-alalle. Hallinnollisen viran haltija ei voi rakentaa itselleen "hovia" ja muuttaa kunnallista demokratiaa feodaalivallaksi jossa päätökset syntyvät epämääräisesti ja annetaan ilman pitäviä perusteluita. Enontekiön kunnanhallitus ja koulutuslautakunta ovat varmaankin tietoisia useista valituksista, syytöksistä ja jopa rikosilmoituksista, jotka koskevat Hetan koulukeskuksen hallinnointia. Siksi on peräti kummallista, että hallintoa vakiinnuttava ja epäkohtia korjaavat viralliset toimenpiteet saivat vastaansa eriävän mielipiteen, jossa väitetään täysin totuudenvastaisesti näin: " Yhtenäinen peruskoulu ja lukio ovat toimineet hyvin ilman suurempia valituksia oppilaiden tai muidenkaan tahoilta. Koulun opettajakunta on lähes yksimielisesti sitä mieltä, että nykyinen rehtori on hoitanut työnsä hyvin ja pystyisi hoitamaan myös rehtori-koulutoimen johtajan tehtävät. Mielestäni tämäkin esitys tukee sitä, että asiat koululla ovat hoituneet ja työilmapiiri on hyvä. Yleensäkin työpisteestä tuleva viesti on mielestäni otettava vakavasti, sillä siellä olevat työntekijät ovat työnsä parhaita asiantuntijoita."
Onko allekirjoittaneiden kahden luottamushenkilön mielestä (adressin, johon he viittaavat ovat allekirjoittaneet 10 opettajaa) "lähes yksimielinen opettajakunta" kun koululla on kuitenkin 22 opettajaa!? Ja kulkeeko tieto kunnan sisällä todellakin niin huonosti etteivät jotkut päättäjistä tiedä koulun työntekijöille jaetuista kirjallisista huomautuksista, "ojentamisista", rikosilmoituksista, päätökset kumonneista tuomioista, oppilaskadosta lukiossa, epäpätevien opettajien määristä, opettajien sairastumisista ja pakolla pois lähtemisistä!?

Erikoisinta tässä prosessissa on kuitenkin ollut se, että kukaan ei nähtävästi ole älynnyt kysyä muutosvastarinnassa olevien motiiveja; Miksi joillekin on äärimmäisen tärkeätä, että muutosta hallinnossa ei tapahdu? Ettei vain olisi jollakin tavalla "oma lehmä ojassa"...

Asiaan liittyviä faktoja:
- Laki kunnallisesta viranhaltijasta: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030304
- Kvh-lain §37: Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet
Virkasuhde voidaan irtisanoa, kun viranhaltijan tehtävät ovat vähentyneet olennaisesti ja pysyvästi taloudellisista syistä, työnantajan tai asianomaisen yksikön tehtävien uudelleen järjestelyn vuoksi taikka muista niihin verrattavista syistä. Irtisanominen edellyttää lisäksi, ettei viranhaltijaa voida ammattitaitoonsa ja kykyynsä nähden kohtuudella sijoittaa toiseen virkasuhteeseen tai ottaa sellaiseen työsuhteeseen, jonka tehtävät eivät olennaisesti poikkea viranhaltijan tehtävistä, tai kouluttaa uusiin tehtäviin.

- Selvitys viestintäkasvatuksesta perusopetuksessa 2008: http://www.uta.fi/~jv46809/vipe/raportti/sisallys.htm
- Kustannusraportti perusopetuksesta: http://vos.uta.fi/rap/kust/v06/k05e6os.html

