|
|
Lähtö koulun pihalta torstaina 20.9.2012 klo 04.00. Paikalla oltava jo 3.45. Ajamme bussilla Tampereelle ja lennämme Ryan-Airin koneella Bremeniin, josta jatkamme bussilla n. 20 km Osterholz-Scharmbeckiin.
Matkalle lähtee 26 8-luokkalaista vaihto-oppilasta ja 10 9-luokkalaista työharjoittelijaa.
Valvovina opettajina toimivat Maaret Eira ja Heikki Juutinen.
|
Kerron nyt omista kokemukasistani ensimmäisestä päivästä.
Lähtö oli bussilla koulun pihalta 20.9. torstaina klo 3.45. Kaikki oppilaat olivat hiukan väsyneitä tuona ajankohtana, yllätys yllätys. Bussimatka meni hyvin ja pysähdyimme kerran keljonkankaan abc:llä. Ainakin itse otin muutamat torkut matkan aikana, en tiedä toisista.
Perillä olimme Tampereen lentoasemalla noin klo 8. siitä sitten lentäen kohti Bremeniä! :)
Koneen laskeuduttua Saksaan, menimme bussilla Osterholz Scharmbechiin. Perillä tutustuimme pareihimme, söimme vähän ja lähdimme kohti parini kotia. Matkaa sinne oli noin pari kilometriä. Tultuamme hänen kotiinsa teimme kaikenlaisia asioita: Pelasimme wii:tä, kävimme ruokakaupassa, soimme, juttelimme... Kaikenlaista rentoa ja mukavaa.
Englannin tuottaminen suusta ulos oli ensiksi luontevaa, mutta muutaman tunnin kuluttua puheeni alkoi olla vähän epäselvää. Parini käytti ipodinsa kääntäjää ja kaikki kääntyi taas parhain päin.
Illalla alkoi jo "hiukan" väsyttää, kun viiden tunnin yöunet olivat alla. :D Nukuimme hyvin ja sitten alkoikin jo uusi päivä.
P.S. Isäntäperheet olivat erittäin mukavia ja kohteliaita ja hauskaa on ollut! Suosittelen lämpimästi, vaikka yksi päivä on vasta takana! :)
T: Markus D 8a
Tiistai 25.9.
Eilen maanantaina olimme saksalaisten kanssa kävelemässä Pohjan meren pohjassa.
Sää oli kylmä, sateinen ja tuulinen. Joten oli "vähän" kylmä. Lähtö oli koululta klo: 09.00 bussilla ja matka kesti reilun tunnin. Perillä Cuxhavenissa menimme meren rantaa, jossa jo jotkut "hullut" lähtivät kävelemään meren pohjassa paljain jaloin tai sukkasillaan. Sitten palasimme bussille, jossa opas esitteli ensin aluetta ja kertoi eläimistä. Tämän jälkeen lähdimme uudelleen meren rantaan ja koko porukalla kävelemään meren pohjaan oppaan kanssa. Kovin pitkää matkaa emme säästä johtuen kävelleet. Kävelyn jälkeen menimme kaupungin keskustaan, jossa meillä oli noin puoli tuntia vapaata aikaa kierrellä kaupoissa. Matka takaisin koululle alkoi noin kello kaksi. Koululta sitten palasimme pariemme kanssa takaisin isäntäperheisiin.
Maija, Emmi ja Nelli 8E
Muutama sana minun "normaalista" elämästäni täällä:
Perheeni on mukava ja siihen kuuluu saksalaisen ystäväni lisäksi hänen pikkuveljensä, isosiskonsa ja vanhempansa. Perheellä on maatila ja kotieläiminä kaksi ponia, koira, paljon lehmiä ja parikymmentä kissaa.
Viikonloppuna olimme retkeilemässä jossain meren rannalla. Vietimme siellä kaksi yötä, jotka nukuimme asuntovaunussa. Viikonlopun aikana kävelimme rannalla, pelasimme Uunoa ja Muuttuvaa labyrinttiä sekä teimme niinkin tavallisia juttuja kuin kotitöitä; tiskasimme.
