|
|
31.05.2008
Koulun henkilökunta kiittää oppilaita ja kotijoukkoja kuluneesta lukuvuodesta. Koulun ensimmäinen toimintavuosi oli haasteellinen - toimintakulttuuria luotiin ja selvästi ollaan oikeaan suuntaan menossa.
Kesän aikana koulun pihaa kunnostetaan ja myös koulun sisätiloissa tehdään muutostöitä. Syyslukukauden alkaessa sisätilaremontti on kesken, mutta koulutyötä tehdään silti normaaliin tapaan.
Aurinkoista ja rentouttavaa kesää kaikille!
23.05.2008
Lukuvuoden viimeisellä työviikolla koulupäivien pituudet ovat työjärjestysten mukaiset maanantaista torstaihin.
Perjantaina koulu alkaa klo 8.30 ja oppilaat menevät kevätkirkkoon. Koulupäivä päättyy klo 11.45.
Lauantaina 31.5. oppilaat kokoontuvat juhlasaliin klo 8.30 ja kesälaitumille rynnistetään klo 9.45.

16.05.2008
Tiistaina 20.5. 1.lk, 1.-2.lk ja 2.lk tekevät luokkaretken Kouvolaan. Samaisena päivänä 3.lk ja 4.lk retkeilevät Suomenlinnaan.
Keskiviikkona 21.5. lähtevät 3.-4.lk ja 6.lk retkelle Tampereelle.

09.05.2008
Elokuussa koulunsa aloittavat tutustuvat Kartanokouluun ja opettajiinsa Ciaan ja Raisaan
torstaina 15.5. klo 8.30 - 10.00.
Leirikoulussa Suomen urheiluopistolla ovat Jyrkin ja Paulin luokat
keskiviikosta perjantaihin 14.5. - 16.5.2008
02.05.2008
Säät ovat (ainakin toistaiseksi) lämpimät ja oppilailla on mahdollisuus keventää vaatetustaan kesäisimpiin asuihin. Pyydämme kuitenkin vanhempia huolehtimaan, että viileinä aamuina sekä sateisina päivinä lapsella olisi kouluun tullessaan jotain lämmintä yllään, vaikkapa keveä takki tai huppari, niin vältyttäisiin sitkeiltä kevätvilustumisilta. Lämpimillä säillä oppilaat voivat ulkoilla välituntisin T-paidoissaankin.
  
Maanantaina 5.5. kuudesluokkalaiset käyvät tutustumassa naapurikouluun eli valmistautuvat yläasteelle siirtymiseen. Tiistaina 6.5. on koulussa Hippo koulusuunnistustapahtuma. Koulun ympäristössä suunnistavat osa 2-4-luokkien oppilaista. Torstaina 8.5. viidennen ja kuudennen luokkien oppilaat osallistuvat alkoholivalistustilaisuuteen.
25.04.2008
Vappuviikolla koulupäivät ovat normaalimittaiset (torstai 1.5. on tietysti vapaapäivä), ja useimmilla luokilla on keskiviikkoiltapäivänä karnevaalityyppistä ohjelmaa. Opettajat kertovat oppilailleen tarkemmin ko. tapahtumasta.

18.04.2008
Välituntialuetta rajataan hieman pienemmäksi 21.4.2008 alkaen. Välituntisin ei voi tästä lähtien oleskella koulun päädyssä liikuntasalin puoleisen sisäänkäynnin edustalla. Syy tämän pienen alueen poistamiseen välituntialueesta johtuu siitä, että paikka on hankalasti valvottavissa. Välituntivalvoja voi tämän rajaamisen jälkeen sijoittua vapaammin välituntialueelle. Välituntivalvojat/opettajat ohjeistavat oppilaita uudesta välituntialuekäytännöstä.

11.04.2008
Oppilaat voivat maanantaina 14.4. seurata omassa koulussa lasten- ja nuorten harrastajateatterin pienoisnäytelmiä "Urheiluhullut" sekä "Martta, 90v.".
Näytelmissä esiintyy joukko koulumme oppilaita ja ryhmää ohjaa Kirsi Koskelo.
04.04.2008
Säät ovat keväisen lämpimät, mutta vielä ei ole syytä siirtyä kesävaatteisiin.
Edellytämme, että oppilailla on välituntisin yllään ulkoilutakki. Olemme ohjeistaneet oppilaita tarvittaessa vähentämään vaatetusta ulkoilutakin alla olevista vaatteista.
28.03.2008
Kartanokoulun auditoriossa esitetään torstaina 3.4. klo 17.30 alkaen kirjasto- ja kulttuuritoimen järjestämänä elokuva "Suden arvoitus" (-K7-).