Jotta ymmärtäisi paremmin kokemaansa ympäristöä on ihmisen pilkottava se ja pistettävä palaset eri kategorioihin. Viipaloitu kokonaisuus tiettyinä palasina sievästi jokainen omalle hyllylleen painoarvonsa mukaisesti sijoitettuna ja nimilapuin varustettuna auttaa ihmisriepua jäsentämään maailmansa ( skolastinen metodi ).
Lapsuudesta tutuin jako lienee erottelu eläimiin, kasveihin ja elottomaan kivikuntaan. Kulttuurimme elottoman betoniperustaisen pohjan valaja ja hulluin hyllyttelijä, kunnianarvoisa Aristoteles ymmärsi silti jo antiikissa, että vaikeinta on määritellä itse elämä ja siten erottaa elävä kuolleesta - hänhän tajusi, että elämä (materialistinen näkemys)on jonkinlainen aineen ominaisuus, vaikka ei vielä väittänytkään, että se ilmenisi aina sopivissa olosuhteissa. Tänään elämää luova absoluutti lie yhtä absurdi kuin hänelläkin eikä näkökulmakaan ole paljoa muuttunut.
Eläimet, joita antiikin aikoihin tunnettiin noin 520 lajia (nykyisin tunnetaan jo noin 26,5 miljoonaa lajia ) Aristoteles jakoi kahtia verellisiin ja verettömiin, mitkä hän määritteli pelkän punaisen hemoglobiinin perusteella. Vaikka hän erehtyikin perusteessaan, sattui jako kuitenkin samaan kuin myöhempi peruste selkärankaisten ja -rangattomien välillä. ( Mikähän lie syy ?)
Aristoteles jakoi vielä verelliset neljään ryhmään; eläviä poikasia synnyttäviin nelijalkaisiin, joihin kuuluivat poikkeuksena myös valaat, lintuihin, muniviin nelijalkaisiin ja kaloihin. Verettömiä eläimiä hänellä oli myös neljä ryhmää: Nilviäiset, äyriäiset, hyönteiset ja mustekalat. Kummasti on tämäkin jako pitänyt kutinsa, vaikka tutkimus on John Ray´stä alkaen kehittänyt taksonomiaa huimasti. John Ray keksi määritteet "laji" ja "suku" vuonna 1693 ilmestyneen opuksensa " Synopsis methodica animalium quadripedium et serpentini generis " mukaan.
Silti Ray´n taksonomia perustuu tiukasti parituhatta vuotta vanhempaan Aristoteleen jakoperusteeseen verellisistä ja verettömistä elukoista.
Kunnes ruotsalainen Carl von Linné teki uusjaon, jossa eläimet järjestettiin kuuteen luokkaan ja pantiin samalla arvojärjestykseenkin; 1. Nisäkkäät, joilla veri on punainen ja lämmin, synnyttävät eläviä poikasia ,2. Linnut, joilla myös veri on punainen ja lämmin mutta munivat, 3. Amfibit, joilla veri on punainen mutta kylmä, hengittävät keuhkoilla, 4. Kalat, joilla veri on punainen mutta kylmä, hengittävät kiduksilla, 5. Hyönteiset, joilla veri on vaaleaa, tuntosarvet nivelikkäät, 6. Madot, joilla veri vaaleaa, tuntosarvet nivelettömät. Ruotsalaisuudestaan huolimatta älysi Linné sijoittaa ihmisen eläinten joukkoon; hänen mukaansa ihminen kuuluu nisäkkäiden luokkaan ja siinä ordoon nimeltä "kädelliset".
Tämän jälkeen ranskalainen Georges de Cuvier, joka kylläkin uskoi lajien muuttumattomuuteen, perusti vertailevan anatomian ja järjesti koko luomakunnan uusiksi, vaikka Linnén työstä valtaosa säilyikin. Cuvier´lle oli tärkeämpää anatomiset erot kuin veren väri tai sen lämpötila. Niinpä Cuvier´n järjestelmässä luokittelu ei perustu evolutiiviseen peräkkäisyyteen, vaan lähinnä rakennetyyppeihin, jossa pääpaino oli luustolla ja hermostolla; ensimmäiseen pääjaksoon kuului selkärankaiset, toiseen nilviäiset, kolmanteen niveleläimet ja neljänteen kasvieläimet eli säteittäiset.
Cuvier´n kanssa eri linjoilla evoluutiokehityksen suhteen oli Jean Baptiste de Lamarck, joka jakoi eläimet vain kahteen pääryhmään selkärangan mukaan. Näissä molemmissa paleontologeissa kulminoitui jonkin verran edelleen ihmiskuntaa vaivaama kiista siitä onko elämän takana lajeja muovaava antropomorfinen absoluutti vai olisiko sittenkin elämä pelkkä aineen ominaisuus ja evoluutio sen yksi seuraus. Molemmat ukot ilmeisesti edustivat silti vain edellistä käsitystä ja jälkimmäisen kielsi ehdottomasti ainakin Cuvier.

