Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >
Logo
YLLÄPITOON >>    

Ilmoitukset

 
 

Rehtori tiedottaa

5.11.2008

Syysterveiset!

Koulutyömme on lähtenyt oikein mukavasti käyntiin ja tavarat alkavat lopulta löytämään paikkansa (myös minun toimistossani). Kuten moni tietääkin koulumme remontoitiin kesän aikana sisältä uuteen uskoon ja aiemmat sisäilmaongelmat ovat toivottavasti jääneet taakse. Tämä kuitenkin vaikutti meidän toimintaamme ja varsinkin sen aloitukseen suuresti. Rakentaja luovutti remontin meille perjantaina 8.8.2008 ja oppilaat tulivat kouluun "vasta" maanantaina 11.8.2008. Siivouksen vuoksi emme saaneet tulla koululle lauantaina järjestelemään eli jäljelle jäi sunnuntai... Koulutyö saatiin kuitenkin käyntiin kunnialla ja kaikille saatiin kirjat ja muut tarvikkeet. Suurimmalle osalle löytyivät pulpetitkin ;) ja viime viikolla saimme loputkin koulullemme. Suuri kiitos koko henkilökunnalle tästä voimainponnistuksesta ja kärsivällisyydestä kuten myös oppilaille ja heidän vanhemmilleen!

Koulumme tulevaisuus näyttää aika valoisalta. Kasvamme koko ajan ja melko hallitusti, vaikka tilanahtautta onkin jonkin verran. Suvivirren laulamisen jälkeen hyvästelemme yhden kuudennen luokan ja syksyllä saamme tilalle kaksi ensimmäistä luokkaa. Meillä siipiemme suojissa aloittanee myös kaksi esikouluryhmää. Meistä alkaa pikkuhiljaa muodostua ns. kaksisarjainen alakoulu eli jokaista luokka-astetta on kaksi luokkaa. Kuitenkin meiltä puuttuu opetustiloja ja näyttää siltä, että meille tulee kaksi parakkiluokkaa pihalle helpottamaan tilannetta. Näitä parakkeja ei kannata pelätä vaan aikaisemmat kokemukset ainakin minulla ovat positiivisia ja usein ne voivat olla koulun parhaimmassa kunnossa olevia ja tilavimpia luokkatiloja. Tämä kuitenkin on tilapäinen ratkaisu ja antaa sivistystoimelle aikaa miettiä ratkaisuja tuleville koulujärjestelyille.

Näin 98 päivää Askolan kunnan palveluksessa olleena haluan kiittää kaikkia hyvästä yhteistyöstä ja kiinnostuksesta kouluamme ja tekemäämme työtä kohtaan. Meidän tavoitteenamme on tarjota "asiakkaillemme" turvallinen ja viihtyisä koulutie kohti tulevia opinahjoja. Toivommekin, että saamme edelleenkin tukea siihen niin huoltajilta kuin muiltakin yhteistyötahoiltamme.

Oikein hyvää syksyä!

Jani Alakangas


 

YHTEYSTIEDOT

Koulun puhelin ja faksi: 019 643 427 tai 0400251865 (rehtori)
Opettajien ja muun henkilökunnan sähköpostit: etunimi.sukunimi@askola.fi
Osoite: Pornaistentie 5 07230 Monninkylä

Opettajat:

Maarit Roivainen esikoulu
Pirjo Häkkänen esikoulu
Merja Pakkanen 1.A
Henni Vänttinen 1.B
Jani Alakangas 2.lk, rehtori
Christina Tiainen 3.lk
Meri Toiviainen 4.lk
Paavo Help 5.lk
Juha Kuljukka 6.lk
Marjaana Pentikäinen Majakka-luokka

Avustajat:

Eija Ryhänen
Eila Salminen
Merja Mäkinen
Liisa Ehrukainen
Helka Sänkiaho
Satu Kuparinen
 

MUISTILAPUT

 

Kalenteri

<<Marraskuu>> <<2008>>
Ma Ti Ke To Pe La Su
44 1 2
45
3
4
5
6 7 8 9
46 11 13 14 15 16
47 17 18 19 20 22 23
48 24 25 26 28 29 30
Näytä: Menneet | Tulevat | Kaikki