Päiväkodin vastaavana on 19.10.2011 alkaen toiminut LTO Pirjo Kujala.
Syksyllä 2010 aloittanut päiväkoti on mitoitettu 21 lapselle ja se toimii alakoulun opetustilojen kanssa samassa, itään avautuvassa kerroksessa.
Elokuun alusta 18. lokakuuta saakka toiminnasta vastasi LTO Terhi Pellikka, joka jatkaa edelleen esikoulunopettajana ja huolehtii lisäksi osasta koulun musiikin- sekä tanssinopetuksesta.
Pellikan vastuualueen muuntuminen perustui ennakolta tehtyyn suunnitelmaan ja sen toteuttamiseen.
Kujalan vastuualue kattaa myös iltapäiväkerhovastuun, myös esikoululaisten osalta.
Kuopion kristillisessä päiväkodissa lastenhoitajina toimivat Kati Ihalainen ja Pirita Hiltunen sekä henkilökohtaisena avustajana/ lastenhoitajana Hanna-Kaisa Rantakokko.
Iltapäiväkerhon vetäjänä toimii osaltaan Johanna Moilanen, joka vastaa myös päiväkodin ja koulun siisteydestä.
Harjoittelijoina tms. toimivat marraskuussa 2011 sekä Tatjana Sternfeldt, Ari Tanhu sekä Tuulia Tiikkainen, kukin jo aiemmin aloittaneina ja Tiikkainen myös kevätkaudelle 2012 jatkavana.
Lasten välipalayhteistyö aloitettiin marraskuun alusta ViaDia Pohjois-Savo ry:n kanssa.
|