Tässä mielessä taitaakin olla erilaisempi luokittelujärjestelmä saksalaisella Ernst Haeckelilla, joka keksi ns. biogeneettisen peruslain vuonna1866, mistä perustelut esitti teoksessaan " Die Welträthsel ". Haeckelin mukaan ontogeneesissä näkyy aina fylogeneesi lyhyenä esityksenä. Ja sehän panikin sitten koko evoluutiokehityksen muka sievästi järjestykseen ja osoitti paikkansa kullekin lajille ja kehitysvaiheelle.
Seurasi varsinainen ateistinen huuma, joka edelleen elää muutamien ihmisten mielissä tuottaen sivutuotteenaan väitteen apinoista ihmisten esi-isinä tai ahvenesta samanlaisena kyrmynä kuin mekin joskus olemme...
Mutta vertaileva anatomia, joka kehittyi Haeckelin keksinnön jälkeen, on todella mielenkiintoista; vertailu homologisten elinten välillä osoittaa, että keuhkojen evolutiivinen alkuperä on uimarakko, keskikorvan luumme ovat samaa syntyä kuin matelijoiden tietyt luut, umpisuolella on oma historiansa jne
Ja tänäänhän meillä onkin jo kaiken "elollisen" kattava sukupuumme, jonka haaroittuminen ja lajien sukulaisuudet sekä evoluutiolinjat johdetaan sytokromi c-molekyylin aminohappojärjestyksen erojen ja yhtäläisyyksien perusteella. Tässä sukupuussa ihmisen ja apinan yhteisen alkumuodon ero ihmiseen on luokkaa yksi mutaatio, sen ja kengurun yhteiseen alkumuotoon ihmisapinalla seitsemän ja kengurulla neljä mutaatiota; kehityslinja, joka johti kärpäseen, vaatii kolmetoista mutaatiota kun siitä alkanut linja ihmiseen kolmekymmentäyksi...

Aiheeseen liittyviä nettiosoitteita ja luettavaa:
Argumentti.fi: http://www.argumentti.fi/
http://www.eeropaloheimo.fi/megasuom.htm

"La ilaha illa Allah, Muhammad rasul Allah" ( ei ole muuta jumalaa kuin allah, ja Muhammed on hänen profeettansa) lie lyyrisimpiä uskonnollisia säkeitä mitä maailmanhistoria tuntee. Ainakin se on yksi kaikkein eniten lausutuimpia. Silti monikaan tuskin tulee ajatelleeksi, että tämä alunperin quaraysh-heimon pääjumalan nimikin on itse asiassa etymologisesti aivan sama kuin eel, eloah, jonka juutalaiset olivat keksineet joitakin vuosisatoja aikaisemmin. Kukin kulttuuri synnyttää oman lyriikkansa, jota tutkimalla pääsee aika lähelle myös kielen semanttista ydintä.

Aivan päivänvastaiseen suuntaan alkoivat juutalaiset kabbalistit kehittää hepreankielisiä tekstejä, joiden tulkinnan keskus jo 200-luvulla siirrettiin Palestiinasta Babyloniin, jolta ajalta on peräisin mm. Sefer Jetsira, "luomisen kirja". Ehkäpä tällöin alkoi myös se kielellisen kehityksen suunta, joka on vienyt useimmat kielitieteilijätkin joron jäljille. Juutalaiset tämä suuntaus taisi opettaa ainakin laskemaan.

