Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Uusikylän koulu

YLLÄPITOON >>    

Kuva

Kuva
 

Terveydenhoitajan tiedote

TIETOA KALSSIUMISTA JA D-VITAMIINISTA.

Saako lapsesi/nuoresi tarpeeksi vahvat luut kestääkseen koko loppuelämän.
Ihmisen luumassa kertyy 30-ikävuoteen mennessä, nopeimmin kuitenki lapsena ja murrosikäisenä. Sen jälkeen se alkaa hitaasti, mutta varmasti vähentymään. Miehillä luumassa vähenee yleensä hitaammin, sen sijaan naisilla luun tiheys saattaa alentua hyvinkin jyrkästi.

Koska luumassa ei voida enään aikuisena kasvattaa, tulee lapsilla ja nuorilla kiinnittää huomiota riittävään kalsiumin saantiin. (huom liika kalsiumi ei myöskään ole terveellistä). Lisäksi tiedetään, että kalsiumin imeytymiselle on erittäin tärkeää riittävän D-vitamiinin saanti.

Kalsiumia saadaan parhaiten maitotaloustuotteista: 3 lasillista maitoa ja 3-4 viipaletta juustoa tai jugurttia/päivä turvaa tarvittavan kalsiumin tarpeen.
Aikaisemmin suomalaiset käyttivät runsaasti naitotaloustuotteita ja siksi heillä kalsiumin saanti on ollut runsaampaa. Nyt yläkoululaisten tutkimuksissa on selvinnyt, että vain alle puolet nuorista juo maitoa päivittäin
Paras kalsiumin lähde on ruoka, koska sen imeytyminen tapahtuu tasaisesti pitkän ajan kuluessa.

Kalsiumin imeytymiseen tarvitaan D-vitamiinia. D-vitamiinia saadaa rasvaisista kaloista (esim merilohi, siika), kevytlevitteistä, kanasta ja auringon valosta. Kun aurinkoa otetaan koko vartalolle se turvaa muutaman päivän D-vitamiinin tarpeen, siksi tarvitaan lisä D-vitamiinia tabletteina. Suositus tällähetkellä on ruuasta saatavan D-vit. lisäski päivittäin otettavaksi 7,5 mikr läpi vuoden, mikä on kuitenkin vielä pieni määrä verrattuna päiväntasaajalla ihmisten saamiin D-vitamiinin määriin. Tutkimuksissa on todettu myös D-vitam. merkitys esim.sydän ja verisuoni,syöpä, dementia tautien synnyn estämisessä.

Luuston vahvuudesta puhuttaessa emme voi unohtaa liikunnan merkitystä luuston hyvinvoinnille. Liikuntaa on nykynuorilta vähentänyt ruutuaika ja matkat, jotka kuljetaan moottoriajoneuvoilla.

Miten voidaan turvata lasten/nuorten luiden vahvuus:

1. Huolehditaan riittävästä maitotaloustuotteiden käytöstä tai ellei voi käyttää, riittävästä kalsiumtablettien otosta.
2. Huolehditaan, että lapsi/ nuori ottaa joka päivä D-vitamiini 7,5 mikr. päivässä
3. Että lapsi/nuori liikkuu riittävästi.
Koulu-ja opsikelijaterveydenhoitajat


 

Kalenteri

<<Toukokuu>> <<2013>>
Ma Ti Ke To Pe La Su
18 1 2 3 4 5
19 6 7 8 9 10 11 12
20 13 14 15 16 17 18 19
21 20 21 22 23 24 25 26
22 27 28 29 30 31
Näytä: Menneet | Tulevat | Kaikki
 

Uusikylän koulu

Uusikylän koulu
 

Yhteystiedot

Uusikylän koulu
Uusikyläntie 190
62900 ALAJÄRVI
Puh. 06 - 557 4779
uusikylan.koulu@alajarvi.fi

Marita Hautamäki, rehtori
Puh. 040 - 176 2919
marita.hautamaki@alajarvi.fi
 

Ilmoitukset

 

Lukuvuosi 2012-2013