Lukuvuonna 2009-2010 oppilaskunta oli mukana Opetushallituksen Lasten ja nuorten foorumissa, joka pyrkii edistämään nuorten vaikutusmahdollisuuksia omassa koulussa ja kunnassa. Samoin olemme pyrkineet lisäämään yhteistyötä Vimpelin lukion oppilaskunnan hallituksen kanssa, koska olemme osa samaa lukiota. Hallitukset toimiva aktiivisesti muun muassa Facebook-ryhmänä. Muuten toiminta keskittyy yhteisiin tilaisuuksiin, kioskin pitoon ja avustuksien ja stipendien jakamiseen yhteiseksi iloksi. Tarkoitus olisi, että oppilaskunnan hallitus päivittäisi itse omat Pedanet-sivunsa ja siirtäisi esim. kokouspöytäkirjansa tänne kaikkien nähtäväksi. Tänä lukuvuonna Alajärvi ja Vimpeli ovat lisäksi mukana Comenius-hankkeessa"Teach Together - Learn Together", johon hallituksen jäsenet voivat tuoda oman näkemyksensä.
|
Alajärven lukion oppilaskunta Pöytäkirja
Aika: 25.1.2013 klo 12.15
Paikka: Alajärven koulukeskus, kanttiinin tilat
1. Kokouksen avaaminen ja sen päätösvaltaisuuden toteaminen.
2. Hallitus päätti hylätä vanhojentanssi jatko avustuspyynnön. Sen epäpätevyyden ja epäselvyyden vuoksi.
3. Hallituksen kesken keskustelua tulevaisuudesta.
4. Hallitus hyväksyi hakemuksen nro. 1 ( liitteenä ).
5. Kokous päättynyt klo 12.30
_____________________ ______________________
Tenho Rajala Rosa Rantala
Puheenjohtaja Sihteeri
Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen kulkua vastaavaksi.
_____________________ ______________________
Jenna Niskakangas Riku Haukka
- ################################################################################
Alajärven lukion oppilaskunta Pöytäkirja
Aika: 1.2.2013 Klo 13:40
Paikka: Alajärven koulukeskus, kanttiinin tilat
1. Kokouksen avaaminen ja sen päätösvaltaisuuden toteaminen.
2. Hallitus päätti antaa tukirahaa 200 euroa eli 5 e per. opiskelijaa kohti vanhojen tanssi jatkoille. ( liite 1 )
3. Hallitus päätti antaa tukirahaa abikuljetukseen 5 e per. opiskelija eli 270 euroa. ( liite 2 )
4. Yleistä keskustelua.
5. Kokous päättyi klo 14:10
_____________________ ______________________
Tenho Rajala Rosa Rantala
Puheenjohtaja Sihteeri
Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen kulkua vastaavaksi.
_____________________ ______________________
Aleksi Yli-Sissala Jesse Joensuu
#######################################################################
Alajärven lukion oppilaskunta Pöytäkirja
Aika: 7.3.2013 Klo 11:20
Paikka: Alajärven koulukeskus, kanttiinin tilat
1. Kokouksen avaaminen ja sen päätösvaltaisuuden toteaminen.
2. Hallituksen kesken postin tarkastus.
3. Hallituksen kesken keskustelua nykyisestä rahatilanteesta.
4. Hallituksen kesken keskustelua kahvikoneen ylläpidosta.
5. Kokous päättyi klo 11:50
_____________________ ______________________
Tenho Rajala Rosa Rantala
Puheenjohtaja Sihteeri
Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen kulkua vastaavaksi.
_____________________ ______________________
Aleksi Yli-Sissala Jesse Joensuu
##########################################################################
Alajärven lukion oppilaskunta Pöytäkirja
Aika: 19.3.2013 Klo 11:10
Paikka: Rehtorin kanslia
1. Rehtori Erkki Åkermanin avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen.
2. Hallituksen, Rehtorin ja Janne Viston kanssa keskustelua koulun perusasioista.
• Poissaolot
• Kokeiden uusiminen
• Oppilaskunnantilat
• Ylioppilaskirjoitukset
• Tilat, kalustus
3. Keskustelua Alajärven oppilaskunnan ja Vimpelin oppilaskunnan yhteyksistä.
4. Keskustelua oppilaskunnan tehtävistä
• Rahoitus/talous
• Kotisivut
• Kampanjat
• Kokoukset
• Mahdolliset ongelmat
• Varajäsenet
5. Kokous päättyi klo 12:00
_____________________ ______________________
Tenho Rajala Rosa Rantala
Puheenjohtaja Sihteeri
Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen kulkua vastaavaksi.
_____________________ ______________________
Aleksi Yli-Sissala Jesse Joensuu
- ########################################################################
Alajärven lukion oppilaskunta Pöytäkirja
Aika: 21.3.2013 Klo 10:15
Paikka: Alajärven koulukeskus, kanttiinin tilat
1. Kokouksen avaaminen ja sen päätösvaltaisuuden toteaminen.
2. Hallituksen kanssa suunnittelua pääsiäisriehasta.
• Suklaamuna-jahti
• Jokaisen hallituksen jäsenen tehtävä
• Tapahtuman kesto 27-28.4.
3. Kokous päättyi 10:50