Poika ja ilves elokuvan ohjaajan Raimo O. Niemen uusin elokuva vie koko perheen jännittävien ja humorististen tapahtumien keskelle Pohjolan villiin luontoon. Elokuvan kesto on 1h 30 min. Vapaa pääsy!
20.03.2008 
Surulliset tapahtumat ovat leimanneet viimeisimmän viikon koulutyötä. Koulutyön arkiset rutiinit ja tuttu työskentely kuitenkin osaltaan ovat auttaneet oppilaita ja henkilökuntaa jaksamaan ikävien asioiden keskellä.
Pääsiäisen jälkeen koulua on lauantaina 29.3. klo 8.30 - 11.35. Kyseessä on toiminnallinen koulupäivä, jolloin oppilaat kiertävät luokittain eri toimintapisteissä.
Sivun alkuun tästä
14.03.2008
Kuluneella viikolla oppilaita ohjattiin hyviin käytöstapoihin ja lähiviikkoina pyritään varmentamaan opin perillemeno. Kiinnitämme koulussa erityistä huomiota yhteisten sääntöjen noudattamiseen ja toverilliseen käyttäytymiseen. Ei-toivotusta oppilaan käyttäytymisestä otamme heti yhteyttä kotiin.
07.03.2008
Koulussa on ajalla 10.-14.3. hyvien käytöstapojen viikko.
Teemoina ovat mm. kielenkäyttö, tavaroista huolehtiminen, ruokailutavat, oppitunneilla käyttäytyminen ja toisten huomioiminen.
Viikon aikana oppilaita ohjataan kulttuuriimme sopivaan käyttäytymiseen ja hyviin tapoihin.
Useimmat oppilaat tietävät ja tuntevat, kuinka soveliaasti käyttäydytään, mutta he eivät syystä tai toisesta aina toimi oppimansa mukaisesti.
22.02.2008
Kartanokoulun koulukeskuksen puoleista siipiosaa ollaan vähitellen tyhjentämässä irtaimistosta ja tiloja ryhdytään keväämmällä remontoimaan koulukeskuksen käyttöä ajatellen.
  
Muitakin koulun tiloja remontoidaan (tehdään muutostöitä), mutta lähinnä kesän aikana, jotta koulutyö ei häiriintyisi.
15.02.2008
Torstaina 21.2. klo 17.30 esitetään suditoriossa elokuva "Maa aikojen alussa XII : Lentoliskojen päivä" (K7). Vapaa pääsy.
Samana ajankohtana Elimäen kirjastossa on alle 7-vuotiaille suunnattu nukketeatteriesitys "Aladdin ja taikalamppu". Kesto n. 30minuuttia, vapaa pääsy. Suositellaan paikanvarausta etukäteen (tilaa 35 hengelle) Puh. 05-779 0246.
08.02.2008
Perjantaina 15.2. klo 11.45-12.30 Kartanokoulun salissa on Elimäen lukion II-luokkalaisten Vanhojen tanssit.
Pukuloistoa ja kaunista liikehdintää voimme siis ihailla koulun omissa tiloissa.
Sivun alkuun tästä
01.02.2008
Viikko 6 eli 4.-8.2. on kansallinen sanomalehtiviikko, jolloin Kartanokoulussa tehdään viikon teemaan soveltuvia projekteja ja tutustutaan ilmestyviin sanomalehtiin.

