|
|
|
Haluan tässä ihan julkisesti jakaa omia ajatuksia työnohjaajakoulutuksesta, jonka olen aloittanut vuoden vaihteessa. Kahden ja puolen vuoden rypistys olisi edessä, mutta mikäli tulevia koulupäiviä odotan yhtä innokkaasti kuin näitä ensimmäisiä käytyjä opiskelupäivä, tulee reilut kaksi vuotta menemään nopeasti.
Ihan ensimmäiseksi – meillä on mahtava opiskelijaporukka! Pitkän työkokemuksen omaavia, monen eri ammattialan asiantuntijoita. Kyllä, olen todellakin päässyt itseäni parempaan seuraan. Mitä ajatuksen vaihtoa, työnohjauksen moniammatillista pohdintaa eri näkökulmista, syvällisiä keskusteluja, omien tunnetilojen purkamista… Osaanko toimia työnohjaajana? Mitä minulta siinä roolissa oikeasti odotetaan? Miksi ihmiset tulevat työnohjaukseen? Miksi itse koen työnohjauksen tärkeänä osana omaa työtäni? Kuinka saadaan luottamuksellinen dialogi aikaiseksi? Päässä on paljon kysymyksiä ja ajatuksia, epävarmuuden ja jännityksen tunteitakin. Työnohjaajaksi kasvamisen prosessi on siis alkanut.
Tämän viikon koulutuspäivissä palasimme perusasioiden äärelle eli ratkaisukeskeisyyteen. Oli ihana jälleen sukeltaa oikein syvälle tähän menetelmään ja saada muistutusta siitä, miten pienistä asioista alkaa syntyä jotain suurta, jos itse uskomme siihen ja pidämme positiivisen vireen yllä.
Yhden asian tulen jatkossa muistamaan – kolikolla on aina se kuuluisa toinen puoli eli jos jaksan valittaa asioista, valitukseen sisältyykin toive jostain. Helppoa eikö? Valitus ja ongelmien täyttämä puhe sisältää siis aina toiveen = kolikon toinen puoli. Kunhan vain hetkeksi pysähdyn miettimään mitä siinä tilanteessa toivon. Näin saan upeita ratkaisuja aikaiseksi ja ongelmat häviävät kuin itsestään!
Voisinkin todeta, että olen tällä hetkellä erittäin toiveikas (älä kuitenkaan käsitä tätä niin, että minulla on paljon ongelmia, jotka olen kääntänyt toiveiksi). Olen erittäin toiveikas tämä prosessin suhteen, joka on alkanut matkalla kohti työnohjaajan ammatillista pätevyyttä. Pienin, hieman epävarmoin askelin olen aloittanut matkan taas kerran omaan arvomaailmaani - minulle tärkeisiin asioihin, kun puhutaan dialogisuudesta, ohjaustyöstä, toisen ihmisen kunnioittamisesta ja kuuntelemisesta. Kuten kouluttajamme kiteytti työnohjaajan roolin – olet juuri sellainen kuin olet, se riittää. Olen alkanut uskoa, että se todellakin riittää. Nyt vaan selvitän seuraavan kahden vuoden aikana, että millainen minä olen, kun toimin työnohjaajana?
”Kun iloitset pienistä asioista, voit iloita usein”
Carina
|
 |
KOPSITKO VAI POPSITKO OPSIN?
Mäntykankaan oppimis- ja ohjauskeskuksen apulaisrehtori Mervi Pulkkinen pohtii mainiossa blogissaan (http://www.mantykangas.fi/blogi.html), miten meidän opetus- ja kasvatustyön ammattilaisten pitäisi lakata hakemasta helppoja selityksiä koulun ongelmille ulkoisista tekijöistä. Pitäisi uskaltaa katsoa peiliin ja nähdä sisällöllisen kehittämisen välttämättömyys ja mahtavat mahdollisuudet tämän päivän koulussa. Mervi viittaa viime vuonna käynnistyneeseen kansallisen opetussuunnitelman uudistustyöhön, joka tarjoaa ”tuhannen taalan paikkaa” meille ammatikseen kasvattaville.
Suomessa jokaisen kunnan ja jokaisen koulun on laadittava opetussuunnitelma-asiakirja, jossa määritellään koulutyön suunnittelun, arvioinnin ja toteuttamisen periaatteet. Opetussuunnitelmat perustuvat opetushallituksen määrittämiin opetussuunnitelman perusteisiin. Nyt näitä perusteita uudistetaan (http://www.oph.fi/ops2016). Opetushallituksen väki haastaa kaikkia kasvattajia ja opettajia, oppilaita, huoltajia, sidosryhmiä eli itse asiassa koko kansaa pohtimaan, mitä suomalaisessa peruskoulussa pitäisi opettaa. Millä eväillä lapset ja nuoret elävät pitkän ja onnellisen elämän muuttuvassa maailmassa? Nyt voi vaikuttaa perusteisiin, jos uskaltaa!
Miksi opetussuunnitelmaa sitten pitää uudistaa? Tunnustan, että oma suhteeni opetussuunnitelmaan oli pitkään hieman varautunut. Alkutuntuma oli suorastaan tukahduttava. Ensimmäisellä luokalla tehtiin vohvelikankainen ruokaliina ja mustekynän teräpyyhe, koska kansakoulun opetussuunnitelmassa ”KOPS” niin käskettiin. Pojat saivat vuolla myös kaarnalaivat. Suurin osa koululaisen elämästäni kului kuitenkin peruskoulun opetussuunnitelman ”POPS” ensimmäisen version koekaniinina. Suomi vaurastui ja kaikille lapsille oli varaa antaa omat värikkäät oppikirjat. ”Aikamme aapinen” löytyy vieläkin kirjahyllystäni.
