Veturi-hanke kohdistuu perusopetuksen vaativaan erityiseen tukeen. Tarkastelun kohteena on moniammatillista tukea oppimiseensa ja kuntoutumiseensa tarvitsevat oppilaat, joilla on vakavia psyykkisiä pulmia, moni- tai vaikeavammaisuutta, kehitysvammadiagnoosi tai autismin kirjon diagnoosi. Useimmilla kohderyhmän lapsilla ja nuorilla on pidennetty oppivelvollisuus. Lisäksi tähän ryhmään saattaa kuulua kotiopetuksessa olevia , josta on vähän tutkimustietoa.
Veturi-hanke muodostuu kehittävästä tutkimuksesta ja sitä tukevasta täydennyskoulutuksesta. Tutkimuksella on kaksi päälinjaa: Aluksi selvitetään kokonaiskuva tämänhetkisestä opetuksesta ja varsinkin erityisestä tuesta. Tätä tietoa hyödynnetään kohderyhmän oppilaiden opetushenkilöstön täydennyskoulutuksessa, lisäksi toteutetaan erilaisia opetuksen kehittämiseen tähtääviä pedagogisia kokeiluja kehittämistutkimuksen mukaisesti. Kokeilututkimus voi kohdistua esimerkiksi vuorovaikutuksen, taiteiden, inkluusion, arvioinnin, moniammatilliseen yhteistyön tai ohjausmallien kehittämistä.
The Intensive Special Education Endorsement (VETURI) research project is funded by the Finnish Ministry of Education and Culture. The project is grounded in research that recognizes the importance of intensive specialized support services
for students with severe Special Education Needs (SEN) that require co-operation of field professionals for ensuring the quality of learning, teaching, and rehabilitation. The focus is on students who have severe mental health problems, emotional disabilities, physical disabilities, developmental or intellectual disabilities, or Autism Spectrum Disorders (ASD).
The project places equal emphasis on research for necessary in-service teacher education, professional cooperation,
and career development. The project duration is four years (2011 – 2015).
Research Interests:
1. Focus groups’ current teaching arrangements
2. In-service teacher education.
Yhteistyössä/ in co-operation with:
University of Helsinki, Department of Teacher Education, Elina Kontu PhD
University of Jyväskylä, Department of Education, Raija Pirttimaa PhD
EduCluster Finland Oy, Terhi Ojala
Valteri-verkosto, Oppimis- ja ohjauskeskus Ruskeasuo, Leena Airaksinen
Valteri-verkosto, Oppimis- ja ohjauskeskus Mikael, Johanna Juvonen
Naulan ja Malmin koulut, Rauma,Taina Suvikas
Päiväharjun koulu, Jyväskylä, Alpo Suomi
Peltosaaren koulu, Riihimäki, Kukka-Maaria Vänskä
|