|
|
|
|
RAUHALAN KOULUSSA
Arvioinnin ja arvostelun periaatteita (arviointifilosofia)
Rauhalan koulussa arvioidaan oppilaiden edistymistä koulun omassa opetussuunnitelmassa määriteltyjen tavoitteiden pohjalta. Arviointi suoritetaan kannustavassa ja myönteisessä - silti kuitenkin realistisessa - hengessä.
Itsearvioinnin tavoitteena on oppilaan vahvuuksien ja heikkouksien kartoittaminen. Itsetuntemuksen lisääntymisen avulla pyritään vahvistamaan oppilaan itsetuntoa. Arviointi on väline itseohjautuvuuteen itsensä kehittämisessä.
Arvioinnilla on lisäksi informatiivinen tavoite. Oppilaan huoltajien sekä hänen
kannaltaan muiden tärkeiden henkilöiden, esim. erityisopettajan tai terveydenhoitajan ottaminen mukaan arviointiprosessiin edistää oppilaalle asetettuihin tavoitteisiin pääsyä.
Rauhalan koulussa on käytössä neliportainen arviointimalli. Syyslukukauden ja kevätlukukauden puolivälissä oppilas ja opettaja arvioivat oppilaan käyttäytymistä ja työskentelytaitoja.
Oppilaan, huoltajien ja opettajan kolmikantakeskustelut järjestetään joululomaan mennessä. 3.-6. luokkien osalta kolmikantakeskustelujen lisäksi oppilaalle annetaan joulutodistus.
Neljäs arviointi sijoittuu kevätlukukauden loppuun. Se on Perusopetuslain määräämä lukuvuosiarviointi, joka tapahtuu Lohjan kaupungin yhtenäisen todistuskaavakkeiston mukaan.
Arvioinnissa käytetään formatiivisia ja summatiivisia kokeita sekä prosessiarvioinnin eri muotoja ( itsearviointi ja oppilaan, huoltajan ja opettajan kolmikantakeskustelu sekä opettajan arviointi).
Opettajan suorittama arviointi ja arvostelu sekä luokalle jättäminen
Arviointi
- jatkuva oppilaan seuranta asetettujen tavoitteiden suhteen sekä palautteen antaminen oppimisprosessista
- opinnoissa tilapäisesti jälkeen jääneelle tai muutoin erityistä tukea tarvitsevalle oppilaalle annetaan tukiopetusta vuosittain käytössä olevan tuntiresurssin mukaan.
Arvostelu
- eri oppiaineissa käytetään erilaisia koetyyppejä, jotka mittaavat kokonaisuuksien ymmärtämistä, ongelmiintarttumiskykyä ja opitun soveltamista
- arvostelussa käytetään formatiivisia ja summatiivisia kokeita sekä prosessiarvioinnin eri muotoja (esim. viikkopäiväkirjat)
- hylätyt opintosuoritukset oppilas voi uusia
Numeroarvioinnin kriteerit 6. -luokalla
Arvosanan kahdeksan (8) kriteerit
Äidinkieli
- osaa opetussuunnitelmassa määritellyt kielentuntemuksen asiat
- lukee sujuvasti ja ymmärtää erilaisia tekstejä
- harrastaa lukemista
- osaa etsiä tietoa
- osaa ilmaista itseään kielellisesti
- pystyy tuottamaan tekstiä tekstinkäsittelyohjelmalla
- kirjoittaa jokseenkin virheettömästi erilaisia tekstejä selkeällä käsialalla
Matematiikka
- osaa opetussuunnitelmassa määritellyt asiat
- hallitsee siistin vihkotyöskentelyn
- osallistuu tuntityöskentelyyn aktiivisesti
- ratkoo mielellään matemaattisia ongelmia
- huolehtii kotitehtävistään säännöllisesti
Englanti ja A2-kieli
- huolehtii kotitehtävistään ja ottaa vastuun omasta opiskelustaan
- hallitsee keskeisen sanaston ja perusrakenteet hyvin
- selviytyy kuullun ja luetun ymmärtämistehtävistä hyvin
- osaa tuottaa tilanteeseen sopivaa kieltä suullisesti ja kirjallisesti
Huoltajien suorittama arviointi
Huoltajat osallistuvat arviointiin kodin ja koulun välisen yhteistyön merkeissä.
Keinoina ovat perinteiset vanhempainillat sekä luokka- ja oppilaskohtaiset tapaamiset. Huoltajat osallistuvat syyslukukauden loppuun sijoittuvaan kolmikantakeskusteluun.
Luokalle jättäminen
Oppilas voidaan jättää vuosiluokalle, jos hänen vuosiluokan suorituksensa yhdessä tai useammassa oppiaineessa on hylätty ja arvioidaan, ettei hän selviä seuraavan vuosiluokan opinnoista. Oppilas voidaan jättää vuosiluokalle myös, jos se on yleisen koulumenestyksen vuoksi tarpeen, vaikka oppilaalla ei olisikaan hylättyjä suorituksia.
|
|
|
|