Peda.net > Portaal hoofdpagina > Hoofd Portaal >

tekstiveräjä

NAAR BEHEER >>    

Biologian esitelmä

Maakotka eli Aquila chrysaetos

arcade

Suurikokoeisen maakotkan siipienväli on yleensä kaksimetriä.
Väriltään se on musta-ruskeasta tummaan ruskeaan a sen nokka
on kullan keltainen.

Sen pääravintoa ovat murmelit, jänikset, sekä hiiret. Se saatta
syödä myöskin lintuja, näätiä, kettuja ja jopa vuohia ja lampaita.
Nälissään se myöskin syö eläinten raatoja.
Saalistuksessa sitä auttaa paljon sen erinomainen näkö ja joskus
myöskin toinen kotka saalista toisen kanssa.


Nykyään maakotka on vuoristoilla, sekä syrjäisillä seuduilla
viihtyvä asukki.
Maakotkan pesä on yleensä vanhassa puussa tai kallionkiellekkeellä.
Pesään naaras hautoo kaksi munaa tammi-toukokuun välillä. Poikasia
emo ruokkii 11-12 viikkoa, kunnes ne aloittavat lentämisen, yleensä
kuitenkin vain toinen poikasista selviää.
Maakotka pari on koko elämänsä saman kumppanin kanssa ja
pari saattaa esimerkiksi saalistaa samaa eläintä yhdessä.


Saiga-Antilooppi eli Saiga tatarica

Saiga-Antilooppi on laajalle Venäjän, sekä Mongoolian aroille levinnyt
sorkkaeläin.

Kooltain eläin on 0,6-o,8 m ja painaa 36-63 kg. Saiga-antiloopin
nenä on kehittynyt epätavalliseksi torveksi, lämmittääkseen kylmää
ilmaa, tai sitten estääkseen hiekan pääsyn nenään kesäisin.

Pääasiassa antilooppi syö suolaheinää ja useita aronkasveja. Antilooppi
pystyy selviämään pitkään vähällä ravinnolla.

Vuonna 1993 saiga-antilooppeja oli vielä 1,2 miljoonaa, mutta
alle kymmenessä vuodessa 97,5 prosenttia lajista hävisi runsaan salamet-
sästyksen vuoksi.
Nykyään Saiga-antilooppia on enää noin 30 000 yksilöä, mistä suurinosa
on naaraita. Laji on nykyään luokiteltu äärimmäisen
uhanalaiseksi.



Hamsteri eli Cricetus Cricetus

Tämä pieni eloisa jyrsijä elää enimmäkseen Aasianpuoleisella Venäjällä,
suurilla aroilla tai autiomailla. Pääasiassa hamsterit liikkuvat öisin, paeten
paahtavaa aurinkoa.
Hamsteri on erakko, ja se elää lähes koko elämänsä ajan yksin. Se käyttäytyy
agresiivisesti toisiakin hamstereita kohtaan.
Hamstereilla on monia vihollisia, pääasiassa näätäeläimet, sekä petolinnut.
Myöskin ihmiset ovat metsästäneet hamstereita, niiden kestävän turki ja
hyvän makuisen lihan vuoksi, mutta myöskin niiden aiheuttamien tuhojen
takia.
Hamsterin pääravintoa ovat kasvit, kuten; versot, juuret, lehdet, hedelmät
ja siemenet. Joskus ne syövät myöskin hyönteisiä, sammakoita, linnunpoikasia,
tai käärmeitä ja liskoja. Hamsteilla on poskissaan suuret poskipussit, joilla ne
voivat kuljettaa syötäväänsä kätköihin.
Talvisin hamsterit vaipuvat talvihorrokseen, mutta koska se ei saa syötyä tarpeeksi
ravintoa, jotta se riittäisi koko horroksen ajaksi, se herää seitsemän päivän välein
syömään ruokaa varastoistaan. Joskus hamsterin varastoista saattaa löytyä
peräti 90 kiloa sen varastoimaa ruokaa. Yleensä talvihorroksessa olevan hamsterin
sydämen sykä laskee neljästäsadasta neljään kertaan minuutissa.
Horroksesta herättyään naaras sietää muutaman päivän uroksen seuraa, mutta tultuaan
tiineeksi, se häärää uroksen matkoihinsa. Kolmen viikon kuluttua naaras synnyttää
3-15 karvatonta poikasta, kunnes se kuukauden kuluttua vieroittaa poikaset itsestään.
Hamstereiden elinikä on enintään kolme vuotta.


Aromurmeli eli Marmota Bobak

Tämä oravien heimoon kuuluva sosiaalinen aromurmeli asustaa pääasiassa
KeskiAasian aroilla. Se on läheistä sukua Pohjois Amerikan preeriakoirille
ja myös murmelit asuvat suurissa yhdyskunnissa maan alla.

Faktoja

• Painaa 3-6 kg.
• Syö pääasiassa kasveja, kuten marjoja, ruohoa, kukkia, jäkälää
ja juuria, joskus myös hyönteisiä, joita hamstraa koloihinsa
• Vaipuu talveksi horrokseen
- Syövät syksyllä jopa 670 g. päivässä, saadakseen itselleen paksun
rasvakerroksen talven ajaksi
- Asuvat perheryhmissä ja nukkuvat/horrostavat samassa kolossa
- Horrostavat noin puolivuotta
- Horroksessa ruumiinlämpö laskee noin 4,5-7,5 asteeseen
- Heräävät 3-4 viikon välein virtsaamaan
• Tulevat hyvin toimeen keskenäät, olivat sitten naaraita, tai koiraita
• Ovat kantavina noin viisi viikkoa
- Poikaset syntyvät karvattomina
- Naaras hoitaa poikaset yksin
- Poikaset lähtevät kuusiviikkoisina pesästä

Marco Polo kutsui murmeleita : "Faaraon rotiksi"


Mutta mitä aro tarkoittaa?

Aro on suuri heinä- ja ruohokasvillisuuden, joskus myös pensaiden, peittämä kuiva
ja puuton alue.

nesijoittautuvat yleensä lauhkealle, tai subtrooppiselle
ilmastonvyöhykkeelle. Yleensä ne ovat korkealla merenpinnasta.
Aroilla vallitsee mannerilmasto, jossa kesät ovat kuivat ja kuumat, mutta
talvet tuulisia ja kylmiä.

kasvillisuus:
Aroilla kasvaa yleensä monivuotisia heiniä, ja maahan ravintoansa varastoivia
kasveja, sipuleita ja juurakoita.
Arotyyppejä on kolmen laisia
• Niittyaro
• Pensasaro
• Suola-aro
Olemassa on myös kylmää ja kuivaa, tundran, tai vuoristokasvillisuuden tapaista
aroa.
















 

HYVIN VAKAVASTI OTETTAVIA TEKSTEJÄ

 
 
 

Esitykset, joita en tajua..?

Tätä muutellaan vielä, ja omia ehdotuksia voitte laittaa vaikka pääsivun keskustelu palstalle =D
Fiktiivinen kertomus siitä, miten me Kiian kanssa matkustimme Malediivien saariryhmään
Matkakertomus Intiaan (Esitys on suljettu)
Tämä on minun ja Kiian toinen yhteinen matkakertomus. Osa tästä on edelleen Kiian sivuilla
Haastateltavanamme oli Enontekiön kirjastonhoitaja Anneli Aro. Tekijät: Pii ja Kiia