Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >
Logo
Leppäveden koulu
YLLÄPITOON >>    

Perustietoja koulusta

Koulussamme on tällä hetkellä 16 perusopetusryhmää ja noin 320 oppilasta. Koulumme eskarissa on 27 oppilasta.

Toimimme kahdessa eri paikassa. Tiituspohjan koulussa opiskelevat esikoululaiset sekä 1-2 luokat. Leppäveden koulussa opiskelevat luokat 3-6. Koulujen välimatka on noin 2,5 km. Opettajia on yhteensä reilut 20, joista seitsemän työskentelee Tiituspohjan koulussa. Molemmilla kouluilla on oma erityisopettaja. Oppilaiden tukena koulun arjessa työskentelee myös kolme koulunkäyntiavustajaa. Kaksi heistä on Tiituspohjan koulun puolella.

Oppilasennusteet osoittavat, että koulumme kasvaa yhdellä opetusryhmällä/ vuosi ja muuttuu vähitellen ainakin 3-sarjaiseksi.

Syyskuussa 2012 saimme Leppäveden koululle uuden tilaelementtikoulun, johon tulee tilat 3 perusluokalle ja yhdelle eiryisopetuksen ryhmälle. Koulu otetaan käyttöön noin viikon 45 alusta. Tammikuussa kutsumme vanhempia joku ilta tutustumaan taloon.
 

Tavoite: Uusi koulurakennus Tiituspohjaan jo 2015 toteutuu!!

Iloisia uutisia!!

Laukaan kunnanvaltuusto on kokouksessa joulukuun alussa hyväksynyt Leppäveden Tiituspohjaan sijoitettavan uuden koulun hankesuunnitelman ja sitä kautta myöntänyt rahoitusta hankkeelle. Suunnittelu alkaa vuonna 2013 ja valmista pitäisi olla syksyllä 2015. Asiasta lisää sitä mukaa kun tietoa saadaan.
 

Ajankohtaista/ liikennejärjestelyjä

Leppäveden koulun pihaan on tehty uusia liikennejärjestelyjä. Käyttöä vielä opetellaan ja täsmennetään, mutta vanhemmille seuraava ohje tässä vaiheessa: Jos oppilas on tuotava joskus koululle saakka aamulla, ajakaa sisään 1. liittymästä ja kääntykää heti vasemmalle. Oppilas jätetään siihen ja poistutaan punaisen koulun liittymästä. Koulun piha-alueelle ei ole lupa ajaa. Voitte kysyä käytäntöä myös omalta lapseltanne. Sama koskee iltapäiviä.

Laukaan kunnassa on otettu käyttöön Wilma-ohjelma kodin ja koulun yhteistyövälineeksi myös myös alakouluissa.
Ajamme asiaa sisään koulullamme syksyn aikana ja vuoden vaihteessa lähetämme jokaiseen kotiin tunnukset ja pyrimme saamaan Wilman kaikkien käyttöön heti vuoden alusta.


 

Yhteystiedot

Koulunjohta Matti Hartikainen
014 2675350
Koulusihteeri Sirpa Arposuo
014 2675355
Leppäveden koulu opettajat
014 2675351
Leppäveden koulu/tilaelementtikoulu opettajat
014 2675357
Tiituspohjan koulu opettajat
014 2675371
Esikoulun opettaja Rauni Nätti
014 2675654
Erityisopettaja Ulla Varis-Pakkanen
Tiituspohja 014 2675352
Erityisopettaja Jouni Toikkanen
Leppävesi 014 2675354

 

Tiedotteita syksy 2011 ja kevät 2012

 

Terveydenhoitajat vaihtuneet

Leppäveden koululla toimii terveydenhoitajana 16.3.2012 alkaen Päivi Rahikainen. Puhelin 014 2678519.
Tiituspohjassa terveydenhoitajana 1.8.2012 alkaen Tarja Hirvonen
Puhelin 0142690178.