|
|
|
...dokumenttia on tulossa..
|
Yleispoliittinen tilanne kun kansanopetus alkoi
Enontekiön kunnassa on ollut kaiken kaikkiaan yhdeksän koulupiiriä. Ikäjärjestyksessä katsoen vanhin ja epävirallisin oli Enontekiäisen kuntana nähty Venäjän vallan aikainen Suomen Suuriruhtinaskunnan koko luoteinen kolkka, jonka poliittinen arvo oli olematon mutta maantieteellisesti niin tärkeä, että tsaari sijoitti sotilaitaan varmistamaan Skibottenista alkavaa huoltoreittiä. Toisessa päässä oli Kemi Itämeren satamineen sekä ikivanhat maareitit Vienan Kemiin ja muuhun Karjalaan. Tsaarin sotaväen osastoja oli sijoitettuna 1900-luvun alussa Hettaan ja Vuontisjärvelle asti vaikka pääreitti Kilpisjärveltä Karesuvannon ja Muonion kautta Kemiin olikin tärkein. Ensimmäisen maailmansodan aikanahan tämän reitin arvo saarretulle Venäjälle oli elintärkeä.
Ruotsinvallan aikana Käsivarren ( Yliperän) alueen toiminnalliset suhteet olivat suuntautuneet Jukkasjärveen ja muutenkin Enontekiön koko asutus oli painottunut enemmän länteen päin. Suomen sodan päättyminen merkitsi usean kylän jakautumista kahtia ja vuorovaikutuksen vaikeutumista valtakunnanrajan tultua väliin. Tämä myös muutti kunnallista keskipistettä ja lisäsi itäkylien suurempaa painoarvoa koska nämä olivat säilyneet kokonaisina. Toisaalta edelleen käytettyjä ja arvokkaita olivat uusien teiden lisänä jokireitit ja järvet, joita eri neuvvoin kuljettiin kesäisin ja talvisin. Merkittävää tässä oli nimenomaan se, että asutus oli alunperin syntynyt näitä ikivanhoja reitistöjä käyttäen.
Vuosina 1854-1856 käytiin Krimin sotana tunnettua Turkin ja Venäjän välistä sotaa, johon Ranska ja Englanti sotkeutuivat estääkseen venäläisten vaikutusvallan kasvun Balkanilla , jossa varsinkin slaavilaisiin kansoihin kuuluvat serbit olivat joutuneet ottomaanien alistamiksi. Kesken Krimin sodan vuonna 1855 oli kuitenkin valtaan noussut Aleksanteri II, joka osoitti että Venäjän tavoitteet ulkopolitiikassa olivat samanlaisia kuin sisäpolitiikassakin - ja lopetti mm maaorjuuden v. 1861 ( samana vuonna kuin Rovan Niku laski Vuontisjärven).
Tsaari Aleksanteri, joka oli myös äitinsä Preussin prinsessa Charlotten poika, oli myös Puolan hallitsija. Hänet tunnetaan "vapauttaja-tsaarina" siinäkin mielessä, että hän kannatti eurooppalaisen kirkollisen reformaation ydinajatusta - kansan opettamista lukemaan ja kirjoittamaan siksi, että vain sellainen kansakunta joka pystyy hallitsemaan tietoa on inhimillisesti vahva ja itsenäinen. Aleksanteri II tiesi ettei lukutaidottomalla ihmisellä, oppimattomalla maaorjalla ollut mitään mahdollisuutta vastustaa myytein, kirjoin ja uskomuksin varustautunutta vallanpitäjää. Hänen mielestään niin suomalaiset kuin puolalaisetkin voitiin vapauttaa ruotsalaisten ja Rooman kirkon hallinnasta vain opettamalla kansat lukemaan itse. Saattoihan toki tsaarin toimien perusteena olla se kouluhistorian hallitsijoihin liittämä "valistuneisuuskin", minkä historian kirjoittajat mielellään liittävät kuninkaallisiin, jotka muka ovat siksi tavallisten ihmisten yläpuolella että ovat "yleviä ja valistuneita" - mutta järkevin peruste tuon ajan hallitsijan toimille lienee silti yksinkertaisesti vain se, että Venäjän tsaari pyrki varmistamaan suomalaisten uskollisuuden, joka ruotsalaisen virkamiehistön, aateliston ja ruotsinkielisen omistajaluokan edelleen pitäessä valtaa Suomessa oli kyseenalaista.
Joka tapauksessa vuonna 1866 annettiin Suomen Suuriruhtinaskunnassa kansakouluasetus. Tavallisen kansan opettamisajatus oli tuohon aikaan Euroopassa jo laajalle levinnyt aate, minkä voi ajatella saaneen lisäpotkua kristillistä kirkkoa repineestä protestanttisesta liikkeestä. Tätä kirkon reformaatiotahan Suomessakin oli ajanut aikoinaan piispa Mikael Agricola (1510-1557), jonka nimiin on pantu suomen kirjakielen keksiminen. Monesti tuntuu etteivät ne syyt, joiden vuoksi juuri tuolloin piti "keksiä" suomalaisille oma kirjakieli tule historiaa luettaessa esille lainkaan. Agricolan itselleen ottama sukunimi oli enne ja kuvastanee sitä kulttuurista näkemystä - sokeutta, joka jätti pimentoon ainutlaatuisen suomalaisen erätaloushistorian, kulttuuriperinteet joiden varassa pohjoisen ihmiset olivat eläneet tuhansien vuosien ajan.