Normaaliin arkipäivääni kuuluu koulu, jonka jälkeen tulemme bussilla kotiin ja ruokimme ponit ja leikimme kissanpentujen kanssa. Illemmalla pelaamme lautapelejä tai Wiitä ja autamme ruuanlaitossa. Ruuan syömme kahdeksan maissa jonka jälkeen koko perhe viettää aikaa yhdessä. Kun päivän tapahtumat on kerrottu, on iltatoimien vuoro. Nukkumaan käymme yhdeksän jälkeen, sillä aamulla on aikainen herätys jotta ehdimme koulubussiin. Perheeni asuu maalla, joten bussimatka on melko pitkä, 30-40 minuuttia. Bussi lähtee viittä vaille seitsämän ja koulu alkaa kahdeksalta.
Sini 8B
Torstai 26.9
Se on moro! Eilen keskiviikkona olimme Breemenin vanhassa kaupugissa. Aamulla lähdimme junalla Breemeniin. Meille tuli melko kiire kävellä koululta juna asemalle.
Perillä Breemenissä satoi ja tuuli ja oli kylmä. Rautatie-asemalla saimme kartat ja monisteet, joisa luki paikkoja joihin meidän piti mennä katsomaan kävellen. Näimme esim: Breeminin soittoniekat, patsaita, taloja ja joulukaupan, joka oli ympäri vuoden auki oleva joulu koristeita myyvä kauppa.
Kiertelyn jälkeen meillä oli aikaa syödä ja shoppailla Breemin vanhan kaupungin kaupoissa.
Noin kello 13.00 lähdimme ratikalla Weser jalkapallo stadionille, jossa meillä oli opastettu kierros ympäri stadionia, jonne tulivat myös saksalaiset. Stadion oli paljon hienompi ja isompi kuin meidän keskuskenttä.
Kierroksen jälkeen saimme vielä shoppailla vähän aikaa jonka jälkeen lähdimme koulua kohti junalla. Asemalla oli joidenkin paeheitä vastassa ja kun perheet tulivat hakemaan oli lupa lähteä kotiin.
Maija 8E
Maanantai 1.10
Hei kaikki! Eilen olimme Soltaussa, Heideparkissa.
Se on suuri huvipuisto joka sijaitsee n. 150km päässä Osterholz-Sharmbeckistä.
Lähdimme sinne noin klo.10. Matka kesti puolitoistatuntia, jonka menimme perheiden autoilla. Se oli ensimmäinen päivä, jolloinka ei ollut pilviä, eikä satanut. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Puistossa oli paljon laitteita mm. Big Loop, Colossos, Desert Race, Grottenblitz, Krake, Limit ja Scream. Laitteden kuvia voitte katsoa galleriasta!
Big Loop on vuoristorata, joka tekee paljon silmukoita ja kierteitä.
Colossos on maailman nopein ja jyrkin puuvuoristorata.
Krake muistuttaa Pirates of the Caribbean 2 osassa olevaa Krakonia. Se tulee pystysuoraan ylhäältä alas suoraan "Krakonin" suuhun.
Scream on maailman korkein vapaapudotus laite. Se on 100m korkea.
Desert Race lähtee tajunnan räjäyttävällä vauhdilla. Sen vauhti kiihtyy 2,4 sekunnissa 102km/h.
Hauskinta ja oudointa oli, että lähes kaikissa laitteissa oli kameroita, jotka ottivat kuvia ihmisistä laitteissa.
Huvipuisto sulkeutui klo.18.00, jolloin kaikki lähtivät koteihinsa.
Sofia 8B ja Rosa 8F
|
Heips Kello on nyt 13.30 ja ensimmäinen päivä saksalaisessa IGS-koulussa menossa.