Väitetään, että arabiankielistä runoutta ei voi kääntää muille kielille ja silti säilyttää sen lyyrisyys. Runoudessa on kuitenkin paljon universaaleja elementtejä, jotka perustuvat ennemminkin ihmisten yhteiseen mentaaliseen kieleen kuin erilaisiin kommunikoinnin fonologisiin systeemeihin. Parhaiten tämä näkyy "runokielten" lisäksi sanojen juurissa, jolloin erottuvat toisistaan taas kerran agglutinoivat kielet ja fleksiokielet. Nykyisen arabian kielen alueella puhuttiin aikoinaan mm. agglutinoiviin kieliin kuuluvaa sumeria ( jonka tunnetuimpia nykytutkijoita lienee J.A.Halloran). Kulttuurisesti vaikuttavampi oli kuitenkin "koptilainen" Egypti ja varsinkin Persia, jonka avestan liturgiset gathat antoivat muodot myös myöhemmälle arabialaiselle runoudelle. Monen suomalaisen mielenkiintoa on herätellyt aika ajoin toistuvat väitteet suomenkielen ja sumerin sukulaisuudesta. Toisaalta myös Egyptin muinaiskielelle ja etenkin mytologialle on haettu yhtäläisyyksiä sekä kielestä että Kalevalasta. Vaikka Wettenhovi-Aspan tutkimuksia aikanaan naurettiin ( "Suomen Kultainen Kirja", 1935) on niissä vakavastikin otettava puoli, joka osoittaa kiistattomasti Kalevalan mytologian yhteiset piirteet Lähi-Idän vastaavien kanssa. Tässä onkin mielenkiintoisinta se, että miten tarinoiden "ideoiden" sallitaan kulkeutuneen äärimmäiseen Pohjolaan - Bysantin kautta ilmeisesti; mutta kun reittiä Bysanttiin "hallitsee" ruotsalainen viikinkiys, on hyvin vaikea sopeuttaa etelän mytologioiden kulkeutuminen vallitsevaan historiankirjoitukseen.

Runomitta eli metrum on tulkittavissa abstraktiksi rytmikaavaksi, joka ohjaa kielellisen aineksen järjestymistä ja siten myös rytminkulkua runomittaa noudattavissa teksteissä.

Runomitan keskeinen rakenneyksikkö on säe. Säkeet on tapana kuvata kahden tai useamman runojalan muodostamiksi kokonaisuuksiksi; runojalka puolestaan sisältää vähintään kaksi tavua, joista ainakin toinen on nousussa ja toinen laskussa. Yleisimmät runojalat ovat jambi, trokee, anapesti, daktyyli ja peoni. Runojalan käsite on kuitenkin epäkäytännöllinen ja onkin paljon yksinkertaisempaa kuvata säe säännöllisesti vuorottelevista nousuista ja laskuista koostuvaksi jonoksi.

Säkeet muodostavat säkeistöjä. Runon säkeistörakenne voi olla hyvinkin vapaa, ja se saattaa kokonaan puuttuakin; esim. kalevalamittaisessa runossa säkeet eivät kytkeydy säkeistöiksi, vaan ovat runon välittömiä rakenneyksiköitä. Runon rakenne voi olla kiinteä; niinpä sonetti sisältää 14 määrätavalla neljäksi säkeistöksi ryhmittyvää säettä. Yleensä runo kuitenkin koostuu kahdesta tai useammasta samanrakenteisesta säkeistöstä. Riimin eli loppusoinnun olennainen tehtävä on sitoa eriasteiset säkeistön osat kiinteästi toisiinsa. Suomenkielisen runouden säkeistötyypeistä yleisin on kahden säeparin muodostama nelisäe. Koraanin 114 suuraa ovat rytmillistä ja loppusoinnullista proosaa, joista ensimmäinen, avauksen suura käsittää seitsemän jaetta. Persialaisen avestan tekstit ja varsinkin qasida-runot sekä myöhemmät gaseelit olivat lyyrisempiä, ehkä laulettuja runoja jne.

Runomitta sinänsä on kielestä riippumaton, ja se voidaankin osoittaa mm. erilaisten graafisten merkkien avulla. Runossa mitan toteuttaa kuitenkin nimenomaan kielellinen aines, yleensä niin että säkeen nousuihin ja laskuihin sijoittuu erilaisia tavuja. Sen perusteella, mitkä kielen ominaisuudet ovat mitan kannalta olennaisia, erotetaan erilaisia metrisiä systeemejä. Esimerkiksi dynaamista systeemiä noudattava mitta perustuu painollisten ja painottomien tavujen vuorottelulle; mm. germaanisten kielten mittasysteemit ovat luonteeltaan tällaisia. Kreikan ja latinan runous taas noudatti durationaalista systeemiä: siinä metristä nousun ja laskun vastakohtaa edustaa kielessä pitkän ja lyhyen tavun oppositio.

