Kansallinen varhaiskasvatuksen koulutuksen arviointi toteutetaan vuosina 2012-2013 Korkeakoulujen arviointineuvoston (KKA) ja Koulutuksen arviointineuvoston (KAN) yhteisarviointina. Arviointi kohdentuu yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa sekä toisella asteella toteutettavaan varhaiskasvatuksen koulutukseen. Arvioinnin suunnittelua varten neuvostot ovat nimenneet yhteisen 8-henkisen suunnitteluryhmän helmikuussa 2012. Ryhmään on nimetty seuraavat henkilöt:
- Professori Hannele Niemi, Helsingin yliopisto (puheenjohtaja)
- Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula, Lapsiasiavaltuutetun toimisto
- Apulaisrehtori Pirkko Hammarén, Jyväskylän kristillinen opisto
- Kehitysjohtaja Päivi Jaatinen, Satakunnan ammattikorkeakoulu
- Professori Kirsti Karila, Tampereen yliopisto
- Varhaiskasvatusjohtaja Arto Lamberg, Oulun kaupunki
- Edunvalvontasihteeri Jussi-Pekka Rode, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry.
- Lehtori Tuula Sivén, Helsingin sosiaali- ja terveysalan oppilaitos
Suunnitteluryhmän jäsenillä on monipuolista asiantuntemusta ja kokemusta arvioinnista, varhaiskasvatuksen koulutuksesta ja sen kehittämisestä sekä tutkimuksesta. Suunnitteluryhmän tehtävänä on laatia projektisuunnitelma, josta ilmenevät arvioinnin tavoitteet, sisällöt ja toteutustavat. Arvioinnin toteutusta varten KKA ja KAN nimeävät myöhemmin yhteisen arviointiryhmän.
Arvioinnin taustaa
Arvioinnin taustana on Varhaiskasvatuksen neuvottelukunnan alaisena toimineen Varhaiskasvatuksen koulutusten arvioinnin valmisteluryhmän esitys varhaiskasvatusalan koulutuksen valtakunnalliseksi arvioimiseksi (STM:n selvityksiä 2009:29). Valmisteluryhmä esitti tuolloin varhaiskasvatuksen koulutuksen arviointia toteutettavaksi Korkeakoulujen arviointineuvoston ja Koulutuksen arviointineuvoston yhteistyönä.
Valmisteluryhmä esitti raportissaan, että varhaiskasvatusalan koulutukset arvioitaisiin kokonaisuutena. Valmisteluryhmän mukaan arvioinnin keskeisenä tavoitteena olisi tuottaa kokonaiskuva ja tietoa varhaiskasvatuksen koulutuksen tilasta, eri koulutusten vahvuuksista ja kehittämishaasteista suhteessa varhaiskasvatustyön kehittyviin ja muuttuviin osaamisvaatimuksiin. Arvioinnin tuottamaa tietoa voitaisiin suunnata varhaiskasvatuksen koulutusten laadun kehittämiseen ja koulutusten uudistamiseen.
Lisätietoja arvioinnista
Pääsihteeri Pasi Reinikainen
Koulutuksen arviointineuvosto
PL 35 (Keskussairaalantie 2), 40014 Jyväskylän yliopisto
Sposti: pasi.reinikainen@eval.jyu.fi
Puh. 0400 248 150
Erikoissuunnittelija Kirsi Mustonen
Korkeakoulujen arviointineuvosto
Meritullinkatu 1 (PL 133), 00171 Helsinki
Sposti: kirsi.mustonen@minedu.fi
Puh. (09) 1607 6916 tai Gsm 040 701 7956