Opetusharjoittelijana opin, että opetussuunnitelma oli kuivakka mappirivi opettajainhuoneen hyllyssä. Monikaan opettaja ei oikeasti jaksanut lukea keltaisia mappeja läpi, mutta onneksi kirjakustantajat tiivistivät opetussuunnitelmat oppikirjojen sisällysluetteloihin. Lisäksi kaikissa kouluissa oli ns. piilo-opetussuunnitelma, kirjoittamaton ja usein myös ääneen lausumaton kulttuuri, joka määritteli, kenen kanssa voi laskea leikkiä ja millaista leikkiä; ketkä eivät ymmärtäneet oppilaiden tai alaistensa sutkauksia; minkälaista työpanosta kukin opettaja odotti; miten eri opettajat pitivät sovituista aikatauluista kiinni jne. (huom. lähde http://fi.wikipedia.org/wiki/Piilo-opetussuunnitelma). Jos oppilaat eivät tätä piilo-opetussuunnitelmaa omin avuin oivaltaneet, olivat he häiriköitä tai sivistyneemmin ilmaistuna sosiaalisesti sopeutumattomia.
Opettajanakin olen ehtinyt käydä useamman OPS-uudistuksen läpi, enkä suinkaan joka kerta riemumielin. Olen sujuvasti marmattanut, että pakkoko niitä on aina uudistaa. Just kun opittiin entiset perusteet, niin nytkö ne pitää taas muuttaa. Kymmenen vuotta menee niin nopeasti. Nyt olen aloittamassa uutta opetussuunnitelmatyökierrosta rehtorina ja alan ehkä viimein oivaltaa, mitä opetussuunnitelma tarkoittaa. Se on toki virallinen asiakirja, joka pitää koululla olla, mutta voi se olla muutakin. Se voi olla ajattelun apu ja auki kirjoitettu arvomaailma, kehittyvä keskustelualusta, havainnekuva peruskorjatusta peruskoulusta. Voi se olla myös perusteista kopioitu kyhäelmä. Leikkaa, liimaa, älä ajattele, kunhan lain kirjain jotenkin täyttyy. Kiireessä kopsattu vai perusteellisesti pureskeltu? Nyt voi päättää, millaisen suunnitelman varaan tulevaisuuden tekijöiden opintie rakennetaan!
Anne Korhonen, rehtori, Oppimis- ja ohjauskesus Mikael
|
|
 |
Anjan Ope-tet / bensmarkkaus reissu
Vierailin 5.-7.2.2013 Kuopiossa uudessa, toista lukuvuotta toimivassa, Martti Ahtisaaren koulussa. Koulussa toimi erityisopetuksen ryhmien lisäksi 3 erityisluokkaa, joiden oppilaat integroituivat sujuvasti, oppilaan etuhuomioiden, välillä yleisopetuksen tunneille. Muutenkin koulun toiminnassa oli huomioitu tuen kolmiportaisuus. Niin yleisen, tehostetun kuin erityisen tuenkin oppilaat saivat tarvitsemaansa tukea mm. palkitettujen AI ja MA tuntien, erityisopettajan, avustajien ja samanaikaisopettajuuden avulla.
Koulun toiminta ajatuksessa painottuivat laadukkaan perusopetuksen tarjoamisen lisäksi ainakin vertaissovittelu ja suvaitsevaisuus. Koulun toimintakulttuuriin kuuluvat myös kansainvälisyys ja varhennettu englannin kielen opetus. Koulussa toimii myös erilaisia kehittämistiimejä.
Oli antoisaa ja avartavaa havainnoida ja osallistua kouluarkeen muualla. Sain ideoita ”kypsymään” oman koulun toimintaa ajatellen. Kerroin myös meidän koulun kehittämishankkeista, palveluista ja oppimateriaaleista ja toivotin Martti Ahtisaaren –koulun väkeä tervetulleeksi meille tutustumaan!
”Joskus on hyvä mennä kauas, jotta näkee selkeämmin lähelle.”
Anja Nurhonen, erityisluokanopettaja, Mikael-koulu
|
|
|
|
|
|
Ma |
Ti |
Ke |
To |
Pe |
La |
Su |
|
18 |
|
|
1
|
2
|
3
|
4
|
5
|
|
19 |
6
|
7
|
8
|
9
|
10
|
11
|
12
|
|
20 |
13
|
14
|
15
|
16
|
17
|
18
|
19
|
|
21 |
20
|
21
|
22
|
23
|
24
|
25
|
26
|
|
22 |
27
|
28
|
29
|
30
|
31
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Ruokalista_20.5.2013.pdf 19.9 kt 16.05.2013 12:03
|
|
Ruokalista_27.5.2013.pdf 65.3 kt 23.05.2013 17:06
Lauantaina 1.6 Ylioppilas- ja kevätjuhlan jälkeen Keväinen salaattipöytä ja kakkukahvit.
Mukavaa ja jäätelönmakuista kesälomaa kaikille!
|
|
|