Suomenkielisessä runoudessa esiintyy ainakin neljä metristä systeemiä. Ehdottomasti hallitsevin on dynaaminen systeemi, joka sijoittaa painollisen tavun säkeen nousuun ja painottoman laskuun. Aivan omaa systeemiään edustaa kalevalamitta, joka asettaa tavujen sijoittumiselle säkeeseen kaksi vaatimusta: pitkä pääpainollinen tavu ei saa esiintyä laskussa eikä lyhyt pääpainollinen nousussa mutta rajoitukset eivät koske säkeen alkua. Kolmas suomenkielen mittasysteemeistä vastaa antiikin runomittaa: siinä lyhyt tavu ei esiinny nousussa eikä pitkä pääpainollinen tavu laskussa. Neljäntenä on tanka- ja haikurunoissakin nähtävä syllabinen systeemi, jossa säkeet koostuvat tietystä määrästä tavuja, mutta tavujen laatua koskevia rajoituksia ei ole ( tankan muodostaa viisisäkeinen säkeistö, eri säkeiden tavumäärä on 5+7+5+7+7).

Ai niin otsikon vuoksi on tässä kohdassa mainittava, että suomalaiset tiesivät kai jo kivikaudella, että on kahdenlaisia käki-lintuja: toiset kukkuvat terssissä ja toiset kvintissä. Sama näkyy kansanlaulujemme intervalleissa.

Enempää välittämättä mytologisista yhtäläisyyksistä, jotka ovat kulttuurisia, voidaan myös "ikivanhoissa" fonologisissa systeemeissäkin nähdä samoja piirteitä, joita ei voi selittää pelkän sattuman tuotteeksi; ihmiselle on aina ja joka puolella maapalloa ollut erittäin tärkeätä kyky ennustaa tulevaa. Ennustustaito onkin kai vahvimmin muokannut eri korkeakulttuureja ( kuten vähemmänkin tunnettuja) kuin mikään muu "taito". Suomessa sana "arpa" tuottaa suuren sanueen; arvata, arvoitus, arvo, arvostus jne.

Tietäjän noitarummun orba on kalistin. Arba on turkinkielellä "noitua, ennustaa". jakuuttien kielellä arbã tarkoittaa uhraamista. Andeilla puhutun ketsuan kielellä ennustaa on arpaj, japaniksi araware ja tamilin kielellä ari. Latinassa arb-juuri esiintyy arbiter-termissä, joka tarkoittaa johtajaa, taitajaa, tietäjää, ja josta italiaan on saatu tuomaria tarkoittava àrbitro, àrbitrare ( ratkaista, arvioida) sekä lopulta myös àrbitràrio merkityksessä mielivaltainen.

Sanajuuri, jossa yleensä kaikissa kielissä a-foneemin semeemi koetaan "suurena, isokokoisena, merkittävänä" ja siihen liittyvä täryäänne r, joka päättyy huulet ja "hengen" sulkevaan p-konsonanttiin muodostaa melko universaalin ilmaisun, joka symboloi ennustamista. Ele ikäänkuin lupaa ensin paljon mutta lopettaa kesken.

Vanhaan metsästys-kalastuskulttuuriin liittyy aj-juuri, esimerkiksi suomen kielessä sanassa ajaa eli siis metsästää takaa ajamalla. Toisen tulkinnan mukaan juureen liittyy merkitys "hätistää", jolloin ilmaisun voisi ajatella kehittyneen eläimen häätämisestä eteenpäin ajajan huutaessa "ajjj". J-konsonantti liittyy i-vokaaliin, jotka yhdessä muodostavat voimakkaasti ja pitkälle kuuluvan kaikuvan äänen. Suomenkielessä tämä näkyy murteissa, jossa j kahdentuu ja saa eteensä i:n ( ajjaa, aijjaa). Mongolin kielessä vastaava ilmaisu on ajala, kannadan ajana, japanissa ajumi ja ketsuassa aiuai.