Kyyditysoppilaiden luvat mennä aamun odotustunnilla tai iltapäivän odotustunnilla koulualueen ulkopuolelle on peruutettu.
Rikkoontumisvaaran sekä vahinkotapausten työlään selvittelyn vuoksi kouluun on kiellettyä tuoda kannettavia pelikonsoleita ja mp3-soittimia

25.01.2008
Oheista linkkiä napsauttamalla saa näkyviin
Lasten kulttuuriviikot - tapahtumia Elimäellä 3. - 24.2.2008.
18.01.2008   
Sopivia hiihto- ja luistelusäitä odotellessa tiedotamme jo etukäteen, että Kartanokoulun talviurheiluvälinevarastotilat ovat rajalliset. Näin ollen suksia ja luistimia voivat koululla säilyttää liikuntatuntien välipäivinä ne oppilaat, jotka ovat koulukuljetuksessa tai opiskelevat 1-2-luokilla.
Muistutamme myös säähän soveltuvasta pukeutumisesta: vesisateisilla nollakeleillä parempi vaihtoehto kuin toppahaalarit ovat vedenpitävä asu tai muut sadevarusteet.
11.01.2008 
Lukukausi alkoi surullisissa merkeissä, Kartanokoulun keittäjä/emäntä Toini Ollikainen menehtyi joulupäivänä äkilliseen sairauskohtaukseen. Toini tuli Elimäen kunnan palvelukseen v. 1976 ja oli Peippolan koulun keittäjä/emäntä 31 vuoden ajan. Hän oli ahkera ja huolellinen työssään ja työtoverina seurallinen sekä hyvä kuuntelija. Toini piti huolta hyvinvoinnistaan, tosin viime vuosina hän joutui rajoittamaan liikuntaharrasteitaan, koska aikaa kului paljon sairastuneesta puolisosta huolehtimiseen. Toini siunataan Elimäen kirkonkylän hautausmaalle lauantaina 12.1. klo 11.00.
21.12.
Syyslukukausi päättyy ja oppilaat kuin koulun henkilökuntakin voivat hengähtää pari viikkoa keräten voimia kevätlukukauden koitoksiin. Menneet kuukaudet ovat olleet vaativia - on opeteltu uuden koulun tavoille ja tutustuttu moniin uusiin ihmisiin. Pääsääntöisesti syyslukukausi meni hyvin, kiitos siitä oppilaille ja kotijoukoille!
Sivun alkuun tästä
14.12.
Viimeisellä kouluviikolla työpäivien pituudet ovat työjärjestyksen mukaiset.
Keskiviikkona klo 9.00-10.00 on joulujuhlan kenraaliharjoitukset (oppilaiden kummit, sukulaiset ym. tervetuloa!) ja oppilaiden vanhemmille ja sisaruksille iltajuhla on klo 18-19. Lauantaina 22.12. koulua on klo 8.30-9.45. Kuljetuksissa lauantaipäivänä on sellainen muutos, että tilausajobussi Metsäuoti-Soiniitty-Mettälä-Elimäki kuljettaa oppilaita myös kotiinpäin, kun normaalisti kotiinkuljetus hoidetaan taksilla.
Joululomalle lähdettäessä oppilaat saavat todistukset. Arviointeja tarkastellessa on hyvä muistaa, että kyseessä on Kartanokoulun yhtenäinen arviointi eli on mahdollista, että edellisissä kouluissa arviointi on poikennut nykyisen koulun arvioinnista.
07.12.2007
Säät ovat vaihdelleet, mutta usein on kuitenkin märkää. Välituntisin useimpien oppilaiden vaatteet (varsinkin housut) kastuvat perusteellisesti. Osalla oppilaista on erikseen ulkoiluhousut ja näin ainakin oppitunneilla lapsella on kuivat vaatteet yllään. Kotona kannattaa lapsen kanssa keskustella, miten hän välituntisin piha-alueella kostealla kelillä aikaansa viettää ja olisiko mahdollisesti tarvetta viedä kouluun erilliset ulkoiluhousut.
30.11.2007
Muistutamme koulun alueelle yksityisautoilla saapuvia, että Kartanokoulun viereisellä parkkialueella on yksisuuntainen liikenne eli parkkialueelle tulee ajaa "takakautta". Nyt autoilla ajetaan vastavirtaan ja tämä vaikeuttaa ja vaarantaa liikkumista. Kyseisestä asiasta on piirros ajankohtaista-osion viereisessä linkissä(täällä). Piirroksesta ilmenee sinisellä viivalla/nuolella merkitty ajosuunta Kartanokoulun parkkialueelle. Kyseisellä parkkialueella tulisi oppilas jättää pois kyydistä/ottaa kyytiin. Levennetty katuosa (punainen väri/nuoli) on varattu busseille, eikä siihen saa henkilöautolla pysähtyä.

