LAAJA-ALAINEN ERITYISOPETUS
Koulussamme toimii nk. luokaton erityisopetus, jonka opetukselliset ja Kasvatukselliset tavoitteet ovat samat kuin yleisopetuksessa.Erityisopetus auttaa oppimisvaikeuksissa olevia oppilaita saavuttamaan yksilöllisten edellytystensä mukaisesti peruskoulun yleiset tavoitteet.
Opetus tapahtuu yksilöllisesti tai pienryhmissä. Erityisopetukseen voi päästä oppilas, jolla on oppimisen vaikeus tai jos hänellä on jokin muu erityinen syy, jonka vuoksi hänen on mahdotonta opiskella yleisopetuksen ryhmässä. Jokaiselle erityisopetukseen siirretylle oppilaalle tehdään oma oppimissuunnitelma yhdessä vanhempien ja oppilaan kanssa. Pedagogiseen keskusteluun osallistuu myös aineenopettaja ja tarpeen mukaan opinto-ohjaaja ja koulupsykolgi.
Erityisopettaja suunnittelee yhdessä aineenopettajien kanssa tehostettua tukea sitä tarvitseville oppilaille ja ohjaa oppilaita esimerkiksi lukemisstrategioiden hallinnassa. Erityisopettaja voi olla mukana myös yleisopetuksen oppitunneilla.
|