Suomen lähikielissä ajaa-sanan synonyymeja ovat; karjalassa ajoa, virossa ajada, mutta saamessa yllättäen vuoggjet, syrjäänissä vojny, votjakissa ujynu ja vogulissa oji.

Pois ajamista suomessa tarkoittaa sana "karkoittaa", josta alkuosasta löytyy universaali juuri "kark". Ketsuassa samaa merkitsee sana karkoj, unkarissa kerget, mongolissa jaria, kannadassa karipu ja japanissa kari, mitkä kaikki ymmärretään myös tarkoituksessa metsästää ajomiesten avulla. Juurella lie läheinen yhteys koiran ärinään.

Täysin toisenlainen ilmaisu syntyy kun edellä olleen aj-ilmaisun eteen lisätään n-konsonantti, jolloin syntyy naj-juuri. Suomessa sanat nainen, naida vastaavat mongolissa nai-sanaa, tamilissa naya, japanissa naii ja ketsuassa naja. Karjalassa, virossa ja vepsässä synonyymi on naine, vatjassa nain ja liivissä naì. Kaikki nämä sanat ovat siis suomen nainen ja naida -sanojen synonyymejä.

Suomen kuolla-sanan juuri on "kol", mikä sekin merkityksessä kuolla, tappaa näkyy tamilissa kool, ketsuassa kolloj, mongolissa xoru- ja japanissa korosu ilmaisuina. Suomalaisugrilaisissa kielissä kuolla on vepsässä kouda, vatjassa koolla, virossa koolda, mordvassa kuloms, syrjäänissä kuvny, vogulissa holi, unkarissa hal jne.

Jos haluaisi etsiä juurelle onomatopoeettista alkusyytä, mieleen tulee helposti kuolevan viimeinen henkäisy, jossa soinniton klusiili alussa, " tyhjentävä" vokaali o taikka uo, joka päättyy kielen levittävään lateraaliin l sopii hyvin universaaliksi ilmaukseksi kyseisestä tapahtumasta, joka tuskin koetaan erilaisena oltiinpa missä tahansa.

Suoli-käsitteen juuri "sul-" näkyy mongolin sanassa culu, ketsuan -culi, brahuin kielellä xool ja japanin tsoo. Juuren merkityksen kehitykseen suomessa lie vaikuttanut kalastusvälineiden kuvauksessa tarvittu sol-juuri, joka yhdessä suolena tarkoitti rysien

ja nuottien sekä kalapatojen pyydyksiin liittyvää suolimaista nielua, mikä solmituin verkoin rakennettiin.

Mutta sana "solmu" on sinänsä erittäin mielenkiintoinen ja paljastava - ottaen huomioon, että maailman vanhimmat solmut on löydetty Suomesta. Ja solmu on yksi kaikkien aikojen suurimmista keksinnöistä, ja muodostaa hyvin merkittävän mutta huomaamattoman ( itsestään selvyytenä pidetyn) ryhmän yllättävän monimutkaisia innovaatioita, joiden toiminnallista neroutta maallikko ei usein pysty edes aavistamaan.

Germaanithan käsittivät solmut "kyhmyinä" ( engl. knot, saks. knöte). Saksan "knüpfen", solmia,kiinnittää,sitoa on erittäin kuvaava termi, sillä sanan johdos "knubbig" tarkoittaa pahkuraista, möhköistä, äreää, hirveää ja mahdotonta.

Juuresta on johdettu melkoinen sanue, josta esimerkiksi solki, ( joka sekin pitää yhdessä, sitoo kuten solmu) näkyy muinaisnorjassa ja islannissa sanana sylgja ja indoeurooppalaisessa kantakielessäkin selku-sanana, joskin sekin etymologia osoittaa etteivät germaanit ymmärtäneet sanan semanttista puolta lainkaan, vaikka lainasivat sen itämerensuomalaisilta. Germaanisissa kielissä selku on nimittäin etymologinen lähtökohta vääntynyt, taipunut -käsitteille ja koskee siis vain solkea.