Koulun naulakoihin on kulkeutunut valtava määrä oppilaiden vaatteita. Toivomme omistajien löytyvän vaatteille joulukuun aikana - avuksi olisi, jos vanhemmilla olisi aikaa käydä koululla naulakkotiloissa katsomassa, näkyykö tuttuja unohduksissa olevia puseroita, huppareita, takkeja, housuja, päähineitä jne. Laitamme joulujuhlapäivänä auditorioon vaatenäyttelyn, josta huoltaja voi lapsensa kanssa tunnistaa omaisuuttaan ja viedä kotiin.
Maanantaista 3.12. alkaen koulussamme aloittaa työskentelyn koulunkäyntiavustajaharjoittelija Päivi Viitala. Tammikuun alusta alkaen Kartanokoulussa työskentelee tiistaista perjantaihin (klo 11.30-15.10) kanslisti Katja Kujala. Katjan/kanslian puhelinnumero on 7790 405. Hänen kauttaan voi tavoittaa henkilökuntaa ja jättää heille viestejä.
23.11.2007
Joulujuhla järjestetään ke 19.12. kaksiosaisena. Aamulla klo 9-10 on kenraaliharjoitustyyppisesti juhla, johon ovat tervetulleita koululaisten sukulaiset, kummit jne. Illalla klo 18-19 pidettävään juhlaan ovat tervetulleita oppilaiden vanhemmat ja sisarukset.
Juhlan järjestäminen kahdessa osassa johtuu siitä, että koulumme juhlasaliin eivät kaikki mahdu kerralla. Mikäli koululaisen perhe niin haluaa, voi toki aamujuhlaan tulla vanhemmat ja iltajuhlaan esim. isovanhemmat. Ideana kuitenkin on, että jokaiselle aamujuhlaan tai iltajuhlaan tulijalle järjestyy hyvä istumapaikka, josta näkee ja kuulee hyvin.
Sivun alkuun tästä
16.11.2007
Kuluneella viikolla on havaittu, että koulurakennukselle on tehty ilkivaltaa.
Seuraavia kohteita on rikottu tai vahingoitettu: yksi ovisummeri, useampi ulkovalaisin, yksi sisävalaisin sekä sadevesijärjestelmän syöksyputki. Tussilla on piirrelty rakenteisiin.

Tekijät ovat osin jo tiedossa, kyseessä ovat koulun omat oppilaat. Tahallisesta ilkivallasta oppilas on korvausvelvollinen. Yksi tapaus on selvitetty ja huoltajan kanssa sovittu korvauksen määrästä. Tulevalla viikolla ao. oppilaiden koteihin otetaan yhteyttä ja sovitaan korvauksista. Korvausmäärä vaihtelee vajaasta 10 eurosta noin 30 euroon.
Toivomme kotona keskusteltavan yhteisen omaisuuden hoidosta. Kuntalaiset omistavat Kartanokoulun ja nykyisten oppilaiden lapset ja todennäköisesti lapsenlapsetkin tulevat opiskelemaan Kartanokoulussa. Ilkivalta heikentää koulun turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Ilkivallan selvittelyyn kuluu voimavaroja, joita voisi käyttää hyödyllisemminkin. Ilkivallantekijät voisivat ostaa rahoillaan muutakin kuin lamppuja ja ovisummereita kouluun. Vakavasta ilkivallasta otamme yhteyden poliisiin, em. tapauksissa ei ole siihen aihetta.
9.11.2007
Maanantaina 12.11. auditoriossa näytetään oppilaille elokuva Karvakamut (K7). Tapahtuman järjestäjänä ovat kulttuuri- ja kirjastotoimi.

Tiistaina 13.11. koulumme salissa esiintyy Sanna Kurki-Suonio Trio. Koululaiskonsertissa soittimina ovat kanteleet, lyömäsoittimet, mandoliini ja buzuki. Trio esittää nykykansanmusiikkia. Tapahtuman järjestää kulttuuritoimi.
Vesivaurioluokan remontti on edennyt ja lattia on nyt kokonaan uusittu. Pakkasten myötä saadaan mittauksilla luotettavaa tietoa luokkahuoneen ilmanlaadusta. Kosteusmittauksien perusteella tiedetään jo nyt, että luokkahuoneen rakenteet ovat kuivat.
2.11.2007
Pakoputki-valistustapahtuma järjestetään Peippolan koulun tiloissa viikolla 45. Kartanokoulun 6. luokkalaiset käyvät tilaisuudessa tiistaina 6.11. ja huoltajilla on mahdollisuus käydä Peippolassa tutustumassa rasteihin torstaina 8.11. klo 16-19.
Lauantaina 24.11. järjestetään Kartanokoulun salissa kirpputoritapahtuma.