Kielet politiikan välineinä
Kolmesataa vuotta Agricolan jälkeen hänen keksinnölleen tuli laajempaa käyttöä tavallisten mattimeikäläisten lasten päästessä opettelemaan lukemis- ja kirjoitustaitoa "omalla äidinkielellään". Agricolan rakentamasta kielestähän jäi Suomessa puhutuista murteista vanhin, sen sanastoa ja rakenteita pois sillä hän tunsi vain eteläiset, nuoremmat murteet. Näistä kielen osista ovat osittain rakentuneet myöhemmin mm Norrbottenin meänkieli ja Ruijassa puhuttu kveenikieli, jotka molemmat on hyväksytty omiksi kielikseen. Tämä seikka sekä saamenkielisten oikeudet äidinkieliseen opetukseen muokkasivat Lapin koulujen opetusta ja koulupolitiikkaa sekä myös myöhempää saamelaispolitiikkaa nykypäiviin saakka.
Suomen kirjakielen perustan kapeus (tai oikeastaan kirjakielen perustajien kulttuurinäkemyksen kapeus) on aiheuttanut myös monta väärinkäsitystä pelkästään esihistoriamme ymmärtämisessä ja on vaikuttanut omalta osaltaan siihen virheelliseen historiakuvaan, jossa suomalaiset edustavat vain agraareja kulttuuriperinteitä ja ovat siksi maahan tunkeutuneita kolonialisteja ja vain saamelaiset nähdään alkuperäisinä paimentolaiskulttuurin mutta yllättävästi nykyisin myös muinaisen erätalouskulttuurin edustajina. Kysymyshän ei ole niinkään geneettisestä edustuksesta vaan nimenomaan kielellisestä ja kulttuurisesta perimästä, jolloin ristiriita kohdistuu voimakkaimmin ns kansanperinteisiin, elintapoihin, rakennusperinteeseen ja - kielen käsitteistöön.
Tällä historiakäsityksellä oli valtava merkitys 1800-luvun puolivälissä siksikin, että kansanopetuksen yleistyessä Suomessa vahvistuivat myös kansallisuusaatteet. Ja kun fennofiilit rakensivat suomalaisuutta jättivät hekin tietysti kuvan ulkopuolelle taas vanhimmat suomalaiset kulttuuripiirteet, erästäjä- ja kalastajasuomalaiset, lappalaiset ja "metsäläisyyden". Kansallinen suomalaisuus voidaan siten nähdä monesta eri kulmasta, ja edellä esitetyn näkökulman puuttuminen kuvasta saikin aikoinaan aikaan myös veriset kiistat Kalevalarunojen alkuperästä. Eikä tuo kiista ole kai vieläkään laantunut, ja kalevalaisen runoperinteen arvoa on syyttä vähätelty siksikin. Enin kiista liittynee kuitenkin kysymykseen mistä ja miltä ajalta runot ovat peräisin.
Vain puoli vuosisataa myöhemmin kansanopetuksen yleistymisestä Suomi itsenäistyi oltuaan lähes sata vuotta Venäjän valtakunnan osana ja kansan oltua useita satoja vuosia ruotsinkielisen yläluokan alamaisia, joilla ei ollut kielellistä tasa-arvoa ruotsinkielisten kanssa.
Samanlainen henki jatkui ja vääristi tiettyjä kielisuhteita myös pohjoisessa Suomessa. Nyt kärsijänä olivat saamenkieliset, joiden kielellisiä oikeuksia loukattiin sekä historiallisista että nationalistisista syistä. Erityisen paljastavaa onkin kun historian dokumentteja lukee tarkkaillen sitä mikä kieliryhmä kulloinkin on ollut vahvimmin vallan kahvassa.
Enontekiön ensimmäiset kolme koulupiiriä - kaksi rakentamatonta
Vuonna 1866 annetun kansakouluasetuksen oli valmistellut tsaarin hallinnolle Uno Cygnaeus.
Se mahdollisti kansakoulujen perustamisen muttei velvoittanut lähettämään lapsia opiskelemaan. Hetan kansa- ja käsityökoulun perustaminen 1888 oli tämän lain seurausta ja yksityisten puuhamiesten ansiota. Koulu olikin yksityinen eikä suinkaan kuntaorganisaation päätöksin aikaansaatu. Seuraava askel oli kunnan jakaminen kansakoulupiireihin. Tämä saatiin Enontekiöllä aikaiseksi 27.12.1900 ja senaatti vahvisti piirijaon 31.7.1901. Sen mukaan kunta jaettiin kolmeen kansakoulupiiriin, joista Hetan piirissä laskettiin olevan 40 kouluikäistä lasta, Palojoensuun koulupiirissä 79 lasta ja Peltovuoman piirissä 67 kouluikäistä. Vaikka piirijako suoritettiin 1901 rakennettiin koulut näihin kahteen muuhun piiriin vasta kolmekymmentä vuotta myöhemmin vuonna 1930.
ja lopulta yhdeksän kansakoulua
Vasta toisen maailmansodan jälkeen kansanopetusta muutettiin niin että vuodesta 1947 alkaen oli jokaisen kouluikäisen lapsen osallistuttava opetukseen riippumatta koulumatkan pituudesta. Sodan jälkeen tämän oppivelvollisuuslain lisäksi voimaan tuli uusi koulupiirijako, jossa Enontekiön kunnan alue jaettiin seitsemään kansakoulupiiriin. Kun Kerässiepin liitto Hetan kanssa jouduttiin purkamaan laittomana vuonna 1962 oli siitä tehtävä oma koulupiirinsä. Se oli Enontekiön yhdeksäs ja lyhytikäisin, sillä piiri lakkautettiin itsenäisenä jo keväällä 1965.
31.12.2007 L.O.
|
|
|