Sul-juuri muodostaa toisenkin sanarykelmän perustan; suomessa siihen liitetty paljas a-vokaali luo sanan "sula". Juuresta muodostetaan myös sana sulku, joka alunperin merkitsi juoksevaa, virtaavaa esimerkiksi merkityksessä "nuha", mutta sitten myös patoa ja sulkemista. Pitkä a muodostaa verbin sulaa. Vertaus edelliseen germaaniseen merkitykseen tällä sula-sanalla on täysin päinvastainen tarkoitus eli helppo, olla sula, verbinä sulaa, pehmetä. Merkityskenttää hahmottavat sanat solua ja sujahtaa, josta ensimmäisen suhuäänteen vaihtamalla "poksahtavaan" p-konsonanttiin, saa nopeasti tapahtuvat pujahtaa- sanan sekä merkittävän pula-ilmaisun. Pula yhdistettiinkin suomen kielessä aikoinaan sulaan siten, että ns. uhe-, uhkuavanto eli itsestään alhaalta päin lämpimämmän veden "puhaltama" sula oli nimeltään pula. Joutua pulaan on johdos tästä. Vaikka samanlainen merkitys jäässä olevana sulana ei kuulukaan kannadan kielen ilmaisuun "suluvu" tai turkin "sulauma" tarkoittavat ne silti helppoa ja sulaa, kuten japanissa surasura ja ketsuassa tsulu. Mistä voi päätellä sul-juurenkin olevan "vanhoissa" kielissä universaalin juuren.

Vastaavia juuria on satoja. Jotkut liittyvät toisiinsa aivan yllättävällä tavalla; esimerkiksi edellä mainittu sol-juuri ja puu siten, että puu-sanan ikivanha johdos on puuttaa, puuttua, jonka yhtenä merkityksenä (alkuperäisenä) on tarttua kiinni, takertua pohjaan ( verkko taikka nuotta) - tällöin solmia kiinni ja puuttua ovat synonyymeja.

Synonyymius vahvistuu vielä käsitteiden lähtökohdan vuoksi kun tiedetään, että veneet ja verkot solmittiin alunperin puiden juurilla ja juurista, joten "puuttamisella" saatettiin ymmärtää sitomista ja tarttumista muutenkin. Puu itsessään voidaan suomessa liittää ympäristöön, jossa "maaemä puhuu puut mehistä maan mehtiksi maan" - mikä fyysisesti on aivan totta ja ihmeen osuva oivallus.

Jur-juuri merkityksessä "kasvin juuri, alkuperä, kotipaikka" on sekin melko universaali.

Suomessa juuri, turkissa jurt, tamilissa ueer, japanissa yurai ja ketsuassa jura merkitsevät kaikki samaa käsitettä. Jos taas vilkaisee suomen jur-alkuisia sanoja, jurahtaa, jurrikka, jurnata, jurnuttaa, juro, juroa, juurakko, juureva, juuri, juuris, juurtaa, juurtua ja juurus, on kaikkissa helposti tuntuva "semanttinen jähmeys" ja paikkaan sitoutuminen, jonka alkuperäksi voi sillekin löytää perin animaalisen ilmaisun, mikä urahdus, urina ei ole lainkaan "kielestä kiinni" kuten

kieli-sanan juuri "kele". Kielihän tarkoittaa sekä elintä että puhuttua kieltä. Tamilissa täysin vastaavamerkityksinen ilmaisu on kilavu, mongolissa kele(n), ketsuassa qallu ja japanissakin kotoba ( l korvautuu t:llä). Kieli-sanaa on perinteisesti pidetty suomalaisugrilaisena sanana ja poikkeavana indogermaanista käsitesymbolista.

Niinpä juuri sen, että agglutinoivilla kielillä on uskomaton määrä vastaavia rakenteita, joiden avulla niitä voidaan pitää sukulaiskielinä, on saanut kielitieteilijöitä väittämään kyseisten kielten puhujien fyysisesti vaeltaneen jostain heidän keksimästään "alkukodista" . Ja sama seikka toisinpäin; kun fleksiokielistä ja fuusiokielistä ei voi löytää samaa alkuperäispiirrettä on vedetty johtopäätökset etteivät niiden puhujat ole fyysisesti siirtyneet minnekään, vaan ovat alkuperäisiä kuten esim. ruotsalaiset kielineen, joiden historia ulottuukin lähes tuhat vuotta taaksepäin. Periaatteessahan tällä ei ole juurikaan merkitystä - ellei sitten puhuta juurista ja puutarhanhoidosta.

