Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Vanhoja juttuja ja tiedotteita

YLLÄPITOON >>    

AJANKOHTAISTA LUKUVUONNA 2007-2008

Koulun tiedote koteihin 23.1.
KOSKENMÄEN KOULU 23.1.2008
AMHL

Vanhemmat ja oppilaat

TERVEISIÄ KOULULTA

Remontti jatkuu vauhdikkaaseen tapaan. Oppilaat pääsivät tänään raksakierrokselle Skanskan mestereiden Martti Pirneskosken ja Kimmo Karvisen johdolla. Lasten kommentit olivat kannustavia. Näimme tulevia puitteita jo osittain melko valmiina, toisaalta pölyn ja rakennustarvikkeiden keskellä. Kalusteiden asennukset ja pintatyöt ovat laajennuksessa menillään rivakasti. Hienolta näytti!

Samaan aikaan vanhan puolen kellarissa ja vintillä tehdään purkutöitä, jotka näkyvät ja kuuluvat koulupäivässä. Hiihtolomalla ruokasali ja liikuntasalisiipi tyhjennetään tavaroistamme ja luovutetaan purkutöille. Kouluruoka alkaa tulla Emäkosken koululta hiihtoloman jälkeen. Vanhassa ruokasalissa saadaan kuitenkin syödä vielä 14.3, sillä ruokaa aletaan tarjoilla uuden salin yhdessä osassa 17.3. lukien. Silloin saamme laajennuksen käyttöön muutenkin, ja englannin, liikunnan ja tekstiilin opetus sekä pienluokka, erityisopettaja ja viisi luokkaa muuttavat uusiin tiloihin. Teemme koululla päivittäin muutoksia ja hiomista luokkasijoituksissa näinä päivinä, sillä rakentajan kanssa keskustellaan aktiivisesti vaiheiden rajoista rakennuksessa. Koko ajan otetaan huomioon koulun arjen sujuvuus ja lasten turvallisuus.

Hiihtolomasta 17.3. asti mennään niin, että pienluokka on vanhassa erityisopetusluokassa, eikä sisäliikuntaa voi olla. Toivottavasti nyt alkaneet hyvät talvikelit jatkuvat silloin.

Muuten vanhalle puolelle jäävät luokat saavat jatkaa sijoillaan jouluun asti, jolloin pääkoulun kerrokset menevät remonttiin. Siinä välissä saamme lokakuun alusta käyttöömme ruokasali siiven, jossa ovat myös tulevat kirjasto, tietotekniikka ja kuvataide sekä toisen pienluokan tilat. Kevätlukukausi 2009 tulee olemaan tähän mennessä ehkä tiloiltaan niukin vaihe, mutta suunnitelmamme mukaan pärjäämme kyllä hyvin senkin jakson.

Vaikka uutta tilaa tulee käyttöön, etenee sen kalustaminen "takapainotteisesti". Remontin keskellä talossa ei ole paljoa tilaa varastoida mitään, ja luokkien käyttötarkoitus ei tule olemaan lopullinen kuin vasta aivan koko projektin lopussa 2009 kesällä, jolloin kalustuskin saadaan paikoilleen ja käyttöön kokonaan.

Talon väki odottaa iloisin mielin tulevia vaiheita ja koulua käydään tasaiseen tahtiin. Tulevista voi lukea viikoittain täällä veräjässä viikkotiedotteista, tai ensi viikon alussa ilmestyvästä Koala-lehdestä, joka on juuri saatu koottua vanhempainyhdistyksen ja kouluväen toimesta. Myös yhdistyksen sivuilla on jatkuvasti uutta tietoa toiminnasta.

Vesijohtoverkon puhdistus on saatu valmiiksi ja koulussakin juoksutetaan vettä kaikista hanoista, jotta pääsisimme myös puhtaalle puolelle. Koska näytteiden tuloksia ei ole vielä tullut, jatkamme käsien pesuissa ja desinfioinnissa tuttua tapaa: ohjeen mukaan aina ennen ruokailua ja vessakäynnin jälkeen hyvä vesipesu, kuivaus ja huolellinen desin laitto.

Yhteistyöterveisin AMHL