Sivun alkuun tästä
19.10.2007
Syysloman aikana koulun piha-aluetta rajaamaan rakennetaan aita. Kosteusvaurioluokassa on tehty kosteusmittaus ja koska rakenteet ovat kuivat, on kuivatus päättynyt. Vielä tehdään piikkaustöitä ja hieman putkitöitä, jonka jälkeen alkaa uuden lattian asentaminen. Sisäilman laatua mitataan myöhemmin.
12.10.2007

Koulun kotisivuilla kävijöitä on ilahduttavan paljon. Jonkin verran kotoa otetaan opettajiin yhteyttä sähköpostitse, reissuvihko on kuitenkin selvästi suosituin ja tärkein yhteydenpitomuoto.
Syysloman jälkeen 29.10.2007 aloittaa työnsä koulunkäyntiavustajaharjoittelija Marita Bergman. Marita avustaa mm. 2-luokassa ja toimii koulun yleisavustajana.
2 viikon työharjoittelussa ovat 9-luokkalaiset Ilona Koskenniemi, Elina Manninen, Janita Raskala sekä Kerttu Reijonen.
5.10.2007
  
Koululla aloittaa toimintansa musiikkikerho sekä liikuntakerho. Molempien kerhojen rahoittajana on Mannerheimin lastensuojeluliiton Elimäen paikallisyhdistys. Musiikkikerho on keskiviikkoisin koulupäivän jälkeen ja liikuntakerho tiistaisin klo 15-16.
  Yläkoulun yhdeksäsluokkalaisia tulee ajalla 8.10.-19.10. sekä 29.10.-9.11. työelämään tutustumisjaksolle Kartanokouluun. Ensimmäisellä jaksolla työskentelevät Janni Hietanen, Emma Ikävalko, Rebekka Solje, Aino Villikka sekä Jaana Ahtiainen. Jälkimmäisellä jaksolla työskentelevät Ilona Koskenniemi, Elina Manninen, Janita Raskala sekä Kerttu Reijonen.
Sivun alkuun tästä
28.9.2007

Kouluruokailussa oppilaita ohjaillaan hillittyyn käyttäytymiseen, hyviin pöytätapoihin ja rauhalliseen ruokailuun. Erityisesti 5. ja 6. luokan oppilailta edellytämme lokakuusta alkaen hyvää käytöstä ruokailutilanteissa ja oppilaille on ilmoitettu seuraamuksista sääntöjen rikkomisesta. Seuraamuksena oppilaalla on esim. ruokailun keskeytyminen max. 10 minuutiksi sekä kotiläksynä kirjoittaa paperille, kuinka tulisi ruokailutilanteessa käyttäytyä.
Myös nuorempia oppilaita ohjaillaan ruokailuissa asialliseen käyttäytymiseen, mutta em. seuraamuksia ei ole heidän suhteen käytössä.
Kosteusvaurioluokassa kuivatus jatkuu edelleen. Lattiapinnoilta on poistettu linoleumimattoa myös luokan ulkopuolelta käytävältä ko. luokan seinän vierestä
alueelta, jonka koko on noin 4m x 0,3m. Em. kohta on muovikatteella rajattu ja erillinen puhallin kuivattaa tätä tilaa. Varsinaista luokkaa kuivataan kahdella puhaltimella.
Sivun alkuun tästä
21.9.2007
Ulkoliikuntakausi jatkuu sään niin salliessa - sateella kuitenkin liikuntaa on pääsääntöisesti sisäsalissa. Sisäliikuntavarusteita voi säilyttää koulun tiloissa niille osoitetuilla paikoilla tai kuljettaa repussa niinä päivinä kun työjärjestyksen mukaisesti on liikuntaa.

Välituntialueella ei ole sadekatosta, mutta sateellakin pääsääntöisesti pyritään oleskelemaan ulkotiloissa. Näin ollen asiallinen sadevarustus on oppilaalla tarpeen sadepäivinä. Tämä on syytä huomioida erityisesti kuljetuksella kouluun tulevien oppilaiden.