Joskin kielen oppimiselle tällä ymmärryksellä saataa olla aivan ratkaiseva merkitys.

Opetusministeriön julkaisussa 30.4.2007 otsikolla "Ehdotus toimenpideohjelmaksi mediataitojen ja -osaamisen kehittämiseksi" sanotaan mm näin:
"Viime vuosina oppimisympäristöt ovat nousseet uudella tavalla esille koulutuspoliittisessa keskustelussa. Media ja tieto- ja viestintätekniikka ovat keskeinen osa tulevaisuuden oppimisympäristöä. Ne ovat mukana ihmisten työssä, koulutuksessa, harrastuksissa ja vapaa-ajassa, ja ne lisäävät myös näiden osa-alueiden limittymistä toisiinsa. Laajakaistayhteydet ja helppokäyttöiset verkkojulkaisuohjelmat ja -alustat mahdollistavat käyttäjien laajamittaisen osallistumisen tiedon, aineistojen, teosten tms. tuottamiseen ja jakamiseen. Virallinen, epävirallinen ja arkioppiminen linkittyvät ja tukevat toisiaan ja muodostavat elinikäisen oppimisen jatkumon. Median vaikutukset ulottuvat vahvasti lasten ja nuorten kasvuun ja sosiaalistumiseen. Internetissä tarjolla oleva laaja julkisuus on aiheuttanut uudenlaista huolenaihetta aikuisille varsinkin tietoturvallisuudesta, kun moni nuori on vienyt tuotoksiaan verkkoon."
Mediataitojen kartuttamisen sijasta julmetun monet vanhemmat, valtaosa opettajista ja tyhjätaskuiset kunnanisät laidasta laitaan kääntävät selkänsä tälle todellisuudelle ja valitsevat sekä itselleen että lapsilleen kuljettavaksi sen kivisen ja kaidan polun, jota mahdollisesti itsekin ovat koko elämänsä ajan kulkeneet; tien joka nykyisin kulkee läpi kieltotaulujen helvetin. Ei tuon polun varrella ennen ollut montaakaan kieltotaulua vaikka sääntöjä opittavana aikoinaan olikin paljon. Kieltotaulut ovat syntyneet kuin sienet sateella - sateessa jonka jälkeen ennustettiin tulevaksi maailmat hukuttava informaatiotulva. Helvetiksi "kaidan polun kulkijoille" ympäristön onkin muuttanut se itkuinen ilmapiiri joka näkee vain loppuja, maailman pahana, tiedonvapauden vääränä ja tulevaisuuden toivottomana.

Toki vapaus on vaikea asia ja avoin tieto vaarallista - jos vastakkain asettuvat mitään tietämätön ja tietävä. Tai viatonta vastaan sairas paskiainen. Globaalissa kilvassa voiton vie silti aina se joka tietää enemmän ja osaa käyttää tietojaan. Mediakasvatus onkin valmennusta sotaan. Ensisijaisesti siihen sotaan jota jokainen käy itseään vastaan; tietämättömyyttään, pöljyyttään ja osaamattomuuttaan. Mutta myös pelkojaan, luulojaan ja harhojaan vastaan. Elämme alati kiihkeämmin sykkivässä mediassa joka ympäröi ja peittoaa meidät väkisin ellemme opi uimaan ja pysymään sen pinnan yläpuolella.

Mediataitoja on kuitenkin mahdotonta oppia tyhjin käsin ilman välineitä.

Järkyttävää tässä tilanteessa onkin se, että meillä tässä kaatosateessa jotkut ikäänkuin hakkaavat kuvittelemansa nousuveden rajaan kylttejä " Uimakoulut on syntiä"," Älä mene uimaan", "Uiminen kielletty", "Varokaa haita"....

...ja ovat selvästi salaa tyytyväisiä pystyessään näin painamaan kehityksen jarrupolinta.