Lähdimme koulun pihalta Kuopiosta klo 4 aamulla, olimme Tampereella n. 8.15. Lento Saksaan oli aikataulussa ja saavuimme Bremeniin klo 11 paikallista aikaa. Saksalaiset isäntäopettajat olivat järjestäneet bussikuljetuksen Osterholziin, tosin jouduimme etsimään bussia jonkun aikaa. bussi ei nimittäin ollut siellä missä bussiparkki oli, vaan hiukan kauempana takavasemmalla eräällä hiekkapihalla. No, kaikki sujui kuitenkin hyvin, ja tietenkin matkalla pitää olla oma-aloitteinen ja kysyä, jos jotain ongelmia esiintyy.
Auringon paistaessa ajelimme kohti IGS koulua, jossa oppilaat ja opettajat olivat vastassa. Jotkut suomalaiset sanoivat, että jännittää, mutta alussa se on luonnollista. Toivottavasti kaikki tulee menemään hyvin.
Isännät ovat olleet kohteliaita ja järjestivät koulun aulaan tosi monipuolisen seisovan pöydän erilaisine ruokineen ja kakkuineen.
Nyt oppilaat ovat jo menneet isäntäperheisiinsä ja Maaret ja minä istuskelemme opettajien huoneessa ja järjestelemme tulevia päiviä.
Tähän asti siis kaikki hyvin.
T. Heikki-ope
PS Täytyy myöntää, että pikkuhiljaa rupeaa tuo aikainen herätys jo väsyttämään.
Maanantai 24.9.
Tänään aamulla lähdimme bussilla Pohjanmeren rantaan Cuxhaveniin. Sää oli sateinen tuulinen ja viileä. Itselläni oli reilusti vaatetta ja sateenvarjo , joten lämmintä oli ja pysyin myöskin kuivana. Tosin tuuli riepotteli
sateenvarjoni käyttökelvottomaksi ja samoin kävi ainakin viidelle muullekin varjolle. No matkalta palattuamme kävin ostamassa isäntäperheelleni uuden sateenvarjon.
Kävelimme siis avojaloin merenpohjassa laskuveden aikaan. Näimme monenlaisia ötökäitä ja mereneläviä, tosin päääosan huomiostamme vei kova tuuli ja sade. hauskaa kuitenkin oli. Meille jäi n. 40 min aikaa tutustua omatoimisesti Cuxhaveniin, ja me opettajat kävimme syömässä pizzat tuona aikana. Oppilailla oli eväspaketit isäntäperheistä joten osa oppilaista kierteli kaupungilla vapaa-aikana ostaen myös tuliaisa tms. Palsimme Osterholziinn n. klo 15 ja Maaretin kanssa tapasimme illalla klo 18 vielä 10 minarin 9-luokkalaista työharjoittelijaa, joille tarjosimme OHZ:n keskustassa Ice Kafeessa jäätelöannokset. Illan olen jutellut isäntäperheen kanssa ja nyt käyn nukkumaan (klo 22.30).
t. Heikki-ope
Perjantai 28.9
Tänään aamulla lähdimme pyöräillen pilvisessä säässä (välillä vähän sataa riputteli) kohti Shamaikan leirikeskusta. Matkalla eksyimme pari kertaa ja ajelimme pitkin saksalaista maaseutua. Leirkeskuksen sisätiloisaa oli mahdollisuus hyppiä trampoliinilla , pelata pöytäjalkapalloa (se oli suosittu laji, ainakin itse tykkäsin), pingistä ja kuunnella musiikkia. Ulkona halukkaat oppilaat kävivät melomassa n. tunnin ajan ohi virtaavassa joessa. Söimme maukkaan ja monipuolisen barbequeaterian, saksalaiset oppilaat grillasivat ja leirikeskuksen henkilökunta oli tehnyt salaatit ja muut sörsselit. Puolen päivän jälkeen aurinko alkoi paistamaan ja pyöräilimme kauniista saksalaisesta maalaismaisemasta nauttien takaisin koululle ja koteihimme. No, heti tänne saksalaiskotiin päästyäni otin torkut ja kylläpä uni tuntui ihanalta.
Tänään kaksi suomalaista poikaa ja yksi saksalainen poika jäivät koteihinsa flunssan vuoksi.
t. Heikki-ope
|
|
|