Sivun alkuun tästä
14.9.2007
Koulukuvaaja kävi ottamassa kuvat luokittain ja oppilaittain - kuvat valmistuvat neljässä viikossa eli viikon 41 loppupuolella on kuvia luvassa. Opettajat jakavat kuvat oppilaille ja kuvien mahdollinen palautus tapahtuu suoraan huoltajien toimesta postittamalla ylimääräiset kuvat palautuskirjekuoressa kuvaamolle.
Luokan 5. opettaja Jyrki Venemies jäi vuorotteluvapaalle, Jyrki palaa töihin tammikuun alussa. Jyrkiä sijaistaa Perttu Nyman.
Remontissa oleva alakerran 6-luokkaa kuivatellaan edelleen eli mitään näkyvää remontoimista tilassa ei ole tehty. Ko. tilan hajumaailma on nyt jo parempi, joten kuivatus vaikuttaisi tehoavan.
Sivun alkuun tästä
7.9.2007
Kartanokoulun vanhempainillassa keskusteltiin mm. kuljetuksista ja todettiin bussikuljetuksissa olevan ongelmia istumapaikkojen riittävyydessä. Asiasta on ko. illan jälkeen keskusteltu sivistystoimenjohtajan ja liikennöitsijän kanssa.
Seuraavanlainen ongelma on ilmennyt kouluaamuina: kuljetusoppilaita on poistunut koulun alueelta ennen koulun alkamista ja myös klo 8.30 jälkeen (odotustuntilaisia).
Koululaisia on kielletty poistumasta luvatta koulun alueelta ja valvontaa on tehostettu. Pyydämme vanhempia valistamaan nuorta, ettei luvattomia poistumisia tulevaisuudessa tapahtuisi. Luvattomasta poistumisesta koulun alueelta seuraa 45 minuutin jälki-istunto ja jos tapahtuma toistuu, seurauksena on 2 x 45 minuutin jälki-istunto.
Muutamat oppilaat ovat syöneet makeisia kouluajalla ja makeiset on takavarikoitu. Huoltaja voi noutaa ilmoituksen saatuaan takavarikoidut tuotteet, tai antaa opettajalle kirjallisesti luvan palauttaa tuotteet lapselleen.
Vesivaurioluokassa tehdään kosteusmittauksia kuivatuksen jälkeen. Kosteusmittaustulokset on luettavissa koulun kotisivuilta heti kun se on mahdollista.
Sivun alkuun tästä
31.8.2007
Hyvin käynnistyneen lukuvuoden meinasi pilata alakerran siivessä (koulukeskuksen puoleinen) havaittu vesivahinko/kosteusvaurio: Lattian alla oleva makeavesiputki oli vuotanut jo jonkin aikaa. Vaurio on tapahtunut 6.-luokassa ja ko. koululuokka siirtyi opiskelemaan sangen viihtyisään yläkerran luokkaan. Myös samassa alakerran siivessä toimiva pienryhmä siirtyi opiskelemaan uuteen paikkaan eli kirjastotilan viereiseen pienluokkaan. Myös tämä tila on opiskelua ajatellen toimiva ja hyvä.
Korjaustyön alla oleva siipiosa on eristetty ilmanvaihdollisesti sekä palo-ovin, joten muualle kouluun ei kulkeudu vauriosta tai remontista aiheutuvaa epäpuhdasta ilmaa. Remontin aikana ko. siipiosa ei ole miltään osin koulukäytössä, eikä siellä kulkeminen ole koululaisille sallittua. Korjausmiehet käyttävät kulkureittinään koulun taakse parkkipaikalle johtavaa ovea. Käytännössä korjaustyö ei aiheuta mitään poikkeuksellista koulutyöhön, ainoastaan em. kahden luokan muuton väliaikaisiin tiloihin. Korjaustyön jälkeen siipiosa otetaan käyttöön sitten, kun sisätilan ilma mittauksissa osoittaa puhtaita lukemia. Kiirettä takaisin muuttoon ei ole.
Kartanokoulun johtajan Pauli Pirhosen tavoittaa sähköpostitse osoitteella pauli.pirhonen@elimaki.fi tai puhelimitse (05) 7790 400 ja kiireellisissä asioissa myös numerosta 0400-576 494.